Maarit Lintukorpi perusti mm. elämäntaito- ja hyvinvointivalmennusta sekä joogaa tarjoavan Mandaramin viisi vuotta sitten. Tuolloin hän toimi vielä Trendi Liikennekoulussa yrittäjänä ja liikenneopettajana, mutta hyödynsi jo työyhteisössä ja ajo-oppilaidensa kanssa saamiaan valmennusoppeja, kuten vuorovaikutustaitoja ja ihmistuntemusta.

–Hiljentymistä käytin päivittäin. Oppilaani huomasivat, kuinka ajaminen rauhoittui ja ajokokeeseenkin meni paremmin mielin, kun oli rauhallinen, Lintukorpi kertoo.

Kokonaan hän siirtyi panostamaan uuteen yritykseensä, kun autokoulu meni kaupaksi.

–En ollut suunnitellut sen myymistä, mutta kun ostaja ilmaantui, se oli menoa.

Alunperin Lintukorpi kiinnostui elämäntaitovalmennuksesta, kun hän haki sisältöä omaan elämäänsä. Vuonna 2012 hän kouluttautui elämäntaitovalmentajaksi. Nykyään Mandaram toimii Kalkkipetterissä Virkkalassa.

–Tämä on rauhallinen paikka, jossa on ihana henki. Talo on upea ja parkkipaikat hyvät. Toivon, että ihmiset löytävät tänne.

Maarit Lintukorpi vetää mm. valmennuksia, joista voi löytää oivalluksia ja toiveikkuutta omaan elämäänsä. Liikunnallisella puolella Mandaram tarjoaa mm. suomalaista terveysliikuntamuoto asahia sekä joogaa.

Joogaa, pilatesta ja asahia

Mandaramissa keskitytään sekä mielen että kehon hyvinvointiin.

–Olemme keskittyneet rauhallisiin lajeihin, joissa pääsee pysähtymään ja hiljentymään oman kehon ja ajatusten äärelle. Taustalla voi soida rauhallinen musiikki, Lintukorpi kertoo.

Hiljentyminen ja itsensä äärelle pysähtyminen voivat tuntua tylsältä, epämukavalta tai pelottavaltakin. Lintukorpi toteaa kuitenkin, että etenkin kiireisessä nykymaailmassa on hyvä välillä pysähtyä ja kokea tylsyyttä, sillä siitä voi syntyä jotakin uutta ja luovaa.

Liikunnallisista lajeista Mandaram tarjoaa pilatesta, joogaa ja asahia. Joogaa vetävät koulutetut joogaohjaajat. Sen eri lajeista pidetään myös workshopeja. Asahi puolestaan on tämän syksyn uutuus.

–Asahi on matalan kynnyksen terveysliikuntamuoto. Neljä miestä, joista yksi on lääkäