Vuonna 1998 perustettu jäsenten omistama yhteisyritys, Osuuskunta Lohjan Omppu, tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia kotiapupalveluja sekä niihin liittyviä oheispalveluja yrityksille, yhteisöille ja yksityisille kotitalouksille Lohjan ja Siuntion alueella. Tänä vuonna Lohjan Omppu juhlii 25-vuotista taivaltaan.

Minna Korhonen ja Mervi Nurmio ovat olleet mukana Ompun toiminnassa jo pidempään. Korhonen on työskennellyt Osuuskunta Lohjan Ompussa 10 vuotta ja Nurmio viimeiset kaksi vuotta.

Omppu tarjoaa kotiapupalveluita, joihin kuuluvat esimerkiksi siivous, ikkunanpesu, henkilökohtainen avustaminen ja asiointiapu. Palvelut räätälöidään aina asiakkaan tarpeisiin ja toiveisiin sopiviksi. Tyypillisesti asiakkaan luona käydään noin kaksi kertaa kuukaudessa, ja käynnit kestävät 2-3 tuntia.

– Vaihdamme vaikka paristot palovaroittimeen tai keräämme omenat pihan puusta, jos asiakas näin pyytää, Korhonen kertoo.

Osuuskunta Lohjan Ompussa on mukana 31 henkilöä, joista suurin osa keskittyy juuri kotipalveluihin. Työntekijöiden erityisosaaminen otetaan huomioon palveluiden tarjoamisessa, joten asiakkaat saavat aina parasta mahdollista apua. Asiakassuhteissa pyritään jatkuvuuteen, ja asiakkaat yleensä vakinaistuvat tietyille työntekijöille.

-Asiakkaan näkökulma pyritään aina huomioimaan mahdollisimman hyvin, Nurmio kertoo.

Palautteen perusteella asiakkaat arvostavat tutun työntekijän käyntejä. Erityisesti muistisairaille se tuo turvaa ja luottamusta.

-On tullut palautetta, että on ihanaa, kun käy se sama ihminen, Korhonen kertoo asiakkaiden palautteista.

Asiakkaissa on paljon iäkkäämpiä ja yksinasuvia henkilöitä, mutta asiakaskuntaa ei ole mitenkään rajattu. Kotipalvelut ovat loistava tapa helpottaa kenen tahansa arkea. Omppu palveleekin laajasti erilaisia asiakasryhmiä, kuten työssäkäyviä ihmisiä, lapsiperheitä ja vaikkapa mökkiläisiä.

-Lapsiperheitä toivoisin asiakkaaksi itse asiassa jopa lisää. Kun omat lapset olivat pieniä, käytimme kotisiivouspalveluita säännöllisesti ja se oli niin ihanaa, että toivoisin sitä onnea muillekin, Korhonen kertoo.

Kun kotiin tullaan siivoamaan, tapahtuu siivous asiakkaan välineillä hygieniasyistä. Onneksi melkein kaikilta löytyvät tarvittavat välineet kotoa. Palveluvalikoimaan kuuluu siivouksen ja muiden kotiaputöiden lisäksi myös ruuanlaitto ja leivonta. Kiireisen arjen keskelle ruoan voi saada valmiina, mikä voi olla monelle perheelle pelastus. Tarvittaessa myös perhejuhlissa avustaminen onnistuu.

-Olen päässyt järjestämään esimerkiksi syntymäpäiväjuhlia lapsille, Korhonen kertoo.

Asiakkaat voivat saada kotitalousvähennystä palveluista, ja Omppu kuuluu yksityisten palvelujen antajien rekisteriin, mikä mahdollistaa kotipalveluiden tarjoamisen ilman arvonlisäveroa.

Osuuskunta Lohjan Omppu on kiinnostunut löytämään uusia työntekijöitä. Keikkatyö sopii hyvin vaikkapa vanhemmille henkilöille, jotka haluavat hidastaa työtahtiaan. Tärkeintä on kuitenkin olla sosiaalinen ja avoin, sillä monelle vanhemmalle asiakkaalle vierailu saattaa olla päivän ainoa sosiaalinen kontakti.

Ota yhteyttä puhelimitse ja varaa palveluita helposti. Lisätietoja palveluista ja työmahdollisuuksista löydät Osuuskunta Lohjan Omppu -verkkosivuilta.