Kuuden kylän kierros tuo Lohjalle uuden pyöräilytapahtuman. Sen puitteissa pyörän selkään voi istahtaa kuka tahansa, sillä lohjalaisiin kyliin lähdetään tutustumaan omassa tahdissa kilpailematta siitä, kuka polkee eniten ja nopeimmin. Tapahtuma järjestetään lauantaina 11.7.

Kuuden kylän kierroksen tavoitteena on tuoda Lohja ja sen maalaiskylät tutuiksi niin paikallisille kuin mökkiläisillekin. Tapahtumassa kierrettävät kylät ovat Lohja, Virkkala, Karjalohja, Sammatti, Nummi ja Pusula. Alkunsa tapahtuma sai lohjalaisessa suunnistusseura Hiidenkiertäjät ry:ssä syntyneistä ideoista.

–Meillä on paljon suunnistuskarttoja Lohjan alueelle ja ajattelimme, että pyöräilyn lisääntyessä olisi hyvä olla pyöräilyreittejäkin. Ajattelimme, että tapahtuman puitteissa ihmisiä voisi houkutella uusille reiteille, kertoo Pekka Luoma Hiidenkiertäjistä.

Tapahtuman taustalla vaikuttaa osaltaan myös pyöräilyn kasvava suosio, joka on voimistunut entisestään koronakevään aikana.

–Tarkoituksenamme on tarjoilla uusia reittivaihtoehtoja. Vaihtelu virkistää, jos on tottunut aina ajamaan vain tiettyä omaa reittiään, Luoma toteaa.

Pyöräilemässä Pekka Luoma Hiidenkiertäjistä ja toimitusjohtaja Jukka Vienonen Lohjan Liikuntakeskuksesta. (Kuva: Tiia Luukkala)

Kylästä kylään

Lohja haluaa olla pyöräilykaupunki ja sekä kyliä että lääniä täällä riittää, joten tapahtuma istuu hyvin Lohjan maisemiin. Reitille voi lähteä, mistä kylästä tahansa ja ajaa itselleen mieleisen välin. Jos tekee mieli pyöräillä enemmänkin, voi toki ajaa koko 120 kilometriä pitkän reitinkin. Reitille voi lähteä kotiovelta tai tapahtumassa mukana olevista kahviloista, ravintoloista ja muista taukopaikoista. Jokaisessa tapahtuman kylässä on oma etappinsa, josta saa tapahtuman kartan. Lisäksi kartta löytyy netistä.

–Esimerkiksi karjalohjalainen voi lähteä liikkeelle Karjalohjalta ja pusulalainen Pusulasta, eikä kaikkien tarvitse kokoontua ensin samaan paikkaan yhteislähtöön. Sähköpyörällä pidempikin matka taittuu vikkelästi, Luoma sanoo.

Lohjan keskustasta saattaa lähteä myös pieni yhteislähtö. Varsinaista tapahtuman alkamisaikaakaan ei ole, mutta kello 10.00–11.00 välillä tapahtumakylissä jaetaan reittikarttoja. Reittivaihtoehtoja löytyy kartasta useampia eritasoisia, joista voi valita itselleen sopivimman. Luoma uskoo, että tapahtuma sujuu hyvin, vaikka tarkkoja aikoja ja paikkoja ei ole hakattu kiveen.

–Lohjanjärven ympäripyöräily järjestettiin tänä vuonna omatoimisesti ja se toimi hyvin. Myös Hiidenkiertäjien kuntorastit ovat nyt pyörineet omatoimisesti. Tällaisia tapahtumia voisi olla enemmänkin, hän pohtii.

Taukopaikat tutuiksi

Paikalliset yritykset voivat osallistua tapahtumaan etappeina ja ostaa paikkansa tapahtumakartassa 100 euron hintaan. Tuotto ohjataan Hiidenkiertäjille. Tapahtumareitit suunnitellaan niin, että ne kiertävät kaikkien tapahtumassa mukana olevien yritysten kautta.

–Kun poikkeaa taukopaikalle, ei tarvitse kantaa eväsreppua mukana. Ajatuksena on tuoda kahviloita ja ravintoloita tutuiksi. Eivät ihmiset välttämättä tiedä, missä mitäkin on ja mihin voi pysähtyä syömään. Taukopaikat saavat itsensä ja aukioloaikansa kartalle, Luoma kertoo.

Yksityishenkilöille tapahtuma on maksuton. Tapahtumaan voi osallistua joko tapahtumapäivänä la 11.7. tai myöhemmin, sillä tapahtumakartta jää näkyville Lohjan Liikuntakeskuksen ja Hiidenkiertäjien nettisivuille. Luoma uskoo, että tapahtuma kehittyy ja saa jatkoa. Tavoitteena on, että se liittyisi muiden Lohjan vuosittaisten tapahtumien joukkoon.

–Meillä voi olla joskus vaikka kolmipäiväinen kuntopyöräilytapahtuma, hän ideoi.

SMS