Lohjan Museon Arabia – astioiden aatelia ja arkista kauneutta -näyttelyssä pääsee tutustumaan Arabian astioihin 1800-luvun lopulta 1980-luvulle saakka. Suurin osa näyttelyssä esillä olevista astioista on Lohjan Museon omasta kokoelmasta, mutta joitain on myös hankittu kierrätyskeskuksesta sekä lainattu Länsi-Uudenmaan maakuntamuseon kokoelmista ja yksityishenkilöiltä. Yhteensä näyttelyssä on noin 250 esinettä.

–Koko idea tästä näyttelystä lähti siitä, että meillä on todella paljon Arabian astioita ja ajattelimme, että ne pitää saada esille. Haluamme nostaa välillä esille museon oman kokoelman, kun se on näin suuri, kertoo museoamanuenssi Leena-Maija Halinen.

Lohjan Museossa on aiemmin ollut esillä yksityishenkilön kokoelma Arabian kahvikupeista, mutta nyt esillä on laajasti erilaista esineistöä.

–Kahvikuppinäyttelyn jälkeen tuli pyyntöjä, että Arabiaa haluttaisiin nähdä enemmänkin, sanoo museoamanuenssi Iiris Kankaanpää.

Näyttely on esillä 19.1.2020 asti.

Riisiposliinista valmistettuja astioita.

Valtava kirjo esineitä, malleja ja kuviointeja

Näyttelystä löytyy monenmoista kippoa ja kuppia Arabian laajasta tuotannosta, josta löytyy niin arkiastioita kuin juhlavampiakin astiastoja, taide-esineitä, kaakeliuuneja ja saniteettiposliinia. Näyttelyssä on kahvikuppien lisäksi esillä mm. kukkamaljakoita, säilytyspurnukoita, tarjoiluvateja, lautasia sekä kastikekulho ja liemikulho aivan Arabian alkuajoilta. Esillä on myös teemaan sopiva Liisa ihmemaassa -installaatio hullusta teeseurasta.

Vaikka Arabia on tuttu varmaan jokaiselle suomalaiselle, ei näyttelyn kokoaminen ollut aivan yksinkertainen tehtävä, sillä erilaisten mallien ja koristeiden myötä Arabian tuotanto paisui käsittämään tuhansia erilaisia astioita, eikä niistä ole pidetty tarkasti kirjaa. Näyttelyn astioiden tunnistamisesta ja tietojen keräämisestä vastannut siviilipalvelusmies Jani Johansson joutuikin välillä tekemään salapoliisityötä kippojen ja kuppien alkuperää selvittäessään.

Näyttelyn esineistä mahdollisesti vanhin on pieni lintulautanen, jota valmistettiin Bella-koristelulla vuosina 1893–1895. Erikoisempia astioita taas ovat riisiposliiniset kahvikupit, joita Arabia tuotti 1940–1970-luvuilla, kun kehitettiin riisiposliinin massatuotantoon sopiva menetelmä. Riisiposliinisia astioita tuotettiin vielä uudelleen 1980–1990-luvuilla. Monet Arabian mallit ja koristelut nousivat ihmisten suosioon ja löysivät tiensä keittiöihin.

–Yksi suosituimmista Arabian kuvioinneista on Kesäkukka, vaikka se oli tuotannossa kohtalaiset lyhyen aikaa. Suosittuja ovat myös esimerkiksi Suomen kukka ja Fasaani. AS-mallia tuotettiin yhteensä 37 vuotta. Se oli erittäin suosittu 1940-luvulla. AX-mallia tehtiin 1930-luvulta vuoteen 2005 saakka. Sen mallin astioissa oli suosittua Myrna-kuviointi, Johansson esittelee.

Arabia valmisti astioita myös tilaajan omalla kuvioinnilla ja tunnuksilla. Siitä esimerkkinä näyttelyssä on mm. Pohjois-Lohjan paikallisyhdistyksen Lotta Svärd -kupin aluslautanen.

Luumu-keittiövälinesarjan säilytyspurnukoita. Sarjaa valmistettiin vuosina 1932–1948.

