Minttu Eronen haluaa ilahduttaa ikäihmisiä ja tuoda joulutervehdyksen niillekin, joilla ei ehkä ole omaisia tai ystäviä muistamassa. Eronen askartelee joulukortteja palvelutalojen asukkaille nyt jo neljättä vuotta.

–Tein kortteja ensin kaksi vuotta Espoossa ja nyt Vihdissä. Tykkään askarrella ja tehdä käsitöitä. Ennen tein joulukortteja vain omille sukulaisilleni, mutta innostuin niin, että kortteja tulikin enemmän. Ajattelin sitten, että varmasti joku muukin ilahtuisi kortista kuin omat sukulaiseni. Haluan olla iloksi ihmisille. Laitoin ensimmäisenä vuonna viestiä Espoon puskaradioon ja kysyin, lähtisikö tähän mukaan vanhainkoteja. Vastaanotto oli hyvä, Eronen kertoo.

Alkuun hänellä oli 50 korttia, mutta kun kysyntää riitti, Eronen teki lisää.

–Innostuin, että jes saan tehdä lisää kortteja. Osasin odottaa kysyntään, mutta en sitä, että se olisi niin kovaa. Hyvä vain, että ihmiset toivovat kortteja.

Tänä vuonna Eronen laittoi viestin Facebookin Vihtiläiset-ryhmään tavoittaakseen palvelutalojen henkilökuntaa ja sitä kautta korttia kaipaavia ihmisiä. Hän on askarrellut jo noin 190 korttia, joille on kaikille saada tiedossa. Lisää pitää vielä tehdä, mutta Eronen ei koe askartelua raskaaksi suuressakaan määrin. Vuosien varrella kortteja on kuitenkin tullut tehtyä melkoinen määrä, sillä yhtä joulua varten hän tekee niitä noin 200–300.

–Kaikki kortit menevät. Tarkoitukseni on, että kaikki kortin haluavat, saavat sellaisen ja niin on käynytkin. Saan joka vuosi hyvää palautetta ja tiedän, että korit ovat vanhuksille todella tärkeä juttu. Se piristää minua.

Mistä hän saa materiaalit tuollaiseen määrään kortteja?

–Tänä vuonna laitoin ensimmäisen kerran viestin Facebookin roskalavaryhmiin, että otan vastaan ylimääräisiä korttitarvikkeita. Sain sieltä hyvin materiaalia. Kierrätyskeskuksesta olen myös löytänyt paljon. Jos näen jotain todella kivaa, ostan kaupastakin.

Eronen vinkkaa, että jos joku toinenkin innostuu askartelemaan kortteja, hänen kauttaan ne löytävät perille palvelutaloihin.

Minttu Eronen askartelee yhtä joulua varten noin 200–300 joulukorttia ikäihmisille.

Kortti voi olla yksinäisen ikäihmisen joulun kohokohta

Aiempina vuosina Eronen on käynyt itse jakamassa kortit ikäihmisille, mutta tänä vuonna se ei ole mahdollista koronaviruspandemian vuoksi.

–Tänä vuonna palvelutalojen työntekijät hakevat kortit minulta ja toimittavat ne vanhuksille. Kun olen aiemmin itse käynyt viemässä kortteja, on ollut maailman ihaninta, miten iloisia vanhukset ovat olleet. Ne käynnit ovat olleet todella mukavia ja on harmittanut lähteä pois. On tuntunut siltä, että voisi jäädä juttelemaan pidemmäksikin aikaa, Eronen kertoo.

Samalla esille on noussut surullisempikin asia.

–Monet ihmiset ovat yksin vanhainkodeissa. Voi olla, ettei heillä ole käynyt vieraita moneen vuoteen. Kortti voikin olla heidän joulunsa kohokohta. Varsinkin nyt, kun on korona, monet ovat entistä yksinäisempiä, koska sukulaiset eivät pääse käymään. Se motivoi minua entisestään tekemää kortteja.

Entä lähettääkö kukaan joulukorttia Eroselle itselleen?

–Saan kortteja sukulaisiltani, esimerkiksi jouluisia kuvia siskostani ja heidän lemmikeistään. Saan myös itse askarreltuja kortteja. Kyllä ne lämmittävät mieltä.

Eronen muistelee, kuinka hänen lapsuudessaan ikkunalaudat olivat täynnä kortteja, mutta arvelee, että nykyään sähköiset joulutervehdykset ovat korvanneet osan niistä.

–Totta kai vanhanaikainen kortti on kivempi ja jää paremmin talteen, mutta ei sähköinenkään muistaminen huono ole, Eronen toteaa.

Hän toivoo ihmisten aktivoituvan joulukorttien lähettäjinä.

–Yksikin kortti voi olla tärkeä vaikka omalle mummolle. Korttia ei tarvitse tehdä itse, vaan sen voi ostaa kaupasta. Voi myös soittaa tai kirjoittaa kirjeen, jos ei pääse käymään, Eronen vinkkaa.

SMS

Joulukortti voi olla saajalleen hyvin merkityksellinen. Eronen kannustaakin ihmisiä muistamaan sukulaisiaan.