Apple Tree Ringette järjestää kolmen kerran maksuttoman Jääprinsessojen luistelukurssin Lohjan jäähallissa. Lapset pääsevät seikkailemaan jääprinsessojen taikamaailmaan ja kokeilemaan luisteluleikkejä samalla kun luistelun perustaidot karttuvat. Harjoittelemme turvallista kaatumista ja ylös nousemista sekä erilaisia luistelupotkuja. Leikimme erilaisia hippoja, tutustumme jäällä liikkumiseen erilaisia hahmoja mukaillen ja kokeilemme myös mailaa ja rengasta. Myös vanhemmat ovat erittäin tervetulleita jäälle kanssamme.

Kurssi on tarkoitettu alle 8-vuotiaille lapsille ja se pidetään Lohjan jäähallissa kolmena päivänä: su 21.8. klo 10.00–11.00, to 25.8. klo 17.45–18.45 ja su 28.8. klo 10. 00–11.00.

–Jos luistimet tai luistelu ei ole lapselle vielä tuttua, niin kotona voi kokeilla luistimia jalkaan sekä harjoitella seisomista, kävelyä maton päällä ja lattialta ylösnousemista. Lapsen kanssa voi myös jutella, että kuinka liukas jää on, ja että harjoittelemme kaatumista ja jäältä ylös nousemista. Ei haittaa, vaikka kaatuu! Touhuamme myös paljon jään pinnassa, jotta jää tulee lapsille tutuksi, kertoo ohjaaja Merja Hedman.

Mukaan luistelukurssille tarvitaan omat luistimet (muista teroitus), kypärä ja paksummat talvihanskat tai jääkiekkohanskat. Muu vaatetus voi olla esim. verkkarit tai kevyet ulkohousut ja takki. Myös juomapullo voi olla tarpeen, jos jano yllättää luistelun aikana tai sen jälkeen. Ilmaiskurssin jälkeen lapsella on mahdollisuus jatkaa seuran luistelukoulussa.

Lasten luistelukoulu sisältää paljon luisteluleikkejä, joissa taidot kehittyvät kuin huomaamatta. (Kuva: Markku Koli)

Ringettejoukkue etsii lisää pelaajia

Seurassa on myös 9–11-vuotiaiden ringettejoukkue, joka tulee pelaamaan kauden aikana matalan kynnyksen turnauksissa. Ensimmäisen kerran pääsemme kokemaan pelin riemua jo 27.8. Helsingin Pirkkolassa, jossa pelaamme kuusi ottelua. Joukkoomme ovat tervetulleita kaikki luistelusta ja pelaamisesta kiinnostuneet tytöt. Harjoittelemme torstaisin ja sunnuntaisin Lohjan jäähallissa. Lisätietoja saa nettisivuilta tai yhteyttä ottamalla.

Suvi Långström (vas) ja Salla Miininen (oik) valmiina taistelemaan renkaan Lahti Ringeten pelaajalta. (Kuva: Timo Kupiainen)