Suomen lasimuseon tuottama Taidetta ja arkitavaraa -näyttely on esillä Lohjan Museossa 3.4.2021 asti. Näyttely kokoaa yhteen suomalaisen lasin tunnetuimmat nimet. Se onkin kunnianosoitus kotimaisen lasitaiteen ja muotoilun kansainväliselle menestykselle, jonka kultakautena pidetyt vuodet koettiin erityisesti 1950-luvulla Milanon triennaaleissa.
Suomalaisen taideteollisuuden voittokulku on jatkunut sotien välisestä ajasta aina nykypäivään saakka. Taidetta ja arkitavaraa -näyttelyn kautta katsoja pääsee osalliseksi kiinnostavien ja kuuluisien taidelasiesineiden historiaa sekä lähelle tuttuja ja rakkaita käyttölasiesineitä.
Näyttelyssä yleisö pääsee tutustumaan tunnetuimpiin muotoilijoihimme: Arttu Brummeriin, Göran Hongelliin, Gunnel Nymaniin, Tapio Wirkkalaan, Timo Sarpanevaan, Nanny Stilliin, Aimo Okkoliniin, Saara Hopeaan, Helena Tynelliin, Maija Carlsoniin ja Erkki Vesantoon. Esineet kertovat kiinnostavalla tavalla suunnittelun ja taideteollisen tuotannon historiaa. Samalla avautuu yhteys maailmalle ja suomalaisen designin merkittävyys tyylillisenä vaikuttajana.
Näyttely sisältää noin 50 esinettä tai esineryhmää 1940- ja 1950-luvuilta. Näyttely koostuu kolmesta eri kokonaisuudesta: Pula – ylellisyys, Rationalisointi – yksilöllinen taide ja Muotoiltu käyttölasi – taiteesta muotoilua. Lohjan Museo on täydentänyt näyttelyä oman kokoelmansa lasiesineillä.
Lohjan Museo