Menneet pari vuotta ovat olleet haasteellisia arjessamme monessa suhteessa. Monet arkemme ilostuttajat ovat olleet poissa kalentereistamme, tai ne on järjestetty eri tavalla kuin mitä oli alun perin tarkoitus. Yksi näistä isoista muuttuneista tapahtumista ovat olleet häät. Erilaiset rajoitukset ovat vaikeuttaneet tuota yhtä elämämme kohokohtaa ennalta näkemättömin tavoin. Monet häät on jopa siirretty siinä toivossa, että joskus vielä se iso sukukokoontuminen on mahdollista, ilman mitään korona uhkaa.

Elämme nyt kolmatta koronavuotta. Olemme tavallaan jo tottuneet tilanteeseen, mutta sen vaikutukset ovat näkyvillä ja vaikuttavat yhä niin tapahtumiin, kuin myös niihin yrityksiin, joissa tapahtumia voisi järjestää, kuin myös niihin kaikkiin eri alojen ammattilaisiin, jotka normaalisti ovat häätapahtumissa, ja muissa tapahtumissa mukana.

Viime kesänä kesähäät pitivät pintansa, mutta osa varmasti siirsi häänsä tälle tulevalle kesällä, toiveena vapaammin järjestettävissä oleva tapahtuma.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 vihittiin lähes yhtä monta hääparia kuin vuonna 2019, vaikka solmittujen avioliittojen määrä on ylipäätään ollut viime vuosina laskussa.

Rajoitukset vaikeuttavat suunnittelua

Menneet kuukaudet ovat olleet rajoitusten suhteen niin monesti vaihtuvat, että niiden perässä on ollut välillä vaikea pysyä. Jos häiden suunnittelu ja järjestely on ollut aiemminkin stressaavaa, on korona tuonut siihen oman lisänsä vaatien entistä enemmän joustamista.

Monet parit ovat unelmahäiden sijasta joutuneet tyytymään yksinkertaiseen hääseremoniaan ja ajatuksena on, että varsinaiset isot juhlat järjestetään heti kun se on mahdollista.
Jos tilanne on ollut haastava tulevalle avioparille, on tilanne ollut haastava myös juhlapaikoille, varsinkin, jos ne ovat koko ajan auki olevia ravintoloita. Jatkuvasti muuttuvat rajoitukset ovat laittaneet ravintolat ennalta näkemättömään tilanteeseen sekä omien kulujen että työntekijöiden jaksamisen suhteen. Henkilökuntaa on jouduttu lomauttamaan ja irtisanomaan ja ravintolat ovat laittaneet oviaan kiinni epätietoisena siitä, koska voidaan palata normaaleihin aukioloaikoihin. Jos jo aiemmin oli ravintoloilla välillä vaikeuksia saada osaavaa työvoimaa, on vain arvattavissa, millainen tilanne on sitten, kun pääsemme koronan jälkeiseen tilanteeseen.

Nyt kevään koittaessa on ilmassa tuntua, että koronarajoitukset saatetaan poistaa jossain vaiheessa kokonaan, mutta se ei vielä tarkoita, että tapahtumat ja ravintolatoimi palautuisi saman tien entiselleen. Ihmiset ovat tottuneet uudenlaiseen arkeen menneiden kolmen vuoden aikana, ja se näkyy kaikessa muussakin kaupan ja palvelun alalla. Siinä missä osa liiketoiminnoista ovat pystyneet muuntamaan toimintamalliaan tai jopa siirtyneet tekemään jotain aivan muuta, on osa yrittäjistä jo joutuneet lopettamaan toimintansa.

Suomi tarvitsee pienyrittäjiä, ja toivossa onkin, että tavalla tai toisella Suomen valtio, koululaitos ja oppilaitokset saisivat valettua uudelleen positiivista yrittäjyyttä suomalaisiin nuoriin, jotta mm. Lohjan tyhjät liiketilat saisivat uusia, paikallisia yrittäjiä yrityksineen palvelemaan paikallisia asukkaita.

KO