Minulla puutarhan kevät alkaa, kun kaivan kalkkisäkin esiin. Maaperä happamoituu järjestäen ja siksi ylläpitokalkitus on erittäin tärkeää. Teen sen yleensä, kun viimeiset lumet sulavat tai kun tulee oikein reippaasti vettä. Kalkiksi valitsen mieluiten rakeisen vaihtoehdon, joka ei pöllyä kovin paljon. Kevätlannoite kannattaa laittaa vasta sitten, kun kalkki on tehnyt tehtävänsä. Säkeissä on hyvät ohjeet annostusmäärineen ja näitä kannattaa noudattaa. Ennen lannoitusta on hyvä haravoida risut ja kävyt pois nurmikoilta. Samalla maa tule ilmattua. Jos nurmikko on päässyt kovinkin sammaloitumaan kannattaa harkita myös sammaleen kuorimista niiltä kohdin, uuden kasvualustan lisäämistä ja uuden nurmen kylvöä. Toisaalta metsäpuutarhoissa, alppiruusujen ja havukasvien lomassa sammal on oikein passeli alusta ja pehmeä jalan alla.

Tulevan kesän nurmikonhoitoa helpottavia töitä voi myös tehdä ennakkoon. Jos alue rajautuu esimerkiksi terassiin tai vaikka istutusalueen muurikiveen, näistä kohdin suosittelisin poistamaan noin 20 cm etäisyydeltä nurmikon ja tilalle laittaisin betoni- tai luonnonkivinoppaa. Alle kannattaa ensin laittaa suodatinkangas, joka estää nurmikon leviämisen kivetykselle. Kivien väliin voi saumaukseksi laittaa hienoa hiekkaa. Tämä toimenpide helpottaa nurmikonleikkuuta kesällä, kun leikkurin rengas liikkuu hyvin kivetyksellä ja nurmikko tulee kerralla kuntoon.

Puutarhamyymälöissä on hyvät valikoimat erikoistyökaluja, joilla saa näppärästi pois terassilautojen väliin lennelleet puiden lehdet. Kun terassit kuivuvat voi pinnat tarvittaessa öljytä. Kaupoissa on myös biohajoavia pesuaineita, joilla levä ja muut epäpuhtaudet saadaan pois ensin. Meidän pojan kanssa on sovittu, että tämä homma on hänelle varattu. Se sopii myös koulun etätyöksi eräässä oppiaineessa. Lisäksi hän huoltaa puiset ulkohuonekalut.

Riitta Laine (vas) teki naapurinsa Saija Leikolan kanssa kevätkukkakoreja Laineen kasvihuoneessa.

Pihan kevätsiivous ympäristöystävällisesti

Pihamaan kasvillisuutta on hyvä leikellä. Talveksi pihamaalle jätetyt talventörröttäjät ja pikkulinnuille ravinnoksi jätetyt kukkavanat saavat lähteä. Kevätsiivouksessa on hyvä muistaa, että leppäkertut torkkuvat kuivien lehtien alla ja ovat valmiina taas palvelemaan puutarhuria. Liian tehokas ei siis siivouksessa kannata olla, kun vie jätettä kompostiin tai kaatopaikalle.

Tasareunainen lapio eli kanttirauta on yksi tärkeimmistä työkaluistani. Sellaisella rajaa istutusalueiden reunat siistiksi ja nurmikolta perennapenkkiin levinneet ruohotukot saa siististi pois. Sitten voi laittaa uutta kasvualustaa taas kasveille.

Jos rikkaruohot mietityttävät, suosittelen niiden mekaanista poistoa, jos mahdollista. Rikkaruohomyrkyt ovat haitallisia eläimille. Jos rikkaruohot ovat levinneet laajalle alueelle, eikä niiden poisto pelkällä lapiolla enää onnistu, löytyy näppäriä pien kaivinkoneita, joilla työ käy nopeasti ja vuohenputkikin saa kyytiä. Tilattava kasvualusta kannattaa miettiä tarkkaan, ettei vahingossa saa pihalleen mullan mukana valmiiksi rikkaruohoa.

Kukat tuovat kummasti piristystä ja kevään tuntua. (Kuva: Saija Leikola)

Uutta ilmettä pihaan

Pihalla olevia kasveja voi myös katsastella hieman sillä silmällä. Onko mielessä jonkun uuden kukkapenkin rakennus? Olemassa olevia kasveja voi hyödyntää ja paikkaa vaihtaa. Mitä värejä pihalleen haluaa. Jopa talvella pihalla törröttävät ja tuulessa kahisevat heinät ovat viehättäviä. Valintoja tehdessä on kiva hakea vinkkiä puutarhalehdistä, kun pitää samalla mielessä, mistä minä itse ja perheeni pidämme. Mieleisiä värejä, muotoja ja tuoksuja voi hakea omaan pihaan. Minusta on tärkeää kysellä muidenkin perheenjäsenten mietteitä ja toiveita. Kyllä meidänkin pojat ovat olleet aktiivisesti kommentoimassa ja antaneet kivaa palautetta, kun puutarhaa on perheelle tehty.

