Lohjan keskustan terveysasema on avannut uuden chat-palvelun, jonka kautta asiakkaat voivat keskustella suoraan terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Avosairaanhoidon ylilääkäri Valtteri Kiuru kertoo, että chat-palvelussa vastaa aina terveydenhuollon ammattilainen, eikä robotti.
–Vastaamassa on meidän omia sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia, Kiuru sanoo.
Chat-palvelun kautta voi saada esimerkiksi hoito-ohjeita, kysyä tutkimustuloksia, uusia reseptejä sekä siirtää tai perua vastaanottoaikoja.
–Chat-palvelu on parhaimmillaan yksinkertaisten kysymysten kohdalla. Chatissa voi kysyä esimerkiksi miten johonkin oireeseen tulisi reagoida ja hoitaa asia. Chat on hyvä lievien infektioiden ja muiden pienten vaivojen kohdalla. Palvelussa voi lähettää kuviakin ja siten näyttää esimerkiksi ihottuman. Jos vaiva vaatii kuitenkin vastaanotolle tuloa, varataan aika, Kiuru avaa.
Yksinkertainen ja tietoturvallinen palvelu
Chat-palvelu on Länsi-Uudenmaan alueella käytössä myös Espoossa, Vihdissä ja Karkkilassa. Palvelu laajenee jatkossa koko Länsi-Uudenmaan alueelle.
–Julkisella puolella chat-palvelu on uusi asia, mutta yksityisellä puolella vastaavanlaisia chat-palveluja on hyödynnetty jo pidempään, Kiuru sanoo.
Lohjallakin Pusulan, Karjalohjan ja Sammatin terveysasemien asiakkaat ovat voineet hyödyntää jo aiemmin oman terveysasemansa OmaMehiläinen chat-palvelua, sillä kaupunki ostaa näiden terveysasemien palvelut Mehiläiseltä.
Kiuru kertoo, että kokemukset chat-palvelusta ovat olleet positiivisia.
–Palvelujen käyttö on ollut tietoturvallista, helppoa ja sujuvaa. Joskus ajatellaan, että digipalvelujen käyttö on haasteellista, mutta tämä on kyllä hyvin yksinkertainen palvelu. Kannustankin ihmisiä kokeilemaan sitä rohkeasti. Se tarjoaa yhteydenottoon vapautta, kun ei tarvitse päivystää puhelinta, vaan viestin voi kirjoittaa, vaikka kesken työpäivän, Kiuru sanoo.
Palvelussa on näin alkuun vasta vähän käyttäjiä, joten kysymyksiin on ehditty vastata hyvin nopeasti. Tavoitteena on silti jatkossakin, että vastauksen saa mielellään tunnin, mutta vähintään saman päivän aikana.

Chat-palvelua käyttämään
Chat-palvelua pääsee käyttämään joko digihyvinvointi.lu-palvelut.fi-osoitteen kautta (https://digihyvinvointi.lu-palvelut.fi/fi/kirjaudu) tai Digihyvinvointi-mobiilisovelluksella, jonka voi ladata ilmaiseksi App Storesta (IOS-laitteet) tai Google Play -kaupasta (Android-laitteet). Linkki chat-palveluun löytyy myös Lohjan kaupungin verkkosivuilta.
Chat-vastaanotolle tunnistaudutaan suomi.fi-tunnistautumispalvelussa. Sitä varten tarvitset verkkopankkitunnukset, varmennekortin tai mobiilivarmenteen. Palvelu ohjaa asiakkaan viestin oikealle terveysasemalle hänen kotikuntansa perusteella.
Lohjalla chat on avoinna ma, ti, to klo 8.30–15.00 ja ke, pe klo 8.30–13.00. Karkkilassa ja Vihdissä palvelu on avoinna ma–to klo 8.00–15.00 ja pe klo 8.00–13.00.
Lohjalla terveysasioita voi hoitaa sähköisesti myös Pro Klinik -palvelun kautta. Palveluun pääsee kaupungin verkkosivujen kautta.
SMS