Tiistaina 19.6.2018 on Lohjan pääkirjastossa ajankohtaisiin hankkeisiin keskittyvä kaavailta.

Kaavaillassa voi tutustua käynnistyvään Lempolan uuden työpaikka-alueen kaava-hankkeeseen (L46). Nähtävillä on myös Laurentiustalon ehdotusvaiheen aineisto (L63) ja paikalla Laurentiustalon arkkitehti Pekka Salmi.

Lisäksi voi tutustua vuoden 2018 kaavoituskatsaukseen.

Kaavoituksen henkilökunta on tavattavissa klo 17:30–19:00.

Kaavailta on asukkaille, toimijoille ja muille kaavoituksesta kiinnostuneille tarkoitettu vapaamuotoinen tilaisuus, jossa osallisilla on mahdollisuus tutustua edellä mainittujen kaavojen aineistoon ja  keskustella henkilökohtaisesti kaavanlaatijoiden kanssa.