Hieronta on yksi suosituimmista keinoista rentoutua ja hoitaa kehoa. Luksia tarjoaa reilun vuoden pituisen hieronnan ammattitutkinnon, joka antaa mahdollisuuden opiskella hierojaksi ilman aiempaa alan kokemusta.
– Tutkintoon hakeutuvien ikähaarukka on hyvin laaja. Hakijoita on ollut aina 19-vuotiaasta lähes kuuteenkymmeneen asti, opettaja Minna Karhapää kertoo.
Koulutus ei ole osa yhteishakua. Tutkinto koostuu neljästä tutkinnon osasta, joissa opiskelijat keskittyvät muun muassa tuki- ja liikuntaelinongelmien hoitamiseen, anatomiaan, erilaisiin hierontatekniikoihin sekä yrittäjyyteen liittyviin asioihin.
Hierojan ammattitutkinto sopii erityisesti ihmisille, jotka haaveilevat kuntoutuksen alasta tai uranvaihdosta. Hakijan tulee olla suorittanut peruskoulu ja hallita riittävästi suomen kieltä, jota tarvitaan esimerkiksi hoitokorttien kirjoituksessa ja asiakaspalvelussa.
Tutkinto tarjoaa avaimet työskentelyyn hierojana sekä mahdollisuuden jatkokouluttautumiseen. Luksiassa onkin mahdollista suorittaa urheiluhieronnan erikoisammattitutkinto, josta ensimmäiset opiskelijat valmistuivat maaliskuun alussa.
Hierojan ammattitaidossa korostuvat halu auttaa toista ihmistä, kiinnostus hyvinvointiin ja liikkumiseen sekä näkemys ihmisten hyvinvoinnin tärkeydestä. Opiskelijat oppivat tutkinnon aikana myös kansansairauksien ennaltaehkäisyä ja keskustelevat riskitekijöistä, jotka liittyvät esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin. Hieroja voi olla asiakkaan lähin terveydenhuollon ammattilainen, joka tukee asiakasta, jos tämä haluaa muuttaa elämäntapojaan terveellisempään suuntaan.
– Monelle hierojan ammatti on haave, joka suoritetaan mahdollisesti myöhemmin oman työuran aikana, Karhapää kertoo.
Koulutuksesta vastaa Minna Karhapää ja sivutoimisena opettajana toimii vuoden 2022 hierojaksi valittu Jari Liimatta. Jari opettaa koulutuksessa pääasiassa manuaalisia tekniikoita. Minnan tuo koulutukseen fysioterapeutin näkökulmaa, kun taas Jari valmistui viime kesänä osteopaatiksi ja omaa 20 vuoden tausta urheiluhieronnasta.
Luksia tarjoaa opetuksen käytännönläheisenä pienryhmäopetuksena, jossa opiskelijat pääsevät harjoittelemaan hierontaa jo heti tutkinnon alkuvaiheissa. Opiskelijat pääsevät myös opintojen aikana työskentelemään koulun hierontaklinikalla. Koulutus on monipuolista ja hauskaa, ja opiskelijoille sekä opettajille syntyy vahva yhdessä tekemisen henki.

Opinnot toimivat tukena harrastuksissa ja ammatissa
Aiemmin tänä vuonna hierojan ammattitutkinnon suorittaneet Jukka Suvanto ja Janina Lankinen antavat kiitosta käytännönläheisestä ja laadukkaasta opetuksesta. Molemmilla on pohjalla liikuntapuolen osaamista, mutta he halusivat kasvattaa opinnoilla ammattitaitoaan sekä tukea harrastuksiaan.
Jukka omaa pitkän liikuntataustan ja etsi sopivaa koulutusta, jonka hän voisi suorittaa työn ohella. Hieronnan ammattitutkinto on vuoden mittainen, joten se oli lopulta paras ratkaisu.
– Olen harrastanut parikymmentä vuotta kamppailulajeja ja jossain vaiheessa myös kehonhuolto alkoi kiinnostamaan. Harkitsin ensin fysioterapeutin opintoja, mutta päädyin hierojan ammattitutkintoon, sillä suoritin koulun työn ohella, Jukka kertoo.
Janina puolestaan opiskeli ensin liikunnanohjaajaksi ja päätti sen jälkeen suorittaa hierojatutkinnon, jo opittujen liikunta-alan taitojen tueksi. Ala oli kiinnostanut jo ennen liikunnanohjaajan opintoja.
– Harkitsin hierojan opintoja, jo ennen kuin päädyin ammattikorkeakouluun liikunnanohjaajan opintoihin. Nyt pari vuotta alan töitä tehneenä halusin hierojan tutkinnon työni tueksi, Janina kertoo.
Jukka kertoo, että varsinkin opintojen loppupuolella yöunet jäivät usein väliin, sillä hän suoritti tutkinnon kolmivuorotyön ohessa. Kuitenkin opettajien ja koulukavereiden tsemppauksella loppuvuoden haasteista selvittiin. Näytöissä opiskelija hoitaa hieronnan potilasta, tutkii ja antaa tarvittavat hoidot ja ohjeet arvioijan seuratessa tilannetta. Molempien mielestä tämä oli jännittävää ja rankkaa, mutta samalla hyödyllistä oppimista.
– Näytöt ja opintojen loppuosa tuntui reippaalta, kun pänttäämistä oli paljon, Jukka summaa.
– Esimerkiksi ammattikorkeakouluun verrattuna opetus on ollut todella henkilökohtaista, koska ryhmäkin on pienempi, Janina arvioi.
Opetustapa saa kiitosta
Opiskelijat ylistivät koulun opetustapaa, jossa ei hypitä aiheesta toiseen, vaan keskitytään yhteen kokonaisuuteen kerrallaan. Pienryhmäopetus mahdollisti myös kokonaisvaltaisemman oppimisen ja yksilöllisen ohjauksen. Opiskelijat tukivat toisiaan, mikä auttoi selviytymään haasteista.
Anatomian tuntemus on tärkeää hierontatyössä, joten se kannatti päntätä perusteellisesti. Molemmat korostivat, että opit jäivät paremmin mieleen, kun oppimateriaaleja muistaa kerrata.
– Lukekaa, kun tenttejä alkaa tulemaan niin anatomia kannattaa olla opittuna perusteellisesti, Jukka neuvoo
– Hankittua osaamista kannattaa kerrata vuoden aikana, eikä jättää kaikkea loppupuolelle. Janina komppaa.
Oppilaat ovat antaneet positiivista palautetta myös siitä, että asiat käydään osissa ja siirrytään käytäntöön, joka auttaa teorian sisäistämisessä. Valmistumisen jälkeen molemmat ovat ottaneet opitut taidot heti käyttöön. Janina on valmistumisen jälkeen perustanut oman yrityksen ja aloittanut hieronta- ja liikuntapalveluiden tarjoamisen. Jukka suunnittelee toiminimen perustamista tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä opit ovat enemmän taustalla ja oman harrastustoiminnan tukena.
Kokonaisuudessaan hierojatutkinto antoi molemmille opiskelijoille kattavat valmiudet hierontauran aloittamiselle.