Lohjan Kärkelänkoskella poistetaan kalojen vaellusta haittaava patorakenne ja kunnostetaan koskea. Alapuolisesta Kärkelän Kartanonkoskesta purettiin vanha maavallipato, joka muodosti vaellusesteen. Kunnostusten myötä kaloille avautuu yhteys Kiskonjoen vesistön puolelta sen Lohjan puoleisiin yläosiin.
Lohjan ja Salon rajalla sijaitsevalla Kärkelänkoskella käynnistyy virtavesikunnostus, jossa poistetaan kaksi kalojen liikkumista estänyttä rakennetta. WWF Suomen Vauhtia vaellukseen II -hankkeen yhtenä tavoitteena on poistaa Kärkelänkosken ja Kärkelän Kartanonkosken vaellusesteet sekä parantaa koskien elinympäristöjä virtavesilajeille.
– Suomen vaelluskalat ovat ahdingossa, ja yksi keskeinen syy on se, että niiden lisääntymisalueille johtavat reitit ovat täynnä ihmisen rakentamia esteitä. Siksi jokainen poistettu vaelluseste on konkreettinen askel kohti elinvoimaisempia kalakantoja, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Manu Vihtonen.
Lähes kaikki Suomen vaelluskalalajit ovat uhanalaisia. Esimerkiksi meritaimenen lisääntymiseen sopivia jokia on Suomessa jäljellä enää 11, kun niitä on aiemmin ollut yli 60. Vaelluskalojen ahdinkoon vaikuttavat muun muassa padot, siltarummut ja muut vaellusesteet, jotka estävät kaloja pääsemästä lisääntymisalueilleen. Lisäksi jokien ja purojen historiallinen suoristaminen sekä kivien- ja puuaineksen poistaminen on tuhonnut kalojen kutu- ja poikasalueita ja vaikeuttanut niiden lisääntymistä.
Kärkelänkosken itäpäässä sijaitseva puinen patorakenne muodostaa vaellusesteen yhdessä padon alapuolisen jyrkän pudotuksen kanssa. Pato ei ole käytössä. Kunnostuksessa puiset settipatorakenteet puretaan ja kosken pohjaa nostetaan luonnonkivellä noin 60 metrin matkalta.
– Tässä hankkeessa ei ole kyse vain yhden esteen poistamisesta. Kun kosken pohjaa muotoillaan uudelleen ja sinne lisätään kutusoraikoita, poikaskivikoita ja suojakiviä, samalla parannetaan kalojen mahdollisuuksia lisääntyä ja kasvaa, Vihtonen sanoo.
Kärkelänkoskella kunnostetaan yhteensä noin 110–140 metrin pituinen koskialue. Uomaan rakennetaan myös vaihtelevia virta-alueita. Kärkelän Kartanonkoskessa puretaan puolestaan vanha maapato ja työmaatie sekä monimuotoistetaan uomaa kivillä.
Kärkelänkoski on Kärkelänjoen ylin koski ja saa alkunsa Sikajärvestä. Kunnostustöillä ei vaikuteta vesistön vedenkorkeuteen tai virtaamiin.
