Mummojen joulupuoti avasi ovensa Virkkalassa jo kahdeksannen kerran. Tarjolla on jälleen laaja valikoima käsitöitä. Puodista löytyy mm. huiveja, kynttilöitä, kortteja, poppanoita, saunapakkauksia ja -tonttuja, tilkkutöitä, koristetyynyjä, turvalonkeroita, joulupossuja, esiliinoja, tossuja, säärystimiä, joulusukkia, koruja, räsymattoja, vauvan nuttuja, ikkunallinen myssyjä ja pari pöydällistä villasukkia. Raija Laakkonen kertoo, että eniten ostetaan villasukkia.

–Kokonaiset perheet tulevat hakemaan villasukkia. Heillä on mukana lista siitä, minkä kokoisia sukkia tarvitaan, Laakkonensanoo.

Mummojen puodista lähtee sukkia ympäri maailmaa.

–Niitä on mennyt todella kauaskin, mutta ei ole tullut pistettyä muistiin, että minne kaikkialle, Verna Ansas kertoo.

–Yksi isä lähetti puodistamme sukkien kuvia tyttärensä perheelle Amerikkaan ja sieltä sitten vastattiin, että mitkä sukat otetaan, Laakkonen kertoo esimerkin.

Sukista löytyy valinnan varaa. On sukkaa lyhyellä ja pitkällä varrella. On koristeellisia ja värikkäitä sukkia sekä niiden vastapainoksi harmaita perussukkia muutamalla raidalla.

–Yleensä tarjolla on ollut vähän pienempää sukkaa, mutta tänä vuonna meillä on todella isojakin kokoja, Ansas kertoo ja esittelee koon 53 sukkaparia.

Verna Ansas (vas) ja Raija Laakkonen esittelevät Mummojen puodin villasukkavalikoimaa.

Ihmisten kohtaaminen tuo iloa mummojen päiviin

Laakkonen kertoo, että puotia on odotettu Virkkalaan.

–Kun pystytimme puotia, monet tulivat sanomaan, että ai kun on kiva että tulette taas.

Alkunsa puoti sai aikoinaan kirpputoritoiminnasta, mutta laajeni joulupuodiksi, kun yksi mummoista näki Virkkalan keskustassa tyhjän liiketilan.

–Heitin silloin, että ollaan Virkkalan mummot, mutta päätimme ollakin vain mummot, jotta mukaan voi tulla myös Virkkalan ulkopuolelta, Ansas kertoo.

Puoti on ehtinyt vuosien varrella toimia useammassakin liiketilassa Virkkalassa, mutta nyt se löytyy samasta osoitteesta (Virkkalantie 22) kuin viime vuonnakin. Puodin pystyttämisessä on aina oma hommansa, mutta talkoo voimin se sujuu hyvin. Osa aiempina vuosina mukana olleista on jäänyt pois joukosta, mutta myös uusia käsityöläisiä on liittynyt mummoporukkaan. Mukana on tänä vuonna melkein parikymmentä mummoa. Lohjalaisten lisäksi käsitöitä on tarjolla myös siuntiolaisilta, inkoolaisilta ja mustiolaisilta mummoilta. Laakkonen on mukana kolmatta vuotta.

–Muutin Helsingistä maalle Siuntioon kuusi vuotta sitten, kun jäin eläkkeelle. Teen tilkkutöitä ja etsin samanhenkistä porukkaa. Näin tämän puodin ja jätin Vernalle yhteystietoni. Hän soitti sitten seuraavana joulun tienoilla, että tuletko mukaan.

Mummojen joulupuoti on muutakin kuin vain paikka, jossa myydään käsitöitä.

–Tämä on sosiaalinen tapahtuma niin meille kuin asiakkaillekin, terapiaa. On ihana nähdä ihmisiä. Heidän kanssaan asioista jutellaan ihan laidasta laitaan. Meille kerrotaan kuulumisia, miten vuosi on mennyt. Välillä toimimme olkapäänäkin, Laakkonen kertoo.

Puoti on avoinna 23.12. saakka joka päivä (paitsi 6.12.) kello 9.00–17.00.

SMS

Mummojen joulupuodista löytyy monenlaisia käsitöitä esimerkiksi joululahjoiksi.