Julkaisimme juuri artikkelin Lohjan autokaupasta (osa 1) ja valitettavasti muisti teki toimituksessa tepposia, ja joka päivä ohi ajamamme autoliikkeet unohtuivat täysin artikkelista. Teemme artikkelimme itse, ja tässä tapauksessa tapahtui inhimillinen muistivirhe, vaikka kotisivuillammekin löytyy useita Volkswagen ja RAM koeajojuttuja.
Tynninharjun autokeskittymän sekä Auto-Kehän ja Lohjanportin Auton muutosten lisäksi on Lohjalla luonnollisesti myös entinen Autotalo Lohja eli nykyinen K-Auto sekä aivan sen lähellä amerikkalaisten autojen erikoisliike Carvista.
Autotalo Lohja siirtyi K-Auton alaisuuteen syyskuussa 2024 Mattisten perheen myydessä liiketoiminnan. Autotalo Lohja ehti toimia omana itsenään 13 vuotta.
– Vaikka omistaja vaihtui perheyrityksestä isoon pörssiyhtiöön, paikallisuus on säilynyt. Itse otin vetovastuun automyynnin liiketoiminnasta ja yhdessä huoltopäällikön kanssa otettiin tärkeimmäksi paikalliseksi agendaksi se, että säilytetään ainutlaatuinen perheyhtiössä vuosien aikana kehittynyt ilmapiiri, jollaista ei isoissa yrityksissä yleensä ole.
– Mielestäni olemme onnistuneet siinä erittäin hyvin, suurin syy on varmasti se, että meillä on edelleen lähes koko sama henkilökunta töissä kuin ennen omistajanvaihtoa, ja kaikilla terve pilke silmäkulmassa, kertoo K-Auto Lohjan myyntipäällikkö Toni Varelius.
K-Auto Lohja Lempolassa
K-Auto Lohjan löydät Lehmijärventieltä, Lohjan kaakkoisosasta. Toimipiste sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Valtatie 1:n välittömässä läheisyydessä. Lohjan keskustasta pääset kätevästi paikalle myös linja-autolla 20 minuutissa.
Kaikki Lohjan vaihtoautot ovat koeajettavissa autoliikkeen aukioloaikojen puitteissa. K-Auto Lohjan toimipisteestä voi ostaa minkä vain laitteen merkistä riippumatta mitä K-Autolla on myynnissä, eli tälläkin hetkellä esimerkiksi yli 3500 erilaista vaihtoautoa on ostettavissa Lohjalta. Liikkeen myyjät auttavat mielellään kaikissa auton koeajoon ja ostoon liittyvissä kysymyksissä. Lohjan liike on avoinna arkisin kello 9–17 ja lauantaisin 10–14.
Uudet autot Lempolasta
Lempolasta löytyy niin Carvistan amerikan autot (Dodge, RAM, Chevrolet, GMC), kuin K-Auton eurooppalaiset Volkswagen, Audi, Porsche, Seat ja Cupra kuin myös Volkswagen hyötyajoneuvot. Lohjalainen autokauppa on siis paljon muutakin kuin vain ensimmäisessä jutussa mainitut ja edelläkin listatut sijainnit. Lohjan nauhamainen rakenne on jakanut autokauppoja tasaisesti Lohjan keskusta-alueen moottoritien ja Virkkaan väliselle alueelle.
Amerikkalaisten autojen tuonti – Carvista
Suomalaisten amerikan autojen ystävien ykkösliike Carvista on tuonut Suomeen erikokoisia amerikan autoja jo vuosia. Nykyään Lempolan kupeessa Mustikkatie 2:ssa oleva autoliike on joutunut viime aikoina erikoiseen tilanteen Traficomin virkamiehen päätettyä muuttaa avolava-autojen linjaansa. Muutokset tuloksena Carvistan yrittäjä Janne Noukkala ei voi enää tuoda maahan avolava-autoja.
Keskustelimme asiasta Noukkalan kanssa. Hän kertoi, että he ovat vieneet riita-asian hallinto-oikeuteen, koska Traficomin päätöstä on mahdotonta ymmärtää. Viikko sitten Noukkala kertoi Moottori-lehden haastattelussa mm. näin:
– Kun tällaisesta autosta maksaa autoveron, Traficomin mukaan auto on täysin turvallinen, mutta kun se muutetaan autoverosta vapaaksi kevytkuorma-autoksi, se onkin yhtäkkiä vaatimusten kannalta ongelmallinen ja siihen täytyy tehdä valtava määrä teknisiä muutoksia, sanoi Noukkala.
Noukkala on laatinut myös avolava-autoille hinnaston henkilöautoina. Tällöin esimerkiksi RAM 1500:n hinta nousee noin 100 000 eurolla autoveron vuoksi, eikä ajoneuvon nopeutta tarvitse rajoittaa.
– Se kelpaa Traficomille, kun autosta maksetaan autovero, mutta täsmälleen sama ajoneuvo samoilla turvavarusteilla ei kelpaa kevytkuorma-autona, Noukkala sanoo.
Traficomin päätös on käytännössä lopettanut amerikkalaisten isojen avolava-autojen tuomisen Suomeen, vaikka niille olisi todellista kysyntää jopa huoltovarmuustasoisesti.
Autohuollot automyynnin ohessa
Lohjalla löytyvät myös laaja-alaisesti autohuollot ja korjaamot, ei pelkästään autoliikkeiden ohessa, vaan myös erillisinä erikoispalveluinaan, mutta autoliikkeiden, jotka näissä kahdessa artikkelissamme tulivat mainituksi omaavat merkkihuollot, joiden lisäksi lohjalaisia autokorjaamoja on listattu mm. netissä autohuoltolohja.fi sivustolla.
Voidaankin todeta, että Lohja on autoilijan kaupunki sekä autoliikkeiden edustusten että auton huoltamisen suhteen – valinnan varaa löytyy.


