Joulupukki ja tontut valmistautuvat jouluun koko vuoden, mutta pian käsillä on kaikkein kiireisin aika ja sen kohokohtana jouluaatto. Korvatunturin koko väeltä vaaditaan tarkkaa suunnittelua ja yhteistyötä, jotta lahjojen jako sujuu aattona hyvin.

Joululahjoja valmistetaan pitkin vuotta.

–Korvatunturilla on esimies- ja työnjohtotonttuja, mutta välillä pukinkin pitää käydä tarkistamassa, miten lahjojen valmistus etenee, Joulupukki kertoo.

Hän sanoo, että Korvatunturille saapuu postia ympäri maailmaa.

–Puisia nukensänkyjä ja autoja toivotaan edelleen, mutta yhä enemmän on siirrytty modernimpiin tuotteisiin.

Lahjojen jakoreissu vaatii monenlaisia järjestelyjä. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on valita oikeat kulkuneuvot, jotta lahjat saadaan perille lasten luo.

–Joulupukin ja lahjojen siirtyminen paikasta toiseen on monivaiheinen operaatio. Alkumatka voidaan kulkea porojen ja ahkioiden kanssa, mutta jossain vaiheessa joudutaan usein vaihtamaan esimerkiksi autoon. Osa lahjoista kulkee junassakin, koska lahjoja on niin paljon. Junissa on myös poronkuljetusvaunut, joihin pitää huolehtia jäkälää. Reiteistä ja matkavalmisteluista vastaavat tontut selvittävät jatkoyhteydet. Joskus lahjoja kuljetetaan helikopterilla eteenpäin juna-asemilta, Joulupukki avaa matkajärjestelyjä.

Raporttitontut seuraavat lahjojen jaon sujumista ja valmistautuvat jo seuraavia jouluja varten. Kun lahjat on jaettu, pukki palaa Korvatunturille ja nauttii Joulumuorin keittämää riisipuuroa ja sekametelisoppaa yhdessä koko Korvatunturin väen kanssa.

–Pidot jatkuvat viikkotolkulla, pukki kertoo.

Seuraavaksi vuorossa on joulusauna.

–Vihta heiluu ja koivunlehdet tuoksuvat ihanasti. Saunasta ja löylyn hurmiosta on tärkeää nauttia. Korvatunturilla onkin monta saunaa, koska väkeäkin on niin paljon, Joulupukki kertoo.

Joulupukki valmistautuu aattoon.

Välillä saa olla känkkäränkkäpäivä

Jouluna on tapana kysyä, ovatko lapset olleet kilttejä, mutta Joulupukki muistuttaa, että välillä saa suututtaakin.

–Kiikari- ja tarkkailijatontut ovat liikkeellä pitkin vuotta. He pitävät pukin hereillä ja informoivat lasten kuulumisista. Se on puppua, jos joku väittää olleensa kiltti koko vuoden, koska sehän on mahdotonta. Kaikenikäisille käy välillä niin, että noustaan aamulla sängystä väärällä jalalla känkkäränkkäpäivään ja käytös on sen mukaista. Suusta voi päästä pahoja sanoja ja tulee tiuskittua toisille.

Joulupukki lohduttaa, että huonot päivät ovat tavallisia, eikä niistä kannata liikaa mieltään pahoittaa.

–On inhimillistä hermostua välillä ja silloin suusta voi päästä ikäviä sanoja. Jos huomaa itse, että voi surkeus kun päivä meni pipariksi ja käytös oli kelvotonta, voi yrittää nousta seuraavana päivänä paremmalla jalalla sängystä, Joulupukki opastaa.

Löytääkö pukki perille?

Joulupukki on jo ennen aattoa kierrellyt ympäriinsä tapaamassa lapsia. Hänet saattoi tavata esimerkiksi viime viikonloppuna Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoilla. Pukki kertoo, että lapset esittävät hänelle usein hyvin asiapitoisia kysymyksiä.

–He kyselevät Korvatunturin kuulumisia sekä sitä, millä kulkuneuvolla pukki tulee jakamaan lahjat. Monen huolenaiheena on se, löytääkö pukki perille, jos lapsi ei olekaan jouluaattona kotona, vaan esimerkiksi isovanhempien luona. Vakuutan heille, että asia on hoidossa ja löydän kyllä perille, Joulupukki sanoo.

Moni on huolissaan myös siitä, miten lahjat saadaan perille, jos Joulupukki sairastuu.

–Tämä asia on järjestetty hyvin. Meillä on tuuraajatonttuja siltä varalta, että pukki sairastuu. Lisäksi Joulumuori voi keittää jouluaattoa edeltävänä yötä tonttujen päällikölle Ukko-tontulle ihmelientä, joka saa hänen partansa pamahtamaan pitkäksi.

Joulupukki kertoo lapsia tavattuaan olevansa positiivisesti yllättynyt siitä, miten hienosti lapset osaavat lauluja.

–Laulunäytteitä annettiin mm. joulumarkkinoilla. Pienetkin lapset muistivat pitkiä laulujen säkeistöjä, pukki iloitsee.

Joulu on antamisen juhla

Joulupukki muistuttaa, että vaikka lahjoja on mukavaa saada, joulu on antamisen ja muistamisen juhla. Hän tuleekin erityisen hyvälle mielelle nähdessään lahjojen antamisesta ja saamisesta seuraavan hyvän mielen ja ilon.

–Pukki kokee sielun syövereitä myöten sen, kuinka pienten lasten tähtisilmät loistavat, kun paketteja avataan.

Pukki neuvoo ihmisiä myös rauhoittumaan kiireen keskellä.

–Ajansyke ja meno on nykyään kova ja kaikenikäisillä lahjojen saajilla on kova vauhti päällä. Välillä voisi rentoutua ja lähteä lomalle perheen kanssa. Se yhdistää perheenjäseniä ja edistää heidän hyvinvointiaan.

SMS