Suosittelen istuttamaan myös rungollisia kasveja, jotka sopivat hyvin myös ruukkuistutukseen parvekkeille ja terasseille. Valikoimaa on: runkosireeniä, hortensiaa, pajua, ruusua sekä mahtavasti marjaa tuottavia herukoita ja vaikka karviaista. Näitä voi kivasti yhdistää vaikka perennojen ja kesäkukkien kanssa.

Maapeitekasveista yksi lempikasveistani on kurjenpolvi, sitä on myös helppo jakaa. Tuoksukurjenpolvi saa myös aurinkoisilla paikoilla upean syysvärin ja kuten nimikin sanoo, tuoksu on mahtava. Puutarhassa kävellessäni hieraisen välillä ohi kävellessäni niiden sekä mustaherukkapensaan lehtiä. Toinen hauska maanpeite on metsämansikka. Kukkii kauniisti ja satoa tulee kivasti. Kävelyä metsämansikkamaalla helpottavat maahan asetetut luonnonkiviaskelmat.

Angervot ovat suomalaisten lempipensaita, mutta mahtavan punainen syysväri on myös mustikkapensaissa. Satoa tulee hyvin ja pensasmustikka ei sotke samalla tavalla kuin metsämustikka. Toimii hyvin esimerkiksi kermatäytekakun päällä. Magnolia on yksi alkukauden ehdottomista suosikkikukkijoista, joka on menestynyt hyvin pihallamme. Kannattaa kokeilla ehdottomasti, kuten myös pienelle pihalle sopivaa helmipihlajaa. Se saa myös syksyllä upean tumman punaisen värin ja huomio kiinnittyy myös sen valkoisiin marjoihin.

Riitta Laine tekee keväistä kukka-asetelmaa. (Kuva: Saija Leikola)

70-luvun tunnelma on nyt trendikästä ulkotiloissa

Ulkotilojen sisustamisessa ns. trendinä ovat maanläheiset värit ja pehmeät, pyöreät muodot. Selkeästi 70-luvun tunnelmaa. Se näkyy ruukuissa, lyhdyissä, tyynyissä ja jopa terassihuonekaluissa. Nyt kannattaa katsastaa varastoja ja napata sieltä jotain kivaa ulos.

Terassien ja parvekkeiden valaisuun löytyy myös jalkalamppuja, jotka muistuttavat sisätilojen valaisimia. Varjostimien materiaaleina on myös säänkestävää pellavaa. Terasseilla ja parvekkeilla valaistaan myös kasveja tai kiviä, ei pelkästään tilaa. Säleikköihin ja aitoihin voi kiinnittää myös ruukkuja ja kasvattaa niissä vaikka yrttejä. Ruukut voi halutessaan maalata ja kirjoittaa reunaan, mitä missäkin purkissa on. Kuormalavoista tehdään ulkopöytiä. Rautakaupasta vain renkaat alle ja pöydän voi maalata tilaan sopivaksi. Lavoista voi rakentaa myös kasviseinäkkeitä.

Kasvien ja yrttien kasvatus innostaa

Innostus omien kasvisten ja yrttien kasvattamiseen vaan jatkaa kasvuaan. Tomaattia, kurkkua chiliä, salaattia, perunaa ja vaikka mitä. Pienemmälläkin parvekkeella kasvatus onnistuu ruukuissa ja minikasvihuoneitakin suunnitellaan erityisesti parvekkeille.

Kasvilavoja myydään myös valmiina, mutta esimerkiksi lehtikuusesta on näppärä valmistaa juuri omaan tilaan sopivia laatikoita. Laatikot voi antaa kelottua harmaiksi, mutta jos ne haluaa kyllästää johonkin tiettyyn sävyyn, kannattaa katsoa tuotteita, jotka on tarkoitettu juuri syötävien kasvien kasvatukseen rakennettujen laatikoiden pinnoitukseen. Parvekkeilla ja terasseilla voi laatikoiden alle asettaa laatikoiden kokoon sopivat muovikaukalot, jotka keräävät ylimääräiset kasteluvedet, niin lattiapinnat pysyvät siisteinä.

Jos lavat laitetaan pihamaalle ja haasteena ovat etanat, laatikoiden ulkoreunoihin voi ruuvata ns. metalliset etanaesteet. Näitä löytyy eri mittaisina ainakin Plantagenista. Muuten kasvulavoja kannattaa asemoida siten, että ne ovat kätevästi vaikka keittiön tai kesäkeittiön lähettyvillä.

Nyt on mahdollisuus esikasvattaa tulevan kauden herkkuja. Tarjolla on myös siemenpusseja, joissa siemenet ovat valmiiksi nauhassa sopivin välein. Nauha vain levitetään mullan päälle ja sitten hieman multaa päälle. Tällaisena löytyy mm. porkkanaa ja salaattia. Erittäin kätevä tuote.

Yleisesti ottaen puutarhanhoidossa suosittuja asioita ovat luonnon monimuotoisuus, kierrätys ja kaikki se, mikä tuo hyvää oloa ja mielenrauhaa. Toivon kaikille lohjalaisille ihanaa puutarhakautta.

Teksti: puutarhuri, eräopas Riitta Laine