Lohjanjärven ympäripyöräily järjestetään tänä vuonna kahdessa osassa. Kun isoja tapahtumia ei voida koronaviruksen vuoksi vielä järjestää, päädyttiin Lohjan Liikuntakeskuksessa siihen ratkaisuun, että jokainen halukas voi kiertää Lohjanjärven itsekseen tai parin tuttavan kanssa. Omatoiminen Lohjanjärven ympäripyöräily järjestetään 21.5.–24.5. Tapahtumaan voi tällä aikavälillä osallistua itselleen sopivimpana päivänä. Yhteistapahtumakin halutaan silti järjestää, sillä Lohjanjärven ympäripyöräily täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Yhteistapahtuma järjestetään 15.8., jos koronatilanne sallii sen silloin.
–Tapahtumalla on pitkät perinteet ja sen ajankohta on ollut aina toukokuun toiseksi viimeisen viikonlopun tienoilla. Nyt rajoitukset estävät tämän kokoluokan tapahtuman järjestämisen. Ajattelimme kuitenkin, että tässä kohtaa vuotta on luonnollista tilausta tapahtumalle, joka toimii pyöräilykauden starttina. Sitä varten ihmiset treenaavat, testaavat kalustoaan ja saavat motivaatiota kauteen. Helatorstai mahdollistaa vielä pitkän viikonlopun, joten väki jakautuu useammalle päivälle eikä haittaa, vaikka jonain päivänä sataisikin, sanoo Lohjan Liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Vienonen.
Hän kertoo, että idea omatoimisesti pyöräilystä sai alkunsa Hiidenkiertäjien nykyisestä suunnistustoteutuksesta, jossa kuntorasteja kierretään omatoimisesti yhteen kokoontumisen sijaan.

Tapahtuma on saanut hyvän vastaanoton
Lohjan Liikuntakeskuksen liikuntamarkkinoija Tiia Luukkala kertoo, että omatoiminen järven kierto on herättänyt kiinnostusta ihmisissä.
–Tapahtuma on saanut hyvän vastaanoton, joten tällaista selvästi kaivataan. Olemme olleet positiivisesti yllättyneitä siitä, että ihmiset eivät säikähtäneet omatoimisuutta, hän iloitsee.
Omatoimisuuden lisäksi yhteisöllinenkin ulottuvuus halutaan kuitenkin mukaan. Se saadaan Lohjanjärven ympäripyöräilyä varten luodun Facebook-tapahtuman kautta. Sinne osallistujat voivat jakaa tunnelmiaan sekä matkan varrelta että maalista.
–Toivomme sosiaalisen median käyttöä, kun yhteisöllisyyttä ei nyt voida normaaliin tapaan toteuttaa, sanoo Vienonen.
–Olisi kiva, jos fiiliksiä jaettaisiin niin mekin kuulisimme niistä. Myös me tapahtumajärjestäjinä pidämme hyvää mieltä yllä tapahtumasivulla, lisää Luukkala.
Lohjanjärven omatoiminen ympäripyöräily on Lohjan Liikuntakeskuksellekin kokeilu, mutta Luukkala pohtii, että vastaavanlaisia tapahtumia voisi mahdollisesti järjestää jatkossakin, jos kysyntää vaikuttaa löytyvän.
–Toivotaan, että ihmiset lähtevät innokkaasti polkemaan, mutta muistavat turvavälit, hän toteaa.

Tuttu reitti ja munkkikahvit Unkalla
Tapahtumareitti on vanha tuttu ja perinteiseen tapaan taukopaikkoina toimivat Unkan baari Karjalohjalla sekä Mustion padon seutu. Unkalla voi pysähtyä munkkikahville ja Mustiolla nauttia omia eväitä. Unkan baari on tapahtuman aikana avoinna to 21.5. klo 12.00–16.00, pe 22.5. 9.00–18.00, la 23.5. klo 10.00–18.00 ja su 24.5. klo 12.00–16.00.
Lohjanjärven kiertävä reitti on pituudeltaan noin 68 km. Reitti starttaa Lohjan jäähallilta, jonka pääovelta löytyvät QR-koodin takaa ohjeet osallistujille sekä linkki ilmoittautumiseen. Ohjeet kannattaa lukea läpi ennen matkaan lähtöä. Reittikartta löytyy Facebook-tapahtumasta sekä Lohjan Liikuntakeskuksen verkkosivuilta ja sen voi tallentaa itselleen helposti löydettäväksi.
Järven voi toki kiertää itsenäisesti ja jättää ilmoittautumisen väliin, mutta ilmoittautumisia toivotaan, koska niiden kautta Lohjan Liikuntakeskus voi seurata tapahtuman suosiota ja osallistumismäärää. Ilmoittautuminen tehdään QR-koodin kautta, joten siihen tarvitaan älypuhelin. Jos sellaista ei omista, ilmoittautua voi myös Lohjan Liikuntakeskuksen verkkosivujen kautta. Vienonen vinkkaa, että QR-koodeja kannattaa hyödyntää, sillä Mustion padolla saa niiden kautta uimalipun ja lähdössä ohjeet munkkikahveja varten. QR-koodien lukemiseen voi ladata sovelluksen jo valmiiksi ennen tapahtumaa.
Koska kyseessä on omatoiminen tapahtuma, eikä järjestäjän puolesta ole huoltoa tällä kertaa luvassa, pyöräilijöiden kannattaa pakata mukaan omien eväiden lisäksi myös ensiaputarvikkeet pikkuhaavereita varten sekä pyörän perushuoltovälineet mm. rengasrikon varalle. Tapahtuman osallistujat polkevat omalla vastuulla ja liikennesääntöjä noudattaen. Liikuntakeskuksesta muistutetaan myös, että kypärä tulee olla päässä, kun hypätään pyörän selkään.
SMS