Osallistuva budjetointi on saanut jalansijaa Lohjan kaupungin päätöksenteossa. Tänä vuonna kaupungin asukkaat saivat ensimmäistä kertaa vaikuttaa siihen, kuinka 20 000 euron potin käyttökohteet määräytyvät.

Osallistuvan budjetointi antaa asukkaille mahdollisuuden päättää julkisen rahan käytöstä. Lohjalaiset jättivät maaliskuussa yhteensä 230 ehdotusta investoinneista ja palveluista, jotka he toivoivat näkevänsä kaupungissaan.

Äänestyksen tulokset

Äänestys tapahtui 12.–21.5.2023, joko sähköisesti tai paikan päällä Lohjan kirjastoissa. Se oli avoin kaikille Lohjan asukkaille ja vapaa-ajan asukkaille. Äänestyksessä sai valita 1-3 mieleistään vaihtoehtoa. Äänioikeuttaan käytti 1227 lohjalaista, mikä vastaa noin 2,7 prosenttia kaupungin asukkaista.

Voittajaksi nousi ehdotus iltatorien järjestämisestä sekä Lohjan torin kehittämisestä. Muita suosittuja ehdotuksia olivat yhteiskäyttöveneet, rantamaisemien parantaminen ja Liessaaren sillan kunnostaminen. Monet äänestäjät esittivät myös toiveita Näköalatornin rakentamisesta Lohjan Harjulle.

Näköalatorni Lohjan Harjulle on merkitty tulevien vuosien kehittämissuunnitelmiin yhdessä muiden Harjua koskevien hankkeiden kanssa. Kaupunki myös sitoutuu tuomaan rantamaiseman paremmin esille. Liessaaren sillan kunnostaminen on niin ikään selvityslistalla.

Iltatori palaa Lohjalle

Kesällä 2023 Lohjan kaupunki kokeilee iltatoreja ja jatkaa torin kehittämistä. Osallistuvan budjetoinnin varoja käytetään myös yhteiskäyttöisten soutuveneiden hankintaan Lohjan eri alueille. Veneiden sijoituspaikat suunnitellaan yhdessä aluetoimikuntien kanssa, jotta ne palvelevat mahdollisimman hyvin paikallisia asukkaita.

Viime viikolla kaupungilta ilmoitettiin, että suosittu artisti Käärijä nähdään torilavalla iltatorilla 29.6. Käärijä eli Jere Pöyhönen toi hopeasijan kotiin Liverpoolissa järjestetyistä Euroviisuista lauantaina 13.5 ja on varmasti yksi kesän kysytyimpiä artisteja.

Tapahtuma on osa Lohja700-juhlavuotta ja se on maksuton ja avoin kaikille. Myyntipaikkoja tapahtumassa on vielä vapaana ja kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Lohjan kaupunkiin.

Illan tarkempi ohjelma sekä illan mahdollistavat upeat yhteistyökumppanit julkaistaan viikolla 22.