Heikki Simpuran ja Leo Vuorisen valokuvanäyttely ”Luonnossa nähtyä ja koettua” tuo Lohjan pääkirjastoon tuulahduksen metsän hämärää ja muita luontoelämyksiä. Galleriakäytävässä esillä olevat valokuvat saattelevat katsojan mm. suurten kuusten katveeseen haukan terävän katseen alle sekä lammen rantaan mustakurkku-uikkuja seuraamaan. Näyttelyn kuvat on otettu Lohjalta ja lähiseuduilta. Kuvausretket ovat suuntautuneet esimerkiksi Karnaistenkorpeen, Kopparnäsiin ja Torronsuolle.

–Kuten näyttelyn nimikin sanoo, olemme liikkuneet luonnossa ja kuvanneet näkemäämme ja kokemaamme, Simpura tiivistää.

Hän kuvailee näyttelyä monipuoliseksi.

–Mitään erikoista emme kuitenkaan kuvissamme tavoittele, vaan sitä tunnelmaa, joka luonnossa liikkuessa vallitsee. Koitamme saada sen tarttumaan kennolle ja siitä vielä paperille, Simpura avaa.

Kuvista löytyy niin maisemia kuin eläimiä ja lintujakin. Niissä esiintyvät mm. kettu, mäyrä, peura, sisilisko, vaivaishiiri, pöllö ja kanahaukka. Pari kasvikunnan edustajaakin on joukon jatkona. Vaikka kuvia on otettu paljon siitä, mitä eteen on sattunut tulemaan, on välillä täytynyt olla hieman suunnitelmallisempikin.

–On ennakoitu menemällä paikkoihin, joissa eläimet ja linnut liikkuvat eli niiden asuinympäristöön. Siellä niihin on mahdollista törmätä. Pitää tuntea myös eläinten käyttäytymistä. Esimerkiksi mäyrä ja pöllöt lähtevät hämärissä saalistamaan. Välillä voi mennä muutama tunti, mutta parhaassa tapauksessa kuvan saa nopeastikin. Välillä tulee hukkareissujakin, Vuorinen kertoo.

Nuori haukka. (Kuva: Leo Vuorinen)

Monimuotoinen luonto ja vanha metsä vetävät puoleensa

Simpura ja Vuorinen käyvät kuvausreissuilla jonkin verran yhdessä, mutta paljon myös erikseen. Osin se johtuu erilaisesta tavasta kuvata sekä erilaisista kuvauskohteista.

–Sanotaan, että valokuvia voi ottaa kalastamalla tai metsästämällä. Leo kalastaa menemällä kytikselle johonkin paikkaan. Hän jaksaa pysähtyä ja odottaa. Meikäläinen taas metsästää ja menee nokka ojossa eteenpäin. Otan kuvan siitä, mitä vastaan tulee, Simpura kuvailee.

–Heikki on hyvä kuvaamaan maisemia ja sommittelemaan. Hän osaa sen hienosti. Minulla on vähän eri tavalla metsään suuntautunut kuvaustyyli, Vuorinen täydentää.

Vaikka kuvausreissuun ei lähdettäisi yhdessä, tulee valokuvauksesta ja luonnossa nähdystä keskusteltua paljon. He arvelevat, että kummallakin on myös melko samanlainen luontosuhde.

–Pidämme monimuotoisesta luonnosta ja vanhasta metsästä. Talousmetsä ei ole minusta oikein metsää, Simpura sanoo.

Aamu lammella. (Kuva: Heikki Simpura)

”Luontoa pitää vaalia”

Simpura ja Vuorinen toteavat, että omia töitään on toki mukava saada esille, mutta he haluavat näyttelyllään nostaa esille myös luonnon tärkeyttä.

–Toivomme, että ihmiset ymmärtäisivät, kuinka tärkeä luonto on. Sitä pitää vaalia, Vuorinen sanoo.

Siitäkään ei ole haittaa, jos joku toinenkin innostuu luontokuvauksesta heidän näyttelynsä innoittamana.

–Ei luontokuvausta varten tarvita ihmeellisiä vehkeitä. Kännykällä tai tavallisella järjestelmäkamerallakin saa otettua ihan hyviä kuvia, kun vähän syventyy laitteen toimintaan. Myöskään merta edemmäksi ei tarvitse lähteä, sillä luontoa on kaikkialla ympärillämme, Simpura sanoo.

–Vaikka muuallakin on välillä mukana käydä kuvaamassa, on Lohjan ympäristössä niin rikas luonto, että tämä on luontokuvaajan unelma, Vuorinen iloitsee.

Luonnon esille tuomisen lisäksi he haluavat nostaa myös valokuvauksen arvostusta.

Metsän noita 2. (Kuva: Leo Vuorinen)

Luontokuvaajia jututtamaan

Valokuvanäyttely on esillä Lohjan pääkirjastossa 1.10.–30.10. Simpura ja Vuorinen ovat itse paikan päällä kertomassa kuvistaan 1.10. kello 17.00–20.00. He toivovat yleisöltä palautetta.

–Meillä on valokuvistamme oma näkemyksemme, mutta on kiva kuulla, miten muut ne näkevät. Risut ja ruusut käyvät molemmat. Meidän olisi tärkeää kuulla, mitä ihmiset kokevat kuvien äärellä ja ymmärtävätkö he kuvan sanoman. Tarkoituksemme onkin saada ihmiset pysähtymään kuvien äärelle ja miettimään niitä, Simpura kertoo.

Jos jokin näyttelyn teoksista miellyttää silmää enemmänkin, sen voi ostaa omalle seinälleen, sillä teokset ovat myynnissä.

SMS