Koulujen kesälomat kolkuttelevat jo ovella ja sadat koululaiset Lohjallakin pääset pariksi kuukaudeksi kesälaitumille. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Kuinka monella aikuisella alkaa loma nyt, vai onko loma vasta elokuussa? Onko lapsellasi esimerkiksi harrastuksia loman ajaksi?

Koska sinulla on loma?

Kesälomalle jäädessään sitä toivoisi lomailevansa sopivaan aikaan. Harvoin työpaikoilla kuitenkaan voi jäädä lomalle milloin haluaa, vaan loma-ajan määrää työnantaja. Useassa työpaikassa on käytössä kiertävä lomajärjestely, eli jokaisen työntekijän kesäloman ajankohta vaihtelee vuosittain saman kaavan mukaan. Jos työnantaja määrää vuosiloman ajankohdan, on siitä ilmoitettava työntekijälle viimeistään kuukautta ennen loman alkamista.
Suomessa työskenteleviltä ulkomaalaisilta on ajoittain kysytty, mikä on parasta Suomessa, ja vastauksena on saatu, että parasta suomalaisessa työelämässä ovat sairaus- ja äitiyslomat sekä maksetut pitkät kesälomat.

Minkäikäinen lapsi pärjää yksin kotona?

Edellä olevaan kysymykseen ei varmasti ole oikeata vastausta, mutta minkä ikäisenä sinä nykyään jättäisit kotisi lapsellesi kun itse olet töissä?
Suomen laissa ei määritellä, milloin lapsen voi jättää yksin kotiin. Alakouluikäinen on liian pieni viettämään kokonaisia päiviä toistuvasti yksin kotona. Vaikka alle 13-vuotias lapsi kokisi yksin ollessaan olonsa riittävän turvalliseksi, hänellä ei useinkaan ole valmiuksia toimia oikein hätätilanteissa. Tutkimusten mukaan lapset muistavat alle puolet heille annetuista turvallisuusohjeista. Lapsen turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa paljon se, onko lähellä naapureita, joiden puoleen voi tarvittaessa kääntyä tai voiko vanhempi vastata puhelimeen, jos lapsi soittaa.

Murrosikäinen yksin kotona

Nuortakaan ei ole hyvä jättää yksin pitkäksi aikaa. Nuoren tehtävä on itsenäistyä, ja vanhempien tehtävä on jarruttaa liian aikaista itsenäistymistä.
Mutta koulujen kesälomien aikaan tilanne kuitenkin on sellainen, että lapset ovat pitkälti yksin kotona, eikä vanhemmilla ole oikeasti edes vaihtoehtoa sille, pitäisikö olla?
Monet koululaiset ovat tottuneet olemaan yksin kotona, mutta aloittelevalle lapselle kannattaa tehdä kotiin jääminen mahdollisimman helpoksi ja yksinkertaiseksi.

Kesällä kannattaa käyttää aikaa normaalia enemmän lapsen kanssa

Koulun säännöllinen arkirytmi, muuttuu kesälomalla. Liika vapaa-aika voi alkaa ahdistaa nuoria. Kesäloma voi korostaa yksinäisyyden tunnetta, mutta toiset nuoret tahtovat nauttia kotona vietetyistä yksinäisistä hetkistä. Tärkeintä on ottaa ilo niistä ajoista, kun ollaan kesällä yhdessä. Vanhemmat eivät välttämättä ”muista”, että lapsi on kesällä yksin ilman koulun rutiineja, koska oma työ jatkuu aivan tavallisesti, joten jossain kohtaa on hyvä ainakin keskustella nuoren kanssa ja kuunnella, kaipaako hän jutteluseuraa tai vaikkapa kahvilla tai hampurilaisella käymistä vanhemman kanssa.