Nuoren ensimmäinen kesätyökokemus

Pääsin tänä kesänä kokeilemaan työelämää Nuoren Lohjan kautta kesäkerhoon Ojaniitun koululle. Toimin kahden viikon ajan avustajana noin 30 aktiiviselle alakoululaiselle. Meitä nuoria ohjaajia oli lisäkseni neljä muuta. Olin iloinen saadessani töitä kesäksi. Tein aikaisessa vaiheessa useita hakemuksia Lohjan eri yrityksiin ennen ohjaajan paikan varmistumista.

Aika ei käynyt pitkäksi kesäkerhon avustajana. Jokainen päivä oli erilainen ja täynnä touhua. Lasten kanssa touhutessa alakoulun vanhat leikit tulivat takaisin mieleeni. Lapset sanoivatkin, että tämän vuoden kesäkerho oli paljon hauskempi, kun me nuoret olimme heidän kanssaan.

Kahden viikon aikana oli luvassa vaikka mitä kivaa: kävimme mm. Xjumpitissa, järjestimme piknikin leikkipuistossa, leivoimme pullaa, pidimme vesisodan ja katsoimme viimeisenä kerhopäivänä elokuvaa. Sisällä ollessamme ohjelmassa olivat askartelu, piirtäminen, rakentaminen ja pelaaminen.

Lapset olivat innoissaan nuorista ohjaajista.

Ensimmäinen kesätyö kokemukseni oli oikein mukava! Kaikki aikuiset ohjaajat olivat rentoja ja heidän kanssaan oli helppo jutella. Useammat heistä kertoivat, että meidän nuorten ollessa avustamassa lapset olivat paljon rauhallisempia ja heillä oli enemmän tekemistä. Aikuiset olivat myös tyytyväisiä, kun kesäkerhoon tuli pientä vaihtelua, kun me nuoret järjestimme lapsille mm. koodausta ja just dance-tanssipeliä. Uusien, mukavien kokemusten ja oppien lisäksi me nuoret saimme tekemästämme työstä 300€ stipendin.

Olen iloinen, että Lohjan nuorisotyö päätti ottaa meitä nuoria tänä kesänä avustamaan kesäkerhoihin. Toivottavasti näin on myös ensi vuonna ja mahdollisimman moni lohjalainen nuori pääsee tutustumaan työelämään!

Lilli Junnila, 15v

Kesäkerhon ohjelmaan kuului mm. leipomista.