Lohjan Liikuntakeskus Oy ja maastopyöräilyseura Lohja Trails ry aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on toteuttaa lumisen ajan kävely- ja pyöräilyreittejä Lohjanharjulle. Ajatus reittien toteuttamisesta lähti kuntalaisten tarpeesta. Kelkalla ajettuja kävelyreittejä on kyselty Lohjan Liikuntakeskukselta paljon, ja nyt vietetään vuosi sitten valmistuneen Lohjanharjun MTB-reitin ensimmäistä lumista talvea.

–On ilmiselvää, että talvinen luonto kuuluu muillekin kuin hiihtäjille ja pyrimme nyt järjestämään mahdollisuuksia lohjalaisille päästä nauttimaan luonnosta, kommentoi Lohjan Liikuntakeskus Oy:n toimitusjohtaja Jukka Vienonen.

–Tänä päivänä ihmiset haluavat liikkua talvella metsässä myös esimerkiksi kävellen tai pyöräillen, Liikuntakeskuksen liikuntapalvelupäällikkö Taina Pennanen lisää.

Reittejä on yritetty jo tehdä lumikengillä ja moottorikelkalla, mutta ne eivät näin suurella lumimäärällä ole olleet toimivia ratkaisuja. Nyt Liikuntakeskus on hankkinut kapeamman kelkan, jolla reittejä pystytään ajamaan.

–Kelkkahankinnan ja yhteistyön myötä MTB-reittien ylläpitäminen helpottuu radikaalisti ja se tulee varmasti houkuttelemaan pyöräilijöitä Lohjalle lumisena talvena, toteaa Lohja Trailsin puheenjohtaja Manu Heikura.

(Kuva: Lohjan Liikuntakeskus)

Lohja Trailsin vapaaehtoiset ovat luvanneet auttaa reittien ylläpidossa, sillä Lohjan Liikuntakeskuksen henkilöstöresurssit ovat paljolti kiinni latujen ja jääurheilualueiden huollossa. Tarkoitus on kunnostaa Lohjanharjun MTB-reitti maastopyöräilijöille ja ajaa sen lisäksi puhtaasti kävelijöille tarkoitettuja reittejä.

–Näillä metsäreiteillä on hyvä muistaa, ettei niillä ole ns. talvikunnossapitoa, eli mikäli sääolosuhteet muuttuvat, reitit saattavat muuttua liukkaiksi, muistuttaa Lohjan Liikuntakeskuksen hallituksen puheenjohtaja Markku Saarinen.

Vapaaehtoisvoimin toteutettu ylläpito ei aina kykene reagoimaan huoltotarpeeseen välittömästi, joten käyttäjiltä pyydetään kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Lisäksi sääolosuhteet saattavat olla sellaiset, että pohjaa ei saada kuntoon, vaikka tehtäisiin kaikki voitava.

Reittien ajaminen on aloitettu Lohjanharjulta, missä reittien pohjia tampattiin jo toissa viikolla. Mahdollisuuksien ja sääolojen mukaan reittejä voidaan ajaa myös muualle Lohjalle. Tavoitteena on, että kelkalla ajetut reitit palvelisivat kaikkia metsässä liikkujia.

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n ja maastopyöräilyseura Lohja Trails ry:n väki toteuttavat yhdessä kävely- ja pyöräilyreittejä. (Kuva: Lohjan Liikuntakeskus)