Jollei muuta, niin tänä kesänä on lämpöä ja aurinkoa riittänyt – ollut oikea intiaanikesä, sellainen kesä, mitä on odotettu vuosia, mutta kuitenkin siinäkin on sitten ne varjopuolensa.
Liian lämmin ja kuiva alkukesä teki tuhojaan ja vaikeutti maanviljelijöiden satotoiveita, ja viimeiset viikot toukokuussa koulussa saattoivat olla melkoisen tukalia – kunnes päästiin kesälomalle. Kesäkuu ei ollut taaskaan mitenkään erityisin lämmin, mutta sitten tuli heinäkuu. Aurinko on todellakin ollut armollinen tänä kesänä. Myös vuonna 2006 päästiin jokaisena kesäkuukautena yli 31 asteen, mitä ei ole tapahtunut yhtenäkään toisena vuonna sitten vuoden 1971 kun tilastointi aloitettiin.

Kuumaan kesään sopii päivät ulkona, pihatöitä kun ei jaksa tehdä niin sitten grillataan ja juodaan mehua. Onneksi Lohjalla on mm. Säästötalo Latvala, mistä löytyy yhtähyvin tarvikkeet grillaukseen kuin myös tuleviin rapujuhliin. Ravustuskausi alkaa 21. heinäkuuta ja jatkuu lokakuun loppuun asti.
Jos nyt kuitenkin on sisällä ja jotain pitäisi tehdä, muuta kuin rentoutua ja nauttia kesästä, aina voi käväistä vaikka Lohjan keskustan Mintun Kulmassa katselemassa uusi sisustusideoita ja tavaroita ja vähän samalla sisustaa uusiksi.

Minulle kesä tarkoittaa normaalia hieman hiljaisempia työviikkoja, mutta töitä kuitenkin ja työn ohessa joskus ajatus käy siinä ”rantakunto” sanassa, mutta todellisuudessa askeleet kulkevat kohti omaa grilliä. Jos nyt kuitenkin haluaisin rantakuntoon niin pitäisi varmaan käydä lähisalilla Virkkalan Heat Gymillä tai sitten työpaikan lähellä olevalla Gym Onelle. Sitä rantakuntoa kun ei kuulemma aivan pelkällä ruokavalikolla saada. Näistä terveysasioista voi muuten käväistä lukemassa www.hyvinvointi.pro sivustolla aina silloin tällöin.

Ja onhan se niin, että kesään kuuluu iloisuus ja ”syöpöttely” tavalla tai toisella. Tänä kesänä meidänkin kotikeittiössä on ensikertaa tehty myös gluteenittomia ruokia, ja aijai kun ovat maistuneet, eli en taaskaan päässyt siihen rantakuntoon, mutta rannalla olen kuitenkin menossa – kohteita löytyy esimerkiksi täältä: www.bulgarianlomat.fi
Siinä vaiheessa kun omassa makuuhuoneessa tulee hiki pintaan vain siellä olemisesta, tietää, että nyt on lämmin ja kesä. Ilmastointiakaan ei jaksa kokoaikaa käyttää, joten viilein paikka on silloin oma auto – mutta vaikka olisi sähköauto tai hybridi, ei sitä autossa voi koko kesää viettää – ideana kuitenkin cool. Jos muuten haluat lukea autouutuuksista ja liikenteestä netissä niin tässä yksi uutisisivusto: www.autotjaliikenne.fi

Mikäs meillä suomalaisilla, vietämme talvikuukaudet pimeässä ja kesäkuukaudet ovat aikaa kun me oikeasti elämme. Kaikki kunnat ja kaupungit ovat täynnänsä erilaisia kesätapahtumia ja musiikki soi joka niemennotkossa ja kesäteatterit vetävät katsomot täyteen väkeä, mutta aina nousee kysymys, miksi kukaan ulkomaalainen tulisi Suomeen lomalle, turistiksi? Miksi me menemme etelään? Lohjan kaupunki miettii omalta osaltaan myös tätä asiaa, ja he ovat palkanneet mm. Vaisto Creativen ja Kaj Lehtisen tekemään imagovideoita Lohjasta. Mikko from Lohja löytyy ihan kaupungin omilta kotisivuilta www.lohja.fi


Kesään kuuluu myös mansikat, mustikat, uudet perunat yms – ja näitähän löytyy joka kaupasta, mutta käväiseppä kerran ostoksilla Lohjan torilla, vanhanajan torikauppa on kokemus, joka jokaisen kaupassakävijän tulisi kokeilla. On totta, että kaikki tuotteet maksavat torilla enemmän kuin kaupassa, mutta niinhän se on että kun ostaa tukkuna paljon, saa halvemmalla kuin muut – torilla kuitenkin on kyse palvelusta, laadusta ja kulttuurista.

Tätäkin kirjoittaessa tuli melkoisen lämmin, joten käväisempä tuotta marketissa, vaikka Paloniemen uudessa M-Marketissa katsomassa, mitä hyvää kylmäkaapeissa on tarjolla ja sitten palaan grillin ääreen ja vähitellen myös rauhoitun illaksi katselemaan auringonlaskua vaikka Lohjanjärven rannalla.

KO