HUSin alueella asuvat voivat nyt varata itse ajan koronavirusnäytteenottoon Koronabotin kautta osoitteessa koronabotti.hus.fi 

Keväällä käyttöönotetussa Koronabotissa käyttäjät ovat voineet arvioida tarvettaan käydä koronavirustestissä. Nyt Koronabottiin on lisätty Uudenmaan asukkaille mahdollisuus varata itse aika näytteenottoon. Helsinkiläisten itsepalvelukanava koronatestin ajanvaraukseen on edelleen Omaolo, jonne Koronabotti ohjaa helsinkiläiset.

Vastattuaan Koronabotin oireita ja altistumista arvioiviin kysymyksiin, käyttäjä voi varata itselleen sopivan ajan näytteenottopisteeseen. Ennen ajanvarausta asiakkaat täyttävät esitiedot.

Ajanvaraukseen tarvitaan pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Ajan varaaminen toisen henkilön puolesta, esimerkiksi lapsen, on mahdollista myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Uudistuksen uskotaan vähentävän ruuhkaa palvelunumeroissa

Koronavirustestiin HUSin alueella pääsee edelleen myös soittamalla oman kunnan ohjeiden mukaisesti koronaneuvontapuhelimeen, terveysasemalle, Päivystysapuun tai Omaolo-palvelun kautta.

”Toivomme, että koronabotin itsepalveluajanvaraus vähentää ruuhkia puhelinpalveluissa”, toteaa vastuualuejohtaja Sirpa Arvonen HUS Tietohallinnosta.

Ohjeet ja vastaus tekstiviestillä

Varattuaan ajan koronatestiin asiakas saa vahvistuksen näytteenottoajasta sekä tulo-ohjeet tekstiviestillä. Myös näytevastaukset saapuvat tekstiviesteinä testivastauksen valmistuttua.

Koronabotin itsepalveluvarauksen kautta otetut positiiviset koronanäytetulokset näkyvät Omakannassa viiveellä eli kuntien tartuntatautiyksikköjen kirjattua tulokset kunkin kunnan potilastietojärjestelmään. Negatiiviset testitulokset saadaan näkyville Omakantaan arviolta vasta lokakuun alkupuolella, jolloin myös positiiviset tulokset saadaan nopeammin näkyville.

Mikäli vastaus on positiivinen, kunnan tartuntatautiyksikön tartunnanjäljittäjä soittaa sairastuneelle ja kysyy altistumistietoja.

HUOM. Palvelu toimii muilla selaimilla paitsi IE:llä.

Palvelun ovat toteuttaneet HUSin Epidemiologinen yksikkö ja HUS Tietohallinnon Sähköiset asiointipalvelut.

Osoite: koronabotti.hus.fi