Sammatin Maalaismaraton juostaan 29.8. ja Syysviuhahdus 5.9. Molempien tapahtumien osallistujia rohkaistaan tänä vuonna pukeutumaan vähintään värikkäästi ja halutessaan jopa naamiaisasuihin.

Sammatin Sampon järjestämä Maalaismaraton haastaa kokeneitakin juoksijoita, sillä mäkinen, yhtenä lenkkinä juostava maraton on jopa reilun kilometrin verran ylimittainen tavalliseen maratoniin verrattuna. Juoksijat ovat tervetulleita nauttimaan tästä pääosin “kylmin huoltopistein” varustetusta, hiekkateitä kulkevasta reitistä, joka alittaa moottoritien kahdesti kulkiessaan halki Kaukolan, Karstun, Raatin, Nummen ja Leikkilän kylien. Sammatin Maalaismaratonin voi taittaa myös polkupyörällä. Välineeksi suositellaan gravel- tai cycklocrosspyörää.

–Reitti on oikeasti hieno! hehkuttaa Juha Nurmela.

Kisakeskus, lähtö ja maali sijaitsevat Sammatin keskustassa. Maraton alkaa 29.8. kello 10.00. Huoltopisteillä on tarjolla vettä, mehua ja banaaneja, sipsejä, rusinoita yms. Korona-ajan hygieniakäytännöt huomioidaan tarjoiluissa, joten esimerkiksi rusinat ovat pienissä paketeissa.

Ilmoittautumista toivotaan etukäteen järjestelyjen sujumisen varmistamiseksi, mutta tuntia ennen voi myös jälki-ilmoittautua. Lisätietoja löytyy tapahtuman verkkosivulta: http://www.maalaismaraton.fi/.

Maalaismaratonista Suomen Medoc

Maalaismaraton järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Tuolloin maratonille osallistui noin 50 juoksijaa. Juoksemaan voi lähteä tavallisen maratonin tapaan, mutta jos kaipaa myös sielullista tuuletusta voi olla mukana tekemässä Sammatin Maalaismaratonista Suomen Medoc eli perinteikäs Ranskan viininviljelyalueen maraton, jonka juostaan rooliasuihin sonnustautuneena ja reitinvarrella tarjotaan normaalihuollon ohella kylien viinejä ja musiikkia.

–Medocin maraton on ranskalaisten viinitilojen halki myöskin kohtuullisen raskaalla reitillä kulkeva maraton, jossa juoksijat pukeutuvat karnevaaliasuihin. Juoksun aikana on tarjolla paikallisen viinitilojen tuotteita juottoasemilla, saa nähdä onko Sammatissa? Medocin juoksun tuntevat kaikki maratoonarit ja minun ja Juliuksen (Westerberg)mielestä tällainen ilottelu sopii vallan mainiosti Suomessa juuri Lohjalle – tosissaan, muttei vakavasti, kertoo Nurmela.

–Viime vuonna juoksijoita ilostuttivat erilaiset pärekyltit. Tänä vuonna on myös joitakin yllätyksiä ”ohjelman” osalta tiedossa. Asut voivat olla mitä vaan – ilo ja riemu ovat tuleva kestoteema pukeutumiselle. Myös katsojat ja kannustajat saavat pukeutua. Juoksijan asun kannattaa toki olla sellainen, että sen kanssa pystyy juoksemaan ja kaikki oheisrekvisiitan jaksaa kantaa maaliin asti.

Hassuilla asuilla haetaan hymyjä koko kylälle.

–Suurin nautinto hassuun asuun pukeutuneelle juoksijalle on saada yleisön ja muiden juoksijoiden kasvoille hymyä ja todistaa niitä tilanteita, joissa vastaan tulevat ihmiset yllättyvät iloisella tavalla. Sammatin maalaismaraton tavoittelee omalla tavallaan juoksukarnevaalin paikkaa. Se on perusteiltaan hyvin järjestetty ja kauniissa maalaismaisemassa oleva juoksutapahtuma, mutta sen lisäksi siinä on joka vuosi yllätyksellisiä elementtejä. Tapahtumaa järjestetään moderniin maalaistyyliin – homma toimii, vaikka ihan kaikkia pilkkuja ei aina olekaan loppuun asti viilattu, Nurmela kertoo.

Hauskoilla asuilla halutaan tuottaa iloa kaikille tapahtumaa seuraaville sekä kylän raitilla sattumalta juoksijoita kohtaaville.

Kevätviuhahdyksesta Syysviuhahdukseksi

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden järjestämä Syysviuhahdus tulee paikkaamaan perinteistä Kevätviuhahdusta, joka jouduttiin siirtämään keväältä syksylle. Kyseessä on juoksu- ja kuntotapahtuma, jonka reitin voi juosta tai kävellä oman maun mukaan. Matkaan lähdetään kello 11.00 Aplicolta ja valittavana on 5 km ja 10 km lenkit. Tapahtuma on kaikille avoin. Aplicolla on lapsiparkki, mutta koko perheenkin voimin reitin voi kiertää. Ennakkoon voi ilmoittautua Aplicon tiskillä tai Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden internetsivuilla. Ilmoittautuminen on auki 4.8.–4.9. Jälki-ilmoittautuminen paikan päällä 5.9. (maksaa enemmän kuin ennakkoilmoittautuminen).

Kevätviuhahduksella on historiansa varrella ollut karnevaalimaisia perinteitä puulaakipukeutumisen ja julkisten osallistumishaasteiden muodossa. LUU:n johtokunta haastaakin Sammatin Sampon ja Nummen Kipinän johtokunnat ottamaan osaa Syysviuhahdukseen pukeutumisjoukkueina – parhaimmat some-tykkäykset kerännyt voittakoon!

Jari Paananen kertoo, että parhaimmillaan Kevätviuhahduksessa on Lohjan torilta lähtenyt reitille yli 400 juoksijaa. Perinne katkesi välillä muutamaksi vuodeksi, mutta nyt käsillä on uusi alku ja tavoite maltillisesti noin 50–70 juoksijan paikkeilla. Osallistujamäärää ei olla rajoittamassa. Tapahtuman naamiaisperinne puolestaan syntyi Kevätviuhahduksen karnevaaliluonteesta naisten keväisenä irtiottona. Paras asu palkitaan!

SMS