Lohjan Käsityömessut järjestetään ensi viikonloppuna Sporttikeskus Tennarissa. Messut ovat avoinna lauantaina 26.10. kello 10.00–16.00 ja sunnuntaina 27.10. kello 10.00–15.00. Messuilta löytyy monipuolinen valikoima erilaisia käsitöitä, kuten koruja, kivi-, puu- ja metallitöitä, kangas- ja nahkalaukkuja, neuleita, huovutuksia, kortteja, puukkoja ja värjättyjä lankoja. Yhteensä myyjiä on paikalla yli 100.
–Tarkoituksena on esitellä laajasti kädentaitoja ja tarjota yleisölle valinnanvaraa, kertoo Tekevät Kädet ry:n puheenjohtaja Mia Taimio.
Myynnissä on myös materiaaleja käsitöitä varten, kuten kankaita, lankoja ja helmiä. Niistä voi tapahtuman jälkeen lähteä kotiin toteuttamaan oman käsityön. Ideoita, ohjeita ja vinkkejä tapahtumassa tarjoillaan niin käsitöihin tekemiseen kuin kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen.
Tunnelmaa tapahtumaan tuo mm. pihalla töidensä parissa ahkeroiva seppä. Kaffela saapuu paikalle pitämään messukahviota. Tapahtumaan on vapaaehtoinen pääsymaksu, mutta hieman erikoisempi kuin yleensä.
–Vapaaehtoinen pääsymaksu on lankakerä. Jaamme saadut lankakerät vapaaehtoisille neulojille, jotka tekevät langoista sukkia ja muita asusteita ikäihmisille ja muille tarvitseville ilmaiseksi jaettaviksi. Viime vuoden pääsymaksuilla tehtiin keskosille pipoja ja turvalonkeroita, kertooTaimio.

Messut keräsivät mukavasti väkeä jo ensimmäisenä vuonna
Ensimmäiset Lohjan Käsityömessut järjestettiin viime vuonna. Tuolloin messujärjestelyt olivat pitkälti Taimion hartioilla, mutta tänä vuonna tapahtuman takana vaikuttaa Tekevät Kädet ry, joka pistettiin pystyyn Taimion aloitteesta.
–Mia on koko homman äiti, Pirjo Brax sanoo.
–Yleisön toivomuksesta, Taimio toteaa vaatimattomasti.
–Kun mukana on hyviä tyyppejä, on mukava ideoida yhdessä. Muilta saa myös tukea. Avustuksiakin on helpompi hakea yhdistyksenä kuin yksityishenkilönä, Taimio jatkaa.
Tänä vuonna tapahtumalle ei ehditty saada avustusta, koska niitä jaetaan tammi–helmikuussa, mutta Tekevät Kädet perustettiin vasta viime maaliskuussa. Avustuksille olisi kuitenkin tarvetta, sillä useamman tonnin saa kevyesti uppoamaan tilavuokraan sekä Tennarin lattian suojaavaan mattoon (vuokra 2 000€ ja matto 1 700€). Järjestäjät eivät saa tapahtumasta tuloja, mutta käsitöiden tekijöille sen on toki tarkoitus tuottaa tulojakin käsityömyynnin myötä. Ensi vuonna yhdistys aikoo olla hyvissä ajoin liikkeellä, jos käsityömessut vielä järjestetään. Tilausta tapahtumalle ainakin tuntuu olevan. Viime vuonna kävijöitä tuli mm. Lappeenrannasta ja Joensuusta saakka.
–Viime vuoden messut menivät aivan loistavasti ja kävijöitä oli noin 3 000. Porukka oli aivan täpinöissään ja jatkoa toivottiin kovasti, Taimio iloitsee.
–Kohta tämä on jo perinne, sanoo Brax.
–Näin toivotaan, vahvistaa Taimio.
Tapahtuma on saavuttanut suuren suosion myyjienkin keskuudessa, sillä tulijoita olisi paljon enemmän kuin Tennariin mahtuu.
Yhteisöllisyys kunniaan
Alkunsa käsityömessut saivat Taimion unelmasta.
–Messut ovat olleet pitkäaikainen haaveeni. Minulle tulee välillä sellaisia päähänpistoja ja jos kukaan muu ei toteuta näitä asioita, ne täytyy tehdä itse, Taimio naurahtaa.
Hän on ehtinyt olla monessa muussakin mukana, sillä hän tarttuu toimeen, kun vaikuttaa siltä, ettei mitään muuten tapahdu. Se häntä kuitenkin harmittaa, että yhteisöllisyys tuntuu olevan nykyään monella hukassa. Myös Tuula Mustalahti toteaa, että yhteen hiileen puhaltaminen puuttuu.
–Monilla on nykyään vaikeaa, mutta juuri siksi pitäisi myös auttaa toisia, eikä vain mennä laput silmillä ja ajatella omaa kurjaa tilannetta. Kyllähän sellaisesta tulee huono olo. Moni myös valittaa, ettei ole aikaa, mutta se on kiinni priorisoinnista ja siitä, mikä on itselle tärkeää, tiivistää Taimio.
Myös Brax toteaa, että antamalla muille, saa myös itse.
–Minulla on ollut niin kiva syksy, kun on ollut puuhaa, hän iloitsee.
Yhdistys käsityöläisten tukena
Tekevät Kädet ry:ssä on mukana jo 79 innokasta käsityöläistä mm. Lohjalta, lähikunnista ja pääkaupunkiseudulta.
–Ajattelin heti, että lähden mukaan, kun näin ilmoituksen yhdistyksestä, Brax kertoo.
–Pienyrittäjänäkin sitä tarvitsee muiden apua, muuten on ihan yksin, toteaa puolestaan Mustalahti.
Käsityöyhdistys on tarkoitettu niin käsitöiden harrastajille, alan ammattilaisille kuin pienyrittäjillekin. Yhdistyksen tarkoituksena on nostaa kädentaitojen ja käsityöläistenkin arvostusta, tuoda käsityöläisiä yhteen sekä tukea ja edistää käsityöharrastusta.
SMS