Suomi on demokratia, ja me valitsemme Suomessa asioistamme päättäjät vaaleilla. Me teemme sen paikallisesti kunnallisvaaleissa ja kansallisesti jälleen ensi keväänä eduskuntavaaleissa. Mutta kuinka paljon me seuraamme politiikkaa, tai ymmärrämme, miten demokratia toimii, ja mikä merkitys on eri puolueilla päätöksen teossa, ja miksi poliitikoilla pitää olla myös niitäa avustajia. Koska vaalit ovat lähellä, ja suomalaiset päättävät äänestyksen kautta jälleen valita uudet kansanedustajat, nyt jos koskaan on aika katsella vähän millaisia puolueita Suomessa on, ja minkälaisia poliitikoita meillä on. Tällä kertaa meillä on muutama esimerkki tässä mukana ja linkit vievät lisätietoihin Suomenpolitiikka.fi sivustolle.

Anna-Maja Henriksson on kasvanut kaksikielisessä ympäristössä

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on toiminut pitkään maamme oikeusministeriössä. Hän toimi oikeusministerinä ensin vuosina 2011–2015 Kataisen ja Stubbin hallituksissa, sitten kesäkuusta joulukuuhun 2019 Rinteen hallituksessa. Siitä eteenpäin hän jatkoi virassa Marinin hallituksessa. Henriksson valittiin RKP:n puheenjohtajaksi vuonna 2016.

Antti Kaikkosen ura on täynnä kohuja ja julkisuutta

Puolustusministeri Antti Kaikkonenon ollut tiuhaan lehtien ja muiden uutisten otsikoissa vireillä olevan Suomen Nato-jäsenyyden takia. Osa taas saattaa muistaa hänet 14 vuoden takaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta, jossa hän sai lisänimen “Kanki-Kaikkonen”. Tanssiparinsa kanssa Kaikkonen sai useassa lähetyksessä tuomareilta huonot pisteet, mutta yleisöäänien avulla hän pysyi kuitenkin pitkään mukana ja sijoittui lopulta neljänneksi.

Krista Mikkonen on vihreä sisäministeri

Maailman pelastus on aina ollut sisäministeri Krista Mikkosenmielessä tavalla tai toisella. Ympäristöasiat alkoivat kiinnostaa lukioikäisenä. Mikkonen järjesti lukiossaan ympäristöpäiviä ja liittyi mukaan luonnonsuojelujärjestöön. Uransa aikana hän on tehnyt töitä ympäristökeskuksella, Pohjois-Karjalan Liikunta ry:llä seurakehittäjänä sekä jätehuoltoyhtiö Puhas Oy:lla. Näiden lisäksi Mikkonen on tehnyt erilaisia luontoselvityksiä ympäristöasiantuntijaosuuskunnalle.

Kuka on tuntematon ministeri Thomas Blomqvist?

vaalit

Harva tunnistaa pelkän kuvan perusteella pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistia. Tammikuussa 2021 Ilta-Sanomien tekemässä testissä vain 39 % lukijoista tunnisti Blomqvistin Marinin hallituksen ministeriksi. Blomqvistin kiinnostus yhteiskunnalliseen toimintaan heräsi kuitenkin kuntapolitiikan kautta. Hän on toiminut esimerkiksi Tammisaaren ja Raaseporin kaupunginvaltuustossa puheenjohtajana, suomenruotsalaisten kansankäräjien puheenjohtajana sekä Uudenmaan liiton maakuntahallituksessa. Kansanedustajaksi Blomqvist on valittu ensimmäisen kerran vuonna 2007.

Blomqvist on työskennellyt eduskunnassa laajasti eri alojen parissa. RKP:ssä Blomqvist on ollut mm. puoluevaltuuston puheenjohtajana ja puolueen varapuheenjohtajana. Lisäksi hän on toiminut Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Näiden ohella Blomqvist on ollut ruotsinkielisten maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton valtuuston puheenjohtaja sekä hallituksen jäsen.

Ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin mukaan Suomen tunnettavuus tuo mahdollisuuksia

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnaritunnetaan urheilumiehenä. Urheilu onkin ollut Skinnarin elämässä isossa osassa. Nuorempana hän pelasi jääkiekkoa Lahdessa sekä miesten edustusjoukkueessa vuoteen 1995 saakka. Kausien aikana pelasi 33 SM-liigaottelua saaden myös maali– ja syöttöpisteitä. Tämän jälkeen Skinnari jatkoi pelaamista Hollannissa ja Englannissa. Skinnari on toiminut lisäksi eduskunnan jalkapallojoukkueen kapteenina ja Suomen vapaa-ajan kalastajien puheenjohtajana.

Kansanedustajana Skinnari on toiminut vuodesta 2015 lähtien. Tämän lisäksi hän on ollut perustuslakivaliokunnan, talousvaliokunnan sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä, kuten myös Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsenenä. Skinnarin mielestä Suomen perustana pitää olla toimiva koulutusjärjestelmä, laadukkaat sote-palvelut sekä kotimainen työ. Tulevaisuudessa maata rakennetaan vihreällä kasvulla ja globaalissa pelikentässä on mukana koko Suomi yhdessä muun maailman kanssa.

Pekka Haavisto on pitkän linja poliitikko ja ministeri

Kansanedustaja Pekka Haavisto (Vihreä eduskuntaryhmä) eduskunnassa Helsingissä 23. huhtikuuta 2019. Ulkoministeri (Marin) 10.12.2019– Ulkoministeri (Rinne) 6.6.2019–10.12.2019.

Aina, kun ulkoministeri Pekka Haavistoa haastatellaan televisiossa, on hänen ulosantinsa hillitty, harkittu ja hän puhuu rauhallisesti. Haaviston rooli on usein ymmärtäjä, sovittelija sekä mahdollistaja. Hän oli politiikkaan lähtiessään noin 30-vuotias ja lähes tuntematon, mutta hurmasi ihmiset vuoden 1987 eduskuntavaalikeskustelussa ja tuli valituksi vihreiden toiseen eduskuntaryhmään. Suosio on jatkunut ja mennyt jopa puoluerajojen yli, sillä vuoden 2012 presidentinvaaleissa Haavisto pääsi toiselle kierrokselle. Tuolloin voiton vei Sauli Niinistö. Vuonna 2018 tilanne oli miltei sama, kun Haavisto sai jälleen toiseksi eniten ääniä, mutta Niinistö valittiin uudestaan jo ensimmäisellä kierroksella.