Erikoinen vuosi 2020 alkaa tulla päätökseen ja meidän lehdessä on aika lähteä parin viikon talvilomalle. Lehden joululoma alkaa tästä lehdestä ja seuraava lehti ilmestyy keskiviikkona 13.1.2021. Jos sinä aikana ilmaantuu tärkeitä paikallisia uutistiedotteita, kerromme ne www.ykkoslohja.fi osoitteessa eli lehden kotisivuilla.

Kiitos mainostajille

Haluamme kiittää jälleen kaikkia asiakkaitamme luottamuksesta tänä vuonna, sekä kumppaneitamme kuten Salon Lehtitehdasta lehden viikottaisesta painamisesta sekä Länsi-Uudenmaan Mainosjakelua lehden jakelusta joka viikko vähintään sen 34 000 painoksemme verran Lohjan, Siuntion ja Vihdin alueilla. Joululoman jälkeen jatketaan vanhalla kaavalla eli joka kuukausi teemme myös ensi vuonna laajennetut 44 000 painoksen laajat jakelut.

Vuosi ei ole lehdelle ollut helppo ja monet asiakkaamme ovat laittaneet kaiken mainonnan tauolle, joka on välillä näkynyt normaalivuotta ohuempana lehtenä, mutta olemme kuitenkin pyrkineet joka viikko tarjoilemaan lukijoillemme luettavaa, josta kiitos myös lehden toimitukselle.

Vuosi 2021 rakentuu menneiden vuosien tapaan jälleen joka viikkoisen teeman ympärille, alueemme tapahtumiin sekä muihin päivänpolttaviin asioihin, kuten kevään kunnallisvaaleihin ja loppukesän asuntomessuihin.
Yritysten kannattaa ottaa mahdollisimman nopeasti yhteyttä, mikäli haluavat saada hyvän mainospaketin kattaen niin lehtimainoksen kuin tarjolla olevat eri alueelliset digikanavat.

Kiitos lukijoille

Lehteämme luetaan ja se tavoittaa, kiitos siitä toimivalle jakelulle sekä toimivalle nettisivullemme, jolla julkaisemme jokaisen artikkelimme omana artikkelinaan sekä lehden maksuttomasti luettavana.
Tänä vuonna kehitimme nettilehdestä entistä paremmin mobiiliin soveltuvaksi ja paremmin luettavaksi , mistä kiitos lehtiluukku.fi palvelulle
Lukijamääristä jakelumme suhteen emme voi sanoa mitään lukuja, koska niitä ei ole tutkittu, mutta kotisivuillamme on tänä vuonna vieraillut entistä enemmän lukijoita. Parhaat viikot ovat vuoden 2020 aikana keränneet lähes 5000 lukijaa, ja kuukausitasolla lukijamäärät ovat olleet monena kuukautena 15 000 erillisisen lukijan tasolla, kiitos siitä teille, hyvät lukijat. Vuositasolla lukijamäärät ykkoslohja.fi osoitteessa ovat lisääntyneet vuoden 2020 aikana yli 40 %!

Vuosi 2021

Otetaan vuosi vastaa juhlien, mutta huomioidaan lähimmäiset ja omat sukulaiset, sillä maailmaamme kiusaa vieläkin tuo tänä vuonna vitsaukseksi tullut virus. Ei anneta sen kuitenkaan estää meitä juhlimasta joulua ja uutta vuotta, ja viettämästä iloisia hetkiä perheen ja ystävien parissa.

Ensi vuosi on jälleen uusi vuosi, joka tuo tullessaan uusia mahdollisuuksia ja uusia tuulia, ja me aiomme olla täällä kertomassa teille niistä heti tammikuusta lähtien.

Nyt hyvää joululomaa ja railakasta vuoden vaihdetta kaikille!

KO