Kirkkonummella on vasta juhlittu 40 000 asukkaan rajan rikkoutumista, mutta kehitettävää riittää. Hannaleena Kuutilo Kirkkonummen kuntakeskusyhdistys ry:stä (KIDE) kertoo, että ihmisiä yhteen kokoavat tapahtumat sekä kahvila- ja ravintolakulttuuri ovat pitkälti puuttuneet Kirkkonummelta, eikä selvää keskustaakaan ole oikein ollut.
–Kahviloita on nyt tullut kaksi, mutta ennen täällä ei ollut kuin Prisma, Citymarket kukkakauppa ja pari ravintolaa. Pitkään toiminut, sympaattinen torikahvila Ässä on sentään tuonut elävyyttä. Ilman sitä olisi ollut aika hiljaista. Olen kateellisena katsonut kuntia, jossa on kauppa- tai kävelykatu, Kuutilo sanoo.
Nyt asiat ovat Kirkkonummellakin muuttumassa.
–Vanhoja rakennuksia puretaan ja tilalle tulee uutta. Sen myötä saadaan myös
Kirkkonummelle kivijalkakulttuuria ja oikea keskusta. Käynnissä on isot kaavoitushankkeet. Uusi koulukeskus (Jokirinteen oppimiskeskus) valmistuu vuoden kuluttua. Uusi kirjasto Fyyri valmistuu kirkon kupeeseen, entisen kirjaston paikalle ensi syksynä. Ihmiset katsovat koulutarjontaa, kun he valitsevat asuinpaikkaa. Uudessa kirjastossa taas on tilat konserttien järjestämiseen, kun ennen niitä on voitu järjestää vain koulun liikuntasalissa ja kirkossa. Uudet tilat tuovat kasvojen kohotuksen Kirkkonummelle, Kuutilo iloitsee.

Yhteisöllisyyttä tapahtumista
Oma roolinsa kehityksessä on ollut myös KIDE ry:llä, jonka puheenjohtajana Kuutilo toimii. Yhteisöllisyyden eteen on tehty tietoisesti töitä.
–Haluamme tuoda yrittäjiä, yhdistyksiä ja asukkaita yhteen. Se luo yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sillä saadaan kasvatettua myös kylämäistä fiilistä ja henkeä, kun naapurit tuntevat toisensa. Meillä on paljon suunnitelmia ja koko kylä kasvattaa -teema.
–Viime vuonna pidimme koko kylän pikkujoulut. Se oli kiva, kun Kirkkonummi on niin hajallaan, eikä selkeää keskustaa ole. Siellä vanhat koulukaveritkin tapasivat toisensa monen vuoden jälkeen. Talkoilla tehtiin ja tuli hyvä fiilis ja paljon kiitoksia.
Hän kertoo, että Kide ry perustettiin 17.1.2008 toimimaan linkkinä kunnan, asukkaiden, yritysten ja yhdistysten välillä ja toisi byrokratiaa lähemmäs käytäntöä. Esimerkiksi kaavoitus voi tuntua monimutkaiselta, mutta yhdistys pyrkii avaamaan kuntalaisille selkokielellä, mitä kaavoitusratkaisut heille tarkoittavat.
–Toiminta on kehittynyt vetäjistä riippuen. Vuonna 2017 meillä oli aktiivinen toiminnanjohtaja. Silloin todettiin, ettei Kirkkonummella ole yhteisiä tapahtumia ja lähdettiin isosti liikkeelle Suomi 100 -vuoden merkeissä. Meillä oli tapahtuma, jossa esiintyi Lauri Tähkä. Tapahtuma järjestettiin talkoilla. Taloudellista hyötyä järjestäjät eivät siitä saaneet, mutta sitäkin enemmän hyvää mieltä ja kiitosta. Se oli huikea juttu.
–Viime vuonna järjestettiin myös Koko Kylän Yhteiset Pikkujoulut itsenäisyyspäivän aattona. Esiintyjät tulivat Kirkkonummelta ja pääesiintyjäksi valikoitui lopulta Happoradio, Kuutilo kertoo.
Tänä vuonna koronavirus tuo haasteensa tapahtumien järjestämiselle ja jo aloitettu suunnittelu Koko Kylän Yhteisistä Pikkujouluista siirtyy seuraavaan vuoteen. Kirkkonummen toriakin on herätelty.
–Ajatuksena oli saada elävöitettyä Kirkkonummen toria, joten järjestimme toritanssit. Se oli kiva tapahtuma, vaikka sattuikin sateinen päivä. Kun tuli sadekuuro, ihmiset katosivat, mutta tulivat takaisin, kun aurinko taas paistoi. Myös lapset huomioitiin ilmapalloilla, saippuakuplilla ja pomppulinnalla.

Luontoarvoja, historiaa ja paikallisia tuottajia
Vaikka jotain on puuttunutkin, on Kirkkonummella vahvuutensa.
–Nuorten harrastustoiminta on vireää. Se tuo ihmisiä yhteen. Meillä on myös paljon paikallista tuotantoa savukalasta tomaatteihin ja maatilapuoteja, mutta kaikki ovat hajallaan. Siksi lauantaitori olisi ihana. Mökkiläisetkin voisivat poiketa siellä esimerkiksi matkalla Helsingistä Hankoon. Tuomme myös esille luontoarvojamme ja Kirkkonummen mielenkiintoista historiaa. Meillä on Linlo, Meiko ja Porkkala. Muualtakin tulleet ovat koronan myötä löytäneet luontokohteemme. On kiva, että ihmiset lähtevät luontoon. Vaikka luontokohteissa on riittänyt väkeä, grillipuut ovat riittäneet ja vierailijat ovat pitäneet paikat siisteinä. Luonnossa osataan nykyään olla. Se on hieno asia!
Kirkkonummi kasvaa, uutta rakennetaan ja palveluja tulee lisää.
–Ehkä tämä kaikki luo lisää kotiseutuylpeyttä. Kirkkonummelaiset eivät ehkä itse näe, mikä helmi tämä on. Kirkkonummella on vielä kylämäistä yhteisöäkin, jossa ihmiset tuntevat toisensa. Ei sellaista ole isoissa kaupungeissa, Kuutilo toteaa.
SMS

