Toimittaja

Kummilapsikonserteilla herätellään innostusta musiikkiin

lapset, musiikki

Lohjan kaupunginorkesteri kutsuu yhteistyössä Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston kanssa kummilapsikseen kaikki vuonna 2021 syntyneet lohjalaislapset perheineen. Kummilapsitoiminnan tavoitteena on herättää rakkaus musiikkiin ja soittamiseen, tarjota perheille yhteinen kokemus sekä tukea lapsen kasvua ja kehitystä musiikin keinoin. Osallistuminen konsertteihin on perheille maksutonta.

Maskotti Omppu-nalle pohtii syksyn konserteissa, miltä maailma maistuu. Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston muskariopettajat Pirita Mikkonen ja Jenny Backman-Pråhljohdattavat lapset musiikin maailmaan yhdessä Lohjan kaupunginorkesterin muusikoiden kanssa. Konsertissa lauletaan, leikitään, kuunnellaan ja liikutaan. Mukana on myös kummilapsien maskotti Omppu-Nalle, joka kulkee mukana koko kummilapsiajan.

Kummilapsitoiminta jatkuu vuoteen 2024 saakka. Jatkossa kummilapset kutsutaan kaksi kertaa vuodessa Lohjan kaupunginorkesterin tapahtumiin yhdessä Omppu-Nallen ja kaupunginorkesterin muusikoiden kanssa. Osallistuminen toimintaan on perheille maksutonta.

Syksyn 2022 kummilapsikonsertit järjestetään Laurentius-salissa perjantaina 9.9. klo 14.00, 16.00 ja 17.30. Konserttien kesto on noin 30 min. Konsertit juonnetaan suomeksi sekä tarvittaessa ruotsiksi. Ilmoittaudu kummilapseksi osoitteessa https://link.webropol.com/s/kummilapsi  ja syksyn kummilapsikonsertteihin https://link.webropol.com/s/kummilapsikonsertit-syksy-2022.

Maksimäärä kummilapsikonserteissa on 30 lasta per konsertti ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittumalla kummilapseksi saat jatkossa tietoa tapahtumista sähköpostiisi ja olet oikeutettu osallistumaan kummilapsikonsertteihin. Kummilapsitoiminta on maksutonta osallistujille.