Hanna Ekolan ja Virpi Salon lämminhenkinen joulukonsertti välittää joulumieltä ja kauniita muistoja Pusulan kirkossa su 26.11.2023 klo 15

Joulu on toivon, ilon, rakkauden ja myös vahvojen muistojen aikaa. Lähestyvän joulunalusajan kiireiden keskellä on hyvä hetkeksi levähtää rauhoittavien, joulun sanomaa kauniisti sanoittavien laulujen äärelle. Hyvän mahdollisuuden tähän tarjoaa sunnuntaina 26.11.2023 klo 15 Pusulan kirkossa järjestettävä Hanna Ekolan ja Virpi Salon Taas kaikki kauniit muistot –joulukonsertti, jonka jouluiset laulut loistavat valoa pimeän keskelle.
Pusulassa asuva Hanna Ekola on monipuolinen taiteilija, joka on esiintynyt valtakunnallisesti jo yli 30 vuotta. Alusta lähtien ohjelmistoon ovat kuuluneet myös joulukonsertit. Konsertissa kuullaanjoulun ihanimpia klassikkoja sekä toivotuimpia lauluja Hannan joululevyltä Joulunaika.
Hanna Ekolan kanssa konsertissa esiintyy vihtiläinen pianisti-laulaja Virpi Salo. Heleä-ääninen Hanna ja tummaääninen Virpi ovat esiintyneet yhdessä jo vuodesta 1995 lähtien. Saumattomasta yhteistyöstä syntyy kaunis, puhutteleva, läsnäoleva ja vahvasti kuulijan kohtaava kokonaisuus.
Maksuttomaan Taas kaikki kauniit muistot -konserttiin Pusulan kirkkoon ovat kaikki lämpimästi tervetulleita. Konserttiin myydään 15 euron hintaisia käsiohjelmia ovelta.