Suomalainen Siperianhusky seura järjestää Lohjalla Iloisen kevätkilpailun 27.-28.4. Lohjan Liikuntakeskuksessa (Runokatu 1). Kilpailut alkavat klo 10.00.
Valjakkourheilun sulan maan lajit (offsnow) ovat koirajuoksu (canicross), koirapyöräily (bikejoring) ja kärryajo (rig). Sulan maan lajit ovat vasta viimeisten vuosien aikana nousseet Suomessa tasaveroisiksi talvilajien rinnalle ja ovat suosiossa jopa ohittaneet ne. Samalla valjakkourheilusta on niiden myötä tullut ympärivuotista toimintaa. Valtaosa valjakkourheilun sulan maan lajien kilpailijoista kilpailee talvisin valjakkohiihdossa tai -ajossa. Sulan maan lajit ovat lähtöisin Euroopan vähälumisemmilta seuduilta ja ne ovat siellä erittäin suosittuja.
Kilpailuissa vauhti voi nousta parhaimmillaan yli 40km/h.
Kilpailuissa järjestetään myös arktisten vetokoirien REK-koe sunnuntaina 28.4. Kilpailukokeeseen osallistuvien koirien on juostava valjakossa, joka koostuu kokonaan rekisteröidyistä, samanrotuisista koirista. Kilpailukoetulokset lasketaan vertaamalla valjakon, jossa osallistuva koira juoksee, aikaa kilpailun perusaikaan. Sitä laskettaessa huomioidaan vain samanrotuiset valjakot eli vain samanrotuisia koiria verrataan keskenään.
Tapahtumassa on myös paikanpäällä mahdollisuus sovittaa ja ostaa vetovaljaita, vetoliinoja yms. sekä saada opastusta oman harrastuksen aloittamiseen.
Lapsille (2-11v) on ilmainen lasten koirajuoksu kilpailu lauantaina, ilmoittautuminen paikan päällä. Varusteita ja koiria on mahdollisuus lainata kilpailu paikalta. Matka 100m-300m. Lohjalaisia junioreita nähdään myös kilpailuissa mm. Alex Ahlfors 13v, joka kilpailee ensimmäistä kautta 1 koiran kärryluokassa ja Henna Nissinen 17v, joka kilpailee Junior- luokissa viimeistä vuotta. Molemmat edustavat Lohjalaista Free Racing Sleddog Sport Finland tiimiä. He ovat myös kertomassa harrastuksesta ja opastamassa halukkaita.
https://www.facebook.com/events/557239504781638/
