Tänään: 17.07.2024

Jokainen meistä tietää, että asuu sitä missä tahansa, niin aina kodissa on jotain remontoitavaa, mutta se, että asuuko asunto-osakeyhtiössä, vuokralla vai omakotitalossa tuo tuohon ajatteluun erilaisia ulottuvuuksia.

Itsehoituva piha on utopiaa

Otetaan aluksi esimerkiksi vaikka pihatyöt. Useimmissa omakotitaloissa siellä asuva perhe hoitaa pihatyöt kun muulta työltään ja harrastuksiltaan ehtii, tai joillekin nuo pihatyöt toimivat omana harrastuksena, kun taas toisille se on välttämätöntä pakkopullaa. Jos taasen asut vuokralla omakotitalossa, onkin kyse sitten omasta viitseliäisyydestä. On totta, että vuokrasopimuksessa voi olla jokin lauseke pihan kunnossapitämisestä, mutta koska se ei kuitenkaan ole oma, niin sen huolehtiminen saattaa olla entisestäänkin vaikeampaa. No entäs sitten tämä taloyhtiö versio? Siinä voi olla kyseessä niin kerrostalo kuin rivitalokin ja useimmiten näissä kuvioissa on mukana taloyhtiön valitsema kiinteistöhuolto, jonka tehtävissä pihan huolehtiminen on – tässä tapauksessa sitten kyse onkin sopimusasiasta, mitä on tilattu ja mistä ollaan sovittu. Näiden sopimusten lisäksi vielä monissa taloyhtiöissä yhä vieläkin pidetään pihatalkoita, keväisin ja syksyisin ja laitetaan itse porukalla pihoja kuntoon.
Entäs sitten vuokrakerrostalot? Niilläkin on yleensä isot piha-alueet, joista pitäisi huolehtia? Näissäkin järjestetään pihatalkoita ja on sopimuksen alainen kiinteistönhuolto, mutta koska yksikään asukas ei omista asuntoaa, saattaa asennoituminen asunnon ja pihan kunnostukseen olla kahdesta edellisestä listauksesta vieläkin heikompi.

Kotini on linnani – mutta onko asunto kotini

Ennen kuin kukaan nyt nousee tämän kirjoituksen vuoksi barrikadeille, otetaan huomioon, että nyt puhuttiin massoissa – jokaisessa ryhmässä on aina mukana myös niitä, jotka tekevät enemmän kuin pyydetään. Niitä jotka pitävät pihan ja kotinsa viimeisen päälle siistinä ja kunnossa. ja onhan meissä suomalaisissa monia, jotka ovat valinneet vuokra-asumisen omaksi kotinsa muodoksi, vaikka varaa olisi omistusasuntoon. Vuokra-asumisessa usein nähdään positiivisena asiana mm. muuttamisen helppous, kiinteistön huolto hoituu tilauksesta tai monessa tapauksessa kuten pihatyöt melkein automaattisesti.
Mutta palataan alkuperäiseen ajatukseen, että kodissa riittää aina remontoitavaa – liittyy siis siihen, että kodeissa eletään ja päivittäinen kodin käyttö kuluttaa pintoja ja kalusteita, jotka sitten vähitellen kuluvat ja ne täytyy vaihtaa. Talon pinnat ovat altiina sään vaihteluille, ja ne kaipaavat vuosihuoltoa, katto pitää tarkastaa tasaisin väliajoin sillä se on talolle kuin talolle elin tärkeä suojarakenne, jonka pitää olla kunnossa säällä kuin säällä. Me asukkaina pystymme vaikuttamaan asuntomme pintojen säilyvyyteen omalla käyttäytymiselläme ja samalla vaikutamme kotimme arvoon niin omassa kuin vuokrakohteessa.

Arvostatko sinä omaa kotiasi?

KO