Tänään: 18.07.2024

lajikarnevaalit

Päätoimittaja

Lohjan Lajikarnevaalit jo kuudetta kertaa

urheilu, yleisurheilu

Länsi-Uudenmaan Urheilijat (LUU) on järjestänyt yleisurheilun lajikarnevaaleja Lohjalla vuodesta 2019. Alusta asti lajeina ovat olleet kuulantyöntö ja kiekonheitto – alkuvuosina mukana oli myös korkeushyppy, mutta tuon lajin siirryttyä järjestettäväksi Lempäälään, on Lohjan Lajikarnevaaleille leireiltäväksi ja kilpailtavaksi tullut moniotteluiden lajiryhmä.

Tiivis neljän vuorokauden koulutus. ja valmenusleiri alkaa totuttuun tapaan Harjun kentällä nuorten sarjojen kilpailuilla torstaina 4.7. Leiriläisten pääosa majoittuu Harjun koululle ja Luksian Toivonkadun oppilasasuntolaan.

Ilmoittautuneita leiriläisiä on nyt 53, mikä on suurin määrä viiteen vuoteen .

LUU:n puheenjohtaja Camilla Dillström

Synkimpänä koronavuonna leiriä ei järjestetty, kilpailut kuitenkin tuolloinkin. Leirin yhteydessä järjestettävässä pääkilpailussa lauantaina on totuttu näkemään maamme kuulantyönnön ja kiekonheiton parhaimmisto

Kisakalenteri on tänä vuonna kokonaisuudessaan niin erikoinen – EM-kisat ja Olympilaiset ja näistä johtuen Kalevankisat jo kesäkuussa. Moni kansallisen tason heittäjämme ottaa varmaan tälle kohtaa kesää treenijakson.

Heittoleirin rehtori Mika Lönnblad arvelee, että tänä vuonna kisaosallistuminen voi olla hajanaisempaa

Lohjan Lajikarnevaalien pääkilpailu 6.7. tulee kaikesta huolimatta olemaan kesän kovatasoisinta yleisurheilua Harjun kentällä.

On jo perinne, että kisaan on vapaaehtoinen pääsylippu. Lipun jokainen maksaa oma-aloitteisesti puffettiin ja saa vastineeksi hyvin kisaa taustoittavan käsiohjelman. Olemme tällä eleellä halunneet ennen kaikkea osoittaa arvostusta talkoolaisillemme, joiden voimin kaikki kesän kisat toteutuvat. Tänä vuonna aiomme vielä kierrättää tätä hyvää lahjoittamalla nämä pääsylipputulot Lohjan Lajikarnevaalien pääkilpailusta Kympin Lapset ry:lle.

Camilla Dillström

Nosteessa Lohjan Lajikarnevaalileirillä ovat moniottelijat, joita leirillä on lähes puolet osallistujista.

Erityisen ilahtunut olen siitä, että nyt leirille on uskaltautunut edellisvuosia enemmän nuoria urheilijan alkuja – leiriläisten keski-ikä on 13 vuotta, nuorimmat kymmenvuotiaita. Suomen Urheiluliiton (SUL) Lajikarnevaalikonseptiin ovat jo vuosikymmenten ajan kuuluneet eri yleisurheilulajeihin tänä tiettynä karnevaaliajankohtana keskittyvät lajileirit eri puolilla Suomea – päätimme Lohjalla tuoda valikoimaan uutuuden ja saimme SUL:lta oikeuden toteuttaa Karnevaalileiritys myös moniottelusisältöisesti. Tästä on kehkeytymässä todella hieno lisä Karnevaalitoimintaan.

LUU:n Valmennuspäällikkö ja Moniotteluleirin rehtori Juha Heinänen

Karnevaalileireillä treenaavat yleisurheiluun jo omissa seuroissaan tutustuneet nuoret. Viime vuonna leiriläiset tulivat 17 eri urheiluseurasta: Litoisista, Valkeakoskelta, Viitasaarelta, Paraisilta… Lajista vasta kiinnostuneille Länsi-Uudenmaan Urheilijat järjestää matalan kynnyksen Sporttivaunuleirejä päivätoimintana. Tänä kesänä leirejä on vielä tulossa 22.5-25.7. Harjulla (Väiskin leiri!), Virkkalassa ja Lehmijärvellä – niiltä leireiltä voi vaikka ponnistaa ihka ensimmäisiin yleisurheilukisoihinsa Lohja Junior Games (LJG), jotka ovatkin sitten kesän suurimmat yleisurheilukilpailut Lohjalla 26.-28.7. Harjun kentällä!

JW