Veikkauksen tilastojen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsea Lumijoen kunta on Suomen kaikkien aikojen onnekkain lottokunta. Päävoittoja on tälle reilun 2000 asukkaan Lumijoelle osunut peräti 11! Seitsemän ja puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitseva yli 47 000 asukkaan Lohja ei valitettavasti ihan yhtä onnekas ole, vaikkakin päävoittoja on napsahtanu määrällisesti enemmän eli 33 kappaletta. Väkilukuun suhteutettuna Lumijoella onnetar suosii Lotossa enemmän. Hyvä uutinen on se, että tuota yli kuuden sadan kilsan ajomatkaa ei suinkaan tarvitse lähteä taittamaan saadakseen osan tätä onnea. Lotto ei onneksi ole ainoa peli, josta voi voittaa isosti ja internet kasinoiden yleistyessä sekä suomalaistuessa, on myös lohjalaisilla muiden suomalaisten ohella mahdollisuus saada elämää mullistavia voittoja helpommin, näppärämmin ja mikä parasta vaikka kotoa poistumatta.

Vaihtelua monopoliin internetistä

Lohjan erilaiset tapahtumat sekä erityiset elämykset kuten Lohjan teatteri, kaupungin orkesteri, monet luontopolut sekä Tytyrin elämyskaivos tarjovat viihdettä vapaa-aikaan ja tekemistä toviksi jokaiselle lohjalaiselle tai siellä vierailevalle. Suomen kauneimmaksi kehuttu ja kuuluisuuttakin saaneen Paavolan tammen näkeminen on joka kerta yhtä sykähdytättävää, mutta mikäli tämän kaksitoista metrisen rauhoitetun luonnonmuistomerkin sammalpeitteiset oksat ovat tulleet jo tutuksi eikä Lohja Lionessessin pelejäkään pääse ympäri vuoden seuraamaan, voi sitä kaivata jo jotain muutakin tekemistä.

Kaikki tietävät, että Suomessa toimii monopoli asemassa Veikkaus eli vain Veikkaus saa tarjota rahapeli palveluita. Tämä ei kuitenkaan estä ulkomailla perustettujen yhtiöiden toimintaa verkossa. Ulkomaiset eli muualle rekisteröidyt yritykset saavat tarjota palveluitaan suomalaisille, koska eivät ole kotimaisia yrityksiä. Rahapelien markkinointi on myös sallittu vain Veikkaukselle, mutta ulkomaiset rahapeliyhtiöt ovat tämän kiertäneet esimerkiksi näyttämällä televisiomainoksia suomeksi ulkomaalaisten yhtiöiden kanavilla. Kanavat eivät ole suomalaisia ja lähetyksen tapahtuvat ulkomailta, joten markkinointi on mahdollista lainkin puitteissa.

Internetin välityksellä useat kasinot tarjoavat mahdollisuutta rahapelien pelaamiseen omalta kotikoneelta tai vaikka puhelimen kautta. Kaikki tuntevat Veikkauksen peliautomaati, joita normaalisti kauppojen yhteydessä sijaitsee ja joissa on useampi mummo kokeilemassa onneaan klassikkopelissä Tuplapotti. Ennen vanhaan peliautomaati oli pelkästään huoltoasemien tai kioskien yhteydessä, mutta tämän päivän teknologia on mahdollistanut sen, että kolikkopelit muiden kasinopelien ohella on pelattavissa siellä missä ikinä liikkuukiin. Enää ei tarvitse mennä paikalliseen perjantai-iltaisin istumaan mikäli mieli tekee kokeilla onneaan BlackJackissa tai kaveri porukan ei tarvitse kaikkien kiireisien aikatauluja sovittaa yhteen pokeri-iltaa varten.

Naapuri kateelliseksi suurella voitolla

Online pelaaminen ja internetissä toimivat kasinot kasvattavat suosiotaan jatkuvasti eikä ihme. Niillä pelaaminen on turvallista ja säädeltyä eri pelilisenssien sekä muiden säädösten turvin. Esimerkiksi Euroopassa yksi suosituimmista ja tarkkaan säädellyistä pelilisenssin myöntäjistä on Malta, jonne onkin ulkomaiset rahapeliyhtiöt keskittyneet toimistoineen. Pelivalikoima näillä kasinoilla on huomattavan suuri ja tarjolla on myös pöytäpelit, vedonlyönti, pokeri, bingo sekä raaputusarvat ja tämä kaikki oman tietokoneen, puhelimen tai tabletin välityksellä. Ulkomaisilla rahapelityhtiöillä on myös yleensä tarjolla lottoakiin suurempiin summiin kohoavia jackpot pelejä. Suurin voitto näistä jatkuvasti pottia kasvattavista peleistä on tähän mennessä ollut rapiasti yli 17 000 000 miljoonaa euroa. Sillä saa jo naapurin kuin naapurin kateelliseksi!

Aiemmin mainitun Maltan pelilisenssin alla toimivien internet kasinoiden voitotkin ovat verottomia, eli verokarhu ei voitosta nappaa osaansa. Jos ei siis omaa Lumijokelaisten onnettaren suosiota Lotossa, kannattaa pääpotin voittamista kokeilla isommista peleistä. Ulkomaiset peliyhtiöt pystyvät tarjoamaan myös muita ässiä hihoistaan, johon kotimaisen monopolin omaava Veikkaus ei kykene vastaamaan. Rahapeliyhtiöt tarjoavat nettikasinoillaan mahdollisuutta esimerkiksi bonusrahaan, eli ilmaiseen pelirahaan tai talletuksen suuruudesta riippuvaa ylimääräiseen pelirahaan. Myös ilmaiskierroksia erilaisiin peleihin on tarjolla useasti. Tämä tarkoittaa, että peliä saa pyöräyttää talon maksamalla kolikolla ja voitot siitä tulee itselle kuitenkin, mahdollisen kierrätyksen jälkeen.

Ymmärrettävästi monelle sanat bonus, ilmaiskierrokset sekä kierrätys ovat hieman vieraampia, mutta tähänkin löytyy ratkaisu internetin ihmeellisestä maailmasta. Casinobonukset on sivusto, jolta kasinoista kiinnostuneen kannattaa aloittaa. Sieltä löytyy tietoa ja voit kerryttää taitoa ennen nettikasinoille astumista. Sivusto tarjoaa luotettavat arvostelut nettikasinoista sekä jakaa tietoa ajankohtaisista asioista. Nyt jokaisen täysi-ikäisen lohjalaisen ja muun suomalaisen kannattaa tarkistaa tämä sivusto, jotta omien voittojen tavoittelu voi alkaa paljon puhutuilla ilmaisilla kierroksilla.