Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden 30-vuotis juhlanäyttely Lohjan pääkirjastolla on saanut jatkoaikaa kesäkuun loppuun asti! Näyttely esittelee yleisurheilua lajina, taustoittaa kevyesti 1990-luvun alun tilanteen, jossa yleisurheilun lajiseuran synnyttäminen Lohjalle nähtiin paitsi tarpeelliseksi, myös mahdolliseksi.

Ensin pitää olla kuvitelmia, joista tiivistyy tavoitteita – vasta kun löytyy jaksamista ja kykyä ajaa tavoitteet todellisuudeksi syntyy historiaa, aurinkokuntia – painovoimia. Hurjaa, että usein tätä jaksamista ja kykyä kutsutaan myös hulluudeksi. Onko jopa niin raadollista, että rajassa positiivisen ja negatiivisen hulluuden välillä on kysymys vain onnistumisesta, sukseesta?

Kysyy LUU:n puheenjohtaja Julius Westerberg

LUU:n tapauksessa seuranperustajien into ja uskallus on ainakin poikinut Lohjalle vahvan ”yleisurheilupainovoiman”, jonka aurinkokunnassa jo tuhannet lohjalaislapset ja aikuiset ovat saaneet vaihtelevansyvyisiä ja -sävyisiä elämyksiä liikunnasta, urheilusta ja yhteisöllisyydestä. Lukuisia Suomen mestaruuksia, kansainvälisiä arvokisaedustuksia, Korttelikisoja, Kevätviuhahduksia, Kunnon tuuletuksia, Talvijuoksusarjoja, suurkilpailuja: SM-viestit 2002 (NÅID:n seurojen järjestämä), Koululiikuntaliiton kilpailut 2010, SAUL SM-kilpailut 2017 – vuotuiset, nykyisin kolmipäiväiset suurkisamme Lohja Junior Games ja Lohjan Lajikarnevaalit vuodesta 2019 – kaikesta tästä näyttely kertoo lukuisin esinein ja valokuvin.

LUU:n juhlavuoteen 2022 kuuluvat myös seurareissut Ruotsiotteluun Helsingin Olympiastadionille

3. ja 4. päivä syyskuuta. Nyt on mahdollisuus voittaa liput (ja riemuisa yhteiskuljetus kannattaa hyödyntää!) – LUU:n nettisivuilla www.luusport.fi on kilpailu, jonka kymmeneen kysymykseen vastanneista kolmelle parhaalle lahjoitetaan kaksi vapaalippua kilpailuihin. Tänä vuonna saatamme hyvillä mielin kannustaa molempien maiden urheilijoita ja jännittää – maailmanennätykset ovat Ruotsin Arman Duplantikselle ja Daniel Ståhlille loppukaudestakin mahdolliset, mutta auttaisiko sinivalkoinen kannustus kuitenkin Suomen joukkueen venymään laajalla rintamalla aina voittoon asti?

Suurimpaan osaan kilpailun kysymyksistä vastaukset löytyvät LUU:n Juhlanäyttelystä. Näyttelyyn Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa on vapaa pääsy kirjaston aukioloaikoina – viimeinen näyttelypäivä on torstai 30.6.

Kommentoi kirjoitusta