Cafetoria Roastery on suomalainen pienpaahtimo, jolla on eteläamerikkalainen sydän. Perulainen Ivan Ore perusti kahvipaahtimon yhdessä vaimonsa, Mia Nikanderin kanssa vuonna 2002.

Cafetorian tarina alkaa vuodesta 2001, jolloin perustajapari tutustui kahvin maailmaan Perun matkallaan. Sen jälkeen toiminta on kasvanut vuosi vuodelta ja tällä hetkellä kahveja on tarjolla 16 eri maasta ja toimipisteitä löytyy Lohjalta, Helsingistä sekä Espoosta.

Cafetoria on tiettävästi Suomen yksi vanhimpia nykymuotoisia pienpaahtimoita. Kahvin paahtaminen alkoi, kun Ivan ja Mia hankkivat ensimmäisen paahtokoneensa vuonna 2006. Kahvipaahtimo aloitti toimintansa Helsingin Tapanilassa, mutta se siirrettiin myöhemmin Lohjalle.

– En ollut juurikaan kiinnostunut kahvista ennen tätä. Join lähinnä pikakahvia, joka on Perussa hyvin yleistä, Ore kertoo.

Kaikki alkoi kahvintuottajan ehdotuksesta

Ivan ja Mia olivat vierailulla Ivanin kotimaassa Perussa, kun he tapasivat Ivanin sedän, joka oli tullut kylään kahviviljelmältään. Hän tarjosi Ivanille ja Mialle kahviaan, joka teki molempiin vaikutuksen ainutlaatuisella maullaan.

-Olimme lomalla Perussa perheeni luona, Ivan kertoo.

Yhtenä päivänä kylään saapui setäni, jota en ollut tavannut aikaisemmin. Hän sattui olemaan paikallinen kahvintuottaja. Setä oli huolissaan kahvin maailmanmarkkinahintojen romahtamisesta ja sen aiheuttamista vaikeuksista viljelijöille.

-Hän ehdotti, että veisin kahvia Suomeen, Ivan muistelee.

Ivan ja Mia kertoivat sedälle, että Suomessa kahvimarkkinoilla oli jo paljon tuotteita ja suuret toimijat.

-Sanoin, että kokeillaan. Aluksi toimme Suomeen 2000 kiloa papuja. Nykyisin 2000 kiloa ei tunnu suurelta määrältä, mutta alussa se tuntui hurjalta.

Samalla olisi kuitenkin mahdollisuus auttaa paikallisia viljelijöitä.

-Siihen aikaan Perussa välikädet korjasivat suurimman osan voitosta, jättäen viljelijät vähäiselle tulo-osuudelle. Halusimme muuttaa tätä, kertoo Ivan.

-Meille alusta lähtien oli tärkeintä se, että se kahvin tuottaja olisi siinä keskiössä, Nikander lisää.

Ivan ryhtyi sivutoimiseksi yrittäjäksi perustamalla toiminimen työnsä ohessa ja alkoi maahantuoda ja myydä kahvia, ensin raakakahvina ja myöhemmin itse paahtamanaan luomukahvina.

Kun Ivan päätti ryhtyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi vaimonsa kanssa, perustivat he Cafetoria Roastery Oy:n vuonna 2012.

– Me ollaan ihan eri aloilta. Ivan oli tosiaan Nokialla tutkijana. Hän tuli silloin 24 vuotta sitten opiskelemaan nykyisille Aalto-yliopistolle ja päätyi työskentelemään Nokialla. Ivan työskenteli vielä 4G-verkkojen kehityksen parissa ennen kuin hän suuntasi kokopäiväisesti kahvin pariin, Nikander kertoo.

Oren sitoutuminen yritykseensä on johtanut tunnustukseen  vuonna 2021, jolloin hänelle myönnettiin Vuoden maahanmuuttajayrittäjä -palkinto.

Gran Palomar -kahvi

Alun perin Ivan ja Mia pyrkivät tekemään mahdollisimman monenlaisia tuotteita tuomallaan perulaisella kahvilaadulla, Gran Palomarilla, joka soveltuukin erinomaisesti moniin eri makuprofiileihin.

Nykyisin heidän valikoimassaan on kolme erilaista Gran Palomar -paahtoa: espresso, vaalea paahto ja tumma paahto. Lisäksi heillä on tarjolla muitakin kahvilaatuja Perusta.

-Gran Palomar oli se kahvi, josta kaikki alkoi, ja se onkin tuote, josta olemme tulleet tunnetuiksi, Ivan kertoo.

-Se on suosituin kahvimme ja olemme huomanneet, että monet perinteisesti Juhlamokkaa juoneet kuluttajat ovat siirtyneet Gran Palomar -kahvin pariin. Suomalaiset pitävät kahvin kirkkaasta ja rikkaammasta jälkimausta, hän lisää.

Mian mukaan heidän liiketoiminnallaan oli omat haasteensa alussa, varsinkin kun suuret toimijat dominoivat markkinoita.

-Suomi on isojen yritysten maa. Erikoiskaupoista, kuten leipä-, liha-, kala- tai hedelmäkaupoista, ei ole samanlaista perinnettä kuin Etelä-Euroopassa, Mia pohtii.

