12 – 15 –vuotiaiden koronarokotukset ovat käynnistyneet

Lohjalaisista 70,1 % on saanut 1. koronarokotteen ja tehosterokotteenkin jo 50,8 %.

12 – 15- vuotiaiden rokotukset on aloitettu tällä viikolla. Rokotukset toteutetaan koulupäivän aikana ja koulut huolehtivat rokotuksiin liittyvistä käytännön järjestelyistä.

Yleinen rokotuspäivä ilman ajanvarausta Tennarissa to 19.8.2021 klo 9 – 15 kaikille kuntalaisille, myös peruskoululaisille ja toisen asteen sekä korkeakouluopiskelijoille.

THL suosittelee koronarokotusta raskaana oleville – viruksen deltamuunnos on kasvattanut vakavan taudin riskiä odottavilla

”Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan koronaviruksen deltamuunnos voi myös aiheuttaa raskaana olevalle vaikeamman taudin kuin aikaisemmat koronaviruksen muunnokset. Siksi suosittelemme

koronarokotusta kaikille raskaana oleville”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anna Scherleitner.

Raskauden aikaiset muutokset kehossa lisäävät odottavan äidin riskiä sairastua vakavasti, ja raskauden aikana saatu koronavirusinfektio voi myös lisätä ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyyttä. Raskaus muuttaa elimistön immuunipuolustusta ja loppuraskaudessa kasvava kohtu painaa keuhkoja. Myös normaalisti sujuvassa raskaudessa verisuonitukosten riski kasvaa, ja koronavirustauti lisää tukosten riskiä entisestään.

Myös vauva voi hyötyä rokotuksesta

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että koronarokotuksen aikaansaamat vasta-aineet voivat siirtyä äidin elimistöstä sikiölle. On mahdollista, että nämä vasta-aineet suojaavat jossain määrin myös vastasyntynyttä.

Turvallisuusseurannassa ei ole havaittu erityisesti raskaana olevia koskevia turvallisuushuolia

Tietoa 12 – 15 -vuotiaiden koronarokotuksista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) järjestää kansalaisille avoimen yleisötilaisuuden 12–15-vuotiaiden koronarokotuksista torstaina 12.8. kello 17.30-18.30. Yleisötilaisuus on syksyn ensimmäinen.

Verkossa järjestettävässä tilaisuudessa THL:n asiantuntijat pitävät aiheesta alustukset ja vastaavat yleisön ennakkoon lähettämiin kysymyksiin. Paikalla tilaisuudessa ovat ylilääkäri Hanna Nohynek, johtava asiantuntija Mia Kontio ja asiantuntijalääkäri Anna Scherleitner.

Asiantuntijat vastaavat yleisimpiin koronarokotteita koskeviin kysymyksiin, mutta eivät voi ottaa kantaa kysymyksiin omasta tai läheisen terveydentilasta. Kysymyslomake sulkeutuu tunti ennen tilaisuuden alkua.

https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/63c0ccda-c939-419a-91b0- 447dd0c95158?displayId=Fin2326738

Usein kysyttyä lasten ja nuorten koronarokotuksista löytyy täältä: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja- rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/usein- kysyttya-lasten-ja-nuorten-koronarokotuksista

Koronatartuntojen määrä kasvussa

Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 441 uutta koronavirustartuntaa. Uusia tartuntoja on elokuun aikana ollut jo 54.

Viimeisen kahden viikon aikana Lohjalla on ollut 72 uutta koronatapausta, joten koronan ilmaantuvuus Lohjalla viimeisten 14 vrk:n aikana on 157/100 000. Koko maan ilmaantuvuusluku on 177,4/100 000 ja Uudenmaan 286,4/100 000.

Aluehallintoviraston voimassa olevat rajoitukset 26.8.2021 asti

Sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää kokoontumisia ilman henkilömäärärajoitusta, mikäli huomioidaan seuraavat seikat:

  • Sisätiloissa järjestettävissä yli kymmenen hengen kokoontumisissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa eli säilyttää turvaväli. Lähikontaktilla tarkoitetaan sisätiloissa asiakkaiden oleskelua enintään kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia.
  • Yli 50 (viidenkymmenen) henkilön ulkotilaisuuksissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus välttää fyysinen kontakti toisiinsa, mutta tietyn mittaisia turvavälejä ei enää vaadita.
  • Jos sisätiloissa järjestetyssä tilaisuudessa on yli kymmenen henkilöä ja ulkotiloissa yli 50 (viisikymmentä) henkilöä, tilaisuuden järjestelyissä on lisäksi noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä
  • Lisäksi on noudatettava lain yleisiä hygieniavaatimuksia; asiakkaille on mm. tarjottava mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja oleskelu on järjestettävä mahdollisimman väljästi.

Seuraa rajoitusten vaikutuksia kaupungin toimintaan: Suositukset ja rajoitukset Lohjalla

Koronatodistuksen saa Omakannasta

Koronatodistuksen ensisijainen tulostuspaikka kansalaiselle on Omakanta – Kanta.fi . Rajaviranomainen suosittaa sähköisen todistuksen käyttöä mobiililaitteella. Omakannasta saa tulostettua todistuksen myös paperille. Erittäin tarkat lisätiedot ja ohjeet koronatodistuksesta löytyvät
osoitteesta: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista- koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/koronatodistus

Jos tulostaminen ei onnistu virheellisen rokotusmerkinnän vuoksi ja rokote on annettu Lohjan terveyskeskuksessa ota yhteyttä rokotuksen antaneeseen yksikköön (Tennarin osalta, p. 019 – 369 2319 (ma, ti, to klo 8-15 ja ke, pe klo 8-13.30). Numerossa on takaisinsoitto.

Jos tulostaminen ei onnistu mobiilivarmenteen tai pankkitunnusten puuttumisen vuoksi, voit saada paperisen tulosteen omalta terveysasemalta. Toimitusaika on 7 arkipäivää, toimitus postitse.

Tilaukset:

Keskustan ta: ensisijaisesti sähköisesti 24/7 Yhteydenotto (klinik.fi) tai toissijaisesti puhelimitse arkisin kello 9-14 p. 044 369 2331.

Pusulan ta: ensisijaisesti sähköisesti OmaMehiläinen (mehilainen.fi) tai tai toissijaisesti puhelimitse p. 019 369 2300

Karjalohjan ta: OmaMehiläinen (mehilainen.fi) tai toissijaisesti puhelimitse p. 019 369 3730
Sammatin ta: OmaMehiläinen (mehilainen.fi) tai toissijaisesti p. 019 369 3740