Viidettä kertaa peräjälkeen Pusulassa vietetään joulunavaustapahtumaa ja ainakin mitä ennusteisiin on luottamista, niin tänä vuonna tapahtumasta saadaan nauttia mukavassa eli ei räntäsateisessa säässä.

Joulunavauksen paikka on vaihtunut, koska tapahtuman monivuotinen pääesiintyjä on poistunut keskuudestamme. Säästöpankin nurkalla kasvanut kuusi, johon Pusulan jouluvalot on vuosien ajan ripustettu, nimittäin kuivui ja jouduttiin kaatamaan. Tänä vuonna LC Pusula ripustaa jouluvalot kuuseen, joka sijaitsee Osuuspankin tontilla pikkuOmenan alapihan kohdalla. Näin ollen joulunavajaistapahtumankin paikaksi valikoitui pikkuOmenan piha.

Perjantaina 30.11. joulunavailut lähtevät käyntiin heti aamusta, kun kaikki järjestelyissä mukana olevat yritykset pistävät glögit ja piparit tarjolle. Illansuussa eli vähän ennen kuutta alkaa juhlapaikalta kuulua musiikkia, kun Kari Nyqvist Team päräyttää jouluiset saundit atmosfääriin ja tunnelma alkaa pikkuhiljaa kohota, sillä eiköhän siellä joulupukki ja joulumuorikin ole liikkeellä. Kuullaan joulutervehdyksiä. MLL Pusula avaa elävän joulukalenterin, joka järjestetään nyt toista kertaa. Perinteiseen tapaan Pusulan leijonat sytyttävät joulukuuseen valot ja tokihan myös
arpajaispalkintojakin jaetaan.

Tapahtuman järjestelyissä mukana ovat: MLL Pusula, LC Pusula, Pusulan apteekki, Pusulan Krouvi ja pikkuOmena. Tervetuloa mukaan.