Kotikokin tilanne on tänään hieman erilainen kuin se oli vielä esimerkiksi 90-luvulla. Tietoisuus erilaisista ravintoaineista, rasvoista ja muista on lisääntynyt vuosi vuodelta, ja välillä tuntuu, että sekä syöminen että ruoanlaittaminen vaatii korkeakoulutusta.

Luonnollisestikaan asia ei ihan näin ole, ja suurin osa kehityksestä on ollut hyväksi. Esimerkiksi juuri aiemmin tiedettiin kyllä laktoositon ruokavalio, mutta gluteenin haitoista ei oikein tiedetty, ja lihastakaan ei niin pidetty meteliä – ehkä siksi koska kaupat alkoivat rakentaa vasta valikoimiaan siihen aikaan ja ihmisille piti saada koko ajan entistä enemmän valikoimia.

Nyt elämme niin yltäkylläisessä maailmassa, että kaupoistamme on saatavissa vähän kaikkea ja ympäri maailmaa. Samalla kun puhumme ilmaston saastumisesta ja siitä, kuinka käytämme väärin maapallon antimia, itse syömme Japanista tuotua sushiriisiä, juomme Etelä-Amerikassa ja Afrikassa tuotettua kahvia, syömme Australiasta tuotua lihaa ja valitamme, kun lähikaupassa ei ole tarjolla kuin 12 eri leikkelettä ja 20 eri leipää. Emmekö osaa enää olla tyytyväisiä?

Uusavuttomuus on historiaa?

Joitain aikoja sitten kirjoitettiin paljon uusavuttomuudesta eli siitä, kuinka nuoret eivät enää osanneet tehdä tavallisia kotiaskareita tai tehdä ruokaa, mutta asian esiin nostaminen on tainnut auttaa, sillä jopa televisioon on tuotettu ohjelmia, missä ihmisiä opastetaan tekemään aivan perusruokaa sekä hallitsemaan omaa talouttaan – ennen ne asiat piti oppia itse.

Ravintoloiden tarjonta lisääntyi

Lohjallakin on todella monta ravintolaa, joihin voi mennä syömään. Meillä on tarjolla niin kiinalaista, suomalaista, kreikkalaista, intialaista, nepalilaista, turkkilaista ruokaa sekä pitsoja. Meillä saa ruoan kotiintuotuna tai voit sopia ravintolasta hakemisesta, ja kuitenkin me vielä välillä valitamme kun meille ei ole ravintoloita missä käydä syömässä(!). Ennen niitä ravintoloita ei tosiaankaan ollut kuin pari, nyt on paljon enemmän ja niissä enemmän valikoimaa, mutta mikään ei tunnu riittävän.

Kotibileet nyyttäreitä

Jos olet muuten järkkäämässä kotibileitä, suosittelemme että teet niistä tarjoilun suhteen nyyttärit. Eli tarjoat itse tietyn ”pohjatarjoilun”, mutta pyydät vieraita tuomaan mukaan ruokaa, jolloin saatte aikaan todellisen juhlapöydän ja kaikki saavat varmasti jotain sellaista, mistä pitävät. Totta kai jokaiseen tilanteeseen tällainen kestitseminen ei käy, mutta varsinkin näin kesäaikaa ja jos on tilaa olla pihalla, niin mikä ettei.

Tulevaisuuden ruokapöytä

Omasta ruokapöydästä puolivalmisteet ovat pitkälti kadonneet, mutta en syyllistä ketään niiden käytöstä. Omaan ruokaympyrään on myös viime vuosien aikana tullut paljon uusia ruoka-aineita, mutta monia on vielä kokeilematta, varsinkin sieltä vegepuolelta, ja osa varmasti jääkin kokeilematta.

Tavoitteena on tietenkin edes välillä syödä terveellisesti, mutta kuka on sanomaan, mikä on terveellistä? Kun lääkäritkin sanovat, että jokaisen meidän kehomme käsittelee eri ruoka-aineita erilailla, joten yksi sääntö ei pädekään toisella. Keneltä siis kysyä neuvoa? Netistä? Lääkäreiltä? Ruoka-aine expertiltä? Vai pitääkö vain jatkaa omalla tavalla ja toivoa, että osaa syödä oikein. Onhan ihminen jo ollut täällä maanpäällä muutaman vuoden, joten kai me jotain teemme oikeinkin.

KO