Suomessa vietetään kansainväliseen tapaan eläinten päivää 4.10. ja siitä alkaa myös Eläinten viikko, jota vietetään 4.–10. lokakuuta. Onko sinulla kodissasi lemmikkieläin? Hoidatko lemmikkiäsi oikein, vai toteatko, että kyllä se pärjää, kun antaa sille juotavaa ja syötävää.

Lemmikkieläin on täysin riippuvainen sille annetusta hoidosta. Oikea ruokinta, puhtaudesta ja terveydestä huolehtiminen ja oikeudenmukainen kohtelu ovat eläinsuojelulain turvaamia perusoikeuksia, joihin kaikkien lemmikkieläinten tulisi olla oikeutettuja. Parhaimmillaan lemmikki on osa perhettä, niin iloissa kuin suruissa.

Tunnetko eläinystäväsi hyvin?

Kukaan ei tiedä varmuudella, kuinka monta lemmikkiä Suomessa on, mutta vastaus on satoja tuhansia, on koiria, kissoja, kaloja, lintuja, matelijoita yms., mutta oletko tutustunut lemmikkiisi ja sen tarpeisiin tarpeeksi, tiedätkö mitä eläinystäväsi oikeasti tarvitsee?

Liikunnan tarve, lajin- ja rodunomaisen tekemisen vaistot sekä sosiaalisen kanssakäymisen tarve vaativat erityishuomiota kaupunkioloissa, joissa asumistiheys on suuri ja kerrostaloasuminen rajoittaa toimintamahdollisuuksia. Tiedätkö miten ja koska oma lemmikkisi pitäisi viedä lääkärille, tai koska sen kynnet pitäisi leikata, tai turkkia hoitaa? Annatko oikeata ravintoa linnuillesi tai kaloillesi?

Esimerkiksi paljon mediassa tilaa saava keskustelu kissoista tai koiran kakasta on perusteltua. Ihmisillä on nykypäivänäkin usein voimakas tunne, että vapaan ulkoilun kieltäminen kissalta on jotenkin epäreilua ja luonnotonta. Kissa ei kuitenkaan ole Suomessa luonnonvarainen eläin vaan lemmikki! Koirat tai esimerkiksi hevoset eivät ulkoile Suomessa vapaasti ilman omistajiaan, eikä tätä pidetä mitenkään kummallisena asiana – miksi kissan kohdalla olisi toisin?

Toisaalla taasen jos sinulla on koira ja käytät sitä ulkona, mutta et kerää sen jätöksiä pussiin, mitä se kertoo sinusta? Asuin- ja ulkoiluympäristön siistinä pitämiseksi koirien jätökset on kerättävä järjestyslain velvoittamana pois etenkin taajaan asutuilla alueilla. Koira ei myöskään saisi merkitä autonrenkaita, talojen seinustoja, patsaita, portinpieliä tai koristekasveja omaksi reviirikseen. Lasten leikkipaikoilla, uimarannoilla ja torialueilla koiraa ei saa ulkoiluttaa.

Lemmikki ulkomailta?

Yksi iso kysymys on myös, miten suhtautua ihmisten haluun tuoda lemmikki ulkomailta, vaikka jostain eläinkodista? Meillä on Suomessakin useita eläinten hoitokoteja, joissa löytöeläimet odottavat pääsyä uuteen kotiin, miksi haemme lisää muualta?

Vielä lopuksi pieni varoituksen sana, jos olet hankkimassa uutta kaveria kotiisi. Pentutehtailija tavoittelee mahdollisimman suurta voittoa teettämällä pentuja usein, paljon ja hoitokuluista tinkien. Sekä emot että pennut voivat huonosti. Tunnista ja vältä pentutehdas. Samalla mieti myös, onko sinulla tarvittavat tilat ja tietous kotieläimen hoitoon, aikaa, rahaa, oletko valmis ottamaan lisävastuuta?

Kotieläin ja harrastus

Kotieläimestä ja lemmikistä voi tulla myös harrastus, esimerkiksi kissojen tai koirien tai muiden eläinten agilitykisat ovat suosittuja ja erilaisten eläinten omat rotunäyttelyt ja kilpailut tuovat eläinsuhteeseen oman lisävärinsä.