Arabia löysi tehokkaasti tiensä suomalaiskoteihin

Arabian tunnettuutta ja suosiota selittää se, että tuotteita tehtiin mahdollisimman laajalle kuluttajakunnalle, mahdollisimman edullisesti ja mahdollisimman laadukkaasti. Suuri osa tuotteista on käyttöposliinia, mikä selittää sen, että Arabiaa löytyy lähes joka kodista.

–Arabia sopi suomalaiseen makuun ja oli tavallisellekin kansalle edullista hankkia. Astiat olivat myös kauniita ja pystyivät siten kilpailemaan ulkomaalaistenkin tuotteiden kanssa, Halinen tiivistää.

–Myös kaupungistuminen valtasi alaa, joten astioiden piti olla helposti siirrettäviä, pakattavia ja säilytettäviä. Arabia kehitti lisäksi astiastoja, joita pystyi yhdistelemään keskenään, Kankaanpää sanoo.

Arabian astioita löytyy lähes jokaisesta suomalaiskodista, joten näyttelyssä riittää tuttuakin nähtävää. Johansson toteaa, että kävijät ihastuvat eniten juuri astioihin, jotka ovat itselle tuttuja esimerkiksi mummolasta tai omasta nuoruudesta. Kankaanpää puolestaan muistuttaa, että Arabian astiat kiertävät edelleen sukupolvelta toiselle.

–Välillä ne ovat hyllyjen kätköissä, kunnes ne otetaan jälleen esille. Arabian astioihin liittyy paljon muistoja.

Voi silti olla, että Arabian vanhat kahvikupit viihtyvät jatkossa entistä enemmän kaappien kätköissä.

–Kulttuuri muuttuu. Enää pöytään ei kateta kaunista astiastoa, vaan otetaan mukit kaapista, toteaa Halinen.

Laiskuudellakin on osansa asiassa.

–Vanhat Arabian astiat eivät kestä konepesua, Halinen muistuttaa.

Näyttelyn esineistä mahdollisesti vanhin on pieni lintulautanen, jota valmistettiin Bella-koristelulla vuosina 1893–1895.

Arabia oli aikoinaan Euroopan suurin posliinitehdas

Arabian posliinitehdas sai nimensä sijaintinsa mukaan: se rakennettiin Helsingin Vanhaankaupunkiin Kaanaanniityllä sijaitsevalle Arabia-nimiselle tontille vuonna 1874. Ruotsalainen Rörstrandin posliinitehdas perusti uuden posliinitehtaansa Suomeen, koska tuolloin Venäjään kuuluneessa Suomessa tullisopimukset olivat edullisemmat.

Arabia siirtyi suomalaisten omistukseen vuonna 1916 ja kasvoi muutamassa vuosikymmenessä Euroopan suurimmaksi posliinitehtaaksi. Alkuvuosina astioiden muotoilu ja kuviointi olivat Rörstrandin mallistojen mukaisia, mutta 1910-luvulla järjestettiin muotoilukilpailu, jonka myötä alettiin kehittää Arabian omia mallistoja. Kankaanpää kertoo, että jugend oli vastaus omaa tyylisuuntaa haettaessa. 1930-luvulla perustettiin taideosasto suunnittelemaan muotoilua ja koristelua, mikä nosti tuotteiden taiteellista tasoa. Samalla mukaan tuli uusia tyylisuuntia, kuten funktionalismi. Sota-aikana suuri osa tuotannosta meni ulkomaille ja Suomeen jäi paljon 2. laatua. Muotoilun taso nousi entisestään ja 1950–1970-luvuilla Arabian taiteilijat saivat muotoilupalkintojakin. Tuolloin syntyivät myös monet Arabian klassikkoastiastoista. 1980-luvulla taas suunniteltiin vientiin eri ruokailukulttuureihin sopivia astiastoja.

Vuonna 2016 Arabian astioiden valmistus loppui Suomessa, mutta suunnittelu jatkuu edelleen. Nykyään Arabia on yksi Iittala-brändin tuotemerkeistä ja sen omistaa Fiskars Oyj Abp.

SMS