-Mutta olemme huomanneet, että myös pienempiä, erilaisilla konsepteilla toimivia yrityksiä arvostetaan. Vaikka suurin osa suomalaisista juo edelleen isoilta merkeiltä peräisin olevaa kahvia, on tilanne muuttunut paljon viimeisen 10 vuoden aikana, hän jatkaa.

Cafetoria Roasteryn omat myymäläkahvilat palvelevatkin paitsi kahvinmyyntipaikkoina, myös tuotteiden maistelu- ja esittelytiloina. Yrityksen asiakkaina on monenlaisia toimijoita, aina kahvila- ja ravintolayrittäjistä Ruohonjuureen, K- ja S-kauppoihin.

Cafetoria Roasteryn kahvipaahtimo sijaitsee Lohjalla Lohjanharjuntiellä. Oren ja Nikanderin lisäksi paahtimossa työskentelevät Carlos Tacza sekä Mian isä, Tapio Nikander.

Paahtimolla sijaitsee myös kotoisa kahvila, joka on auki lauantaisin ympäri vuoden ja kesäaikaan useammin myös viikolla.

Kahvipaahtimona toimii vanha ja arvostettu saksalainen Probat UG22 -paahtokone, joka on peräisin 1970-luvulta. UG22 -paahtokone onkin suosittu valinta kahvinpaahtajien keskuudessa, sillä sen avulla säätöjä voidaan tehdä erittäin tarkasti.

Kaikenlaisille kahveille riittää kiinnostuneita.

Cafetoria Roasteryn tuotanto tarjoaa valikoiman kahveja, jopa 16 eri maasta, joten jokaiselle löytyy kyllä jotakin.

-On kiehtovaa huomata, kuinka esimerkiksi Afrikasta tulevat kahvit ovat marjaisia ja vakavampia, kun taas latinalaisamerikkalaiset kahvit ovat makeampia, ne tanssivat kielen päällä, Nikander kuvailee.

Lohjan juhlavuoden kunniaksi Cafetoria on valmistanut erityisen kahvin. Tämä tummapaahtoinen kahvi on maultaan syvän pyöreä ja hienostuneen kukkainen.

-Valitsimme etiopialaisen kahvin, sillä mitä todennäköisimmin ensimmäiset Euroopassa juodut kahvit ovat tulleet nimenomaan Etiopiasta, Nikander selittää.

Kahvimarkkinoillakin voi havaita tiettyjä trendejä. Esimerkiksi viime vuosina kofeiinittomat kahvit ovat nousseet suosioon.

-Kofeiinittomat kahvit ovat juuri nyt erittäin suosittuja, Nikander kertoo.

-Tarjoamme kuutta erilaista kofeiinitonta kahvia. On tärkeää ymmärtää, että kofeiiniton kahvi voi olla aivan yhtä laadukasta kuin tavallinen, hän lisää.

Koulutuksia kahvinystäville

Varhaisessa vaiheessa Cafetoria liittyi Euroopan erikoiskahviyhdistykseen, nykyiseltä nimeltään Specialty Coffee Association (SCA), joka kattaa nykyisin koko maailman. Yhdistys järjestää vuosittain tapahtuman, jossa on tarjolla monenlaisia kahviin ja sen valmistusprosesseihin, kuten jauhamiseen, liittyviä kilpailuja ja koulutuksia.

Ivan onkin yksi SCA:n Suomen virallisia kouluttajista .

Cafetoria Roastery järjestää laajasti kursseja, aina kotibarista-koulutuksista SCA-sertifikaatin suorittamiseen.

-Koulutukset pidetään Aallon toimipisteellä. Niitä on yleensä lauantaisin, Nikander lisää.

Kahviharrastajia on myös Lohjalla.

-Me huomaamme, että ihmiset ovat halukkaita kokeilemaan erilaisia kahvilaatuja perinteisen suodatinkahvin sijaan. On toki mahdollista, että asiakaskuntamme on erityisen kahviharrastuneisuuteen taipuvainen, Nikander toteaa.

Yrityksen pitkäaikainen yhteistyö perulaisen osuuskunnan kanssa jatkuu. Nikander ja Ore viettävätkin Perussa useita viikkoja vuosittain.

Nikander suosittelee kahvinystäville matkailua ja uusien kahvien maistelua.

-Berliini on erinomainen kohde kahvinystäville. Siellä on lukuisten paahtimoiden lisäksi maailmanlaajuisesti merkittävä kahvikulttuuri, hän toteaa.

Cafetoria ei ole jäykästi juurtunut toimintatapoihinsa.

-Meillä on joitakin klassikoita, jotka ovat aina tarjolla, mutta sen lisäksi tarjoamme uusia, vaihtelevia ja pieniä eriä eri kahveja, Nikander kertoo.

-Esimerkiksi kenialaiset kahvit ovat tyypillisesti saatavilla yhdestä alueesta tiettynä vuonna. Olemme usein saaneet hopeaa kenialaisella kahvilla suodatinkahvikilpailuissa.

Cafetorian periaate on pysynyt samana vuosien ajan. Laadukkaiden kahvipapujen paahtaminen intohimolla on yhä heidän toimintansa ytimessä.