Hangossa, Karkkilassa, Kirkkonummella, Lohjalla ja Vihdissä alkoi 1.9. maksuttoman ehkäisyn kokeilu alle 25-vuotiaille. Kokeilu kestää 31.8.2023 saakka budjetin sallimissa rajoissa. Rahoituksesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Kokeilun pohja löytyy nykyisen hallitusohjelman tavoitteista.
–Tässä yhtenäistetään ja kehitetään palveluja. Tulevalla hallituskaudella on tarkoitus päättää myös hankkeen jatkosta, kertoo hankkeen projektipäällikkö Satu Kärkkäinen.
Ehkäisyhoitaja Christa Peuhkuri Vihdin nuorten ehkäisyneuvonnasta on tyytyväinen siitä, että kokeilu saadaan viimein käyntiin.
–Kokeilua on odotettu kovasti, koska monessa Suomen kunnassa maksuton ehkäisy on jo käytössä, hän sanoo.
Maksuttomalla ehkäisyllä tähdätään aborttien vähenemiseen
Maksuttoman ehkäisyn kokeilulla on tarkoitus vähentää nuorten tekemien aborttien määrää. Kärkkäinen kertoo, että vaikka suunta on ollut 2000-luvun aikana hyvä, abortteja tehdään silti edelleen paljon.
–20–24-vuotiaiden raskauksista 28% päättyi keskeytykseen vuonna 2019, hän kertoo esimerkin.
–Se on iso määrä ja siihen tällä kokeilulla halutaan puuttua, hän jatkaa.
Siihen Kärkkäisellä ja Peuhkurilla ei ole vastausta, miksi luku on näinkin suuri ja mitkä kaikki tekijät asiaan vaikuttavat. Abortti on monelle hyvin vaikea paikka, joten luulisi, että ehkäisystä yritetään huolehtia ilman maksuttomuuttakin. Rahalla voi kuitenkin olla merkitystä.
–Peruskoulussa vanhemmat ehkä vielä auttavat kustannuksissa, mutta sen jälkeen ehkäisy voi olla myös rahakysymys. Voi olla, ettei nuorella ole varaa kaikkiin ehkäisymenetelmiin, jolloin se rajoittaa valikoimaa ja vaikeuttaa menetelmän vaihtoa, jos yksi ei sovikaan, Peuhkuri avaa.
–Pitkäaikaisten ehkäisymenetelmien, kuten kierukoiden ja kapselien, on todettu vähentävän raskaudenkeskeytyksiä, mutta niiden hankkiminen on opiskelijalle iso kertakustannus, Kärkkäinen kertoo.
Peuhkuri muistuttaa, että 20–24-vuotiaista osa voi myös kokea haasteita palvelujen löytämisessä, jos ei ole esimerkiksi opiskelijaterveydenhuoltoa, jonka puoleen kääntyä.

Kokeilulla yhtenäistetään kuntien palvelut
Kokeilun tarkoituksena on myös yhtenäistää käytäntöjä tulevalla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Tähän asti eri kuntien käytännöt ovat poikenneet toisistaan paljonkin; osassa maksutonta ehkäisyä ei ole tarjottu lainkaan, osassa taas se on tarjottu esimerkiksi vuodeksi. Myös ikärajoissa on ollut eroja, sillä jotkin kunnat ovat tarjonneet maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille, toiset alle 25-vuotiaille. Kokeilun myötä kaikki siihen osallistuvat kunnat tarjoavat maksutta samat ehkäisyvälineet alle 25-vuotiaille nuorille.
–Tarjolla on maksutta kaikki ehkäisymenetelmät (kierukka, kapseli, rengas, pillerit, kondomi). Terveydenhoitajan kanssa yhdessä niistä valitaan nuorelle sopivin valmiste, Kärkkäinen sanoo.
Maksuttoman ehkäisyn kokeilu saa nuorten kanssa työskenteleviltä ammattilaisilta kiitosta.
–Tämä on aivan mahtava juttu! Peuhkuri tiivistää.
–Olemme innoissamme ja toivomme, että kokeilu tavoittaa nuoret, Kärkkäinen sanoo.
Maksutonta ehkäisyä saa kuntien nuorten neuvonnoista, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta ja ehkäisyneuvoloista. Myös terveyskeskuksista ohjataan oikean palvelun piiriin.
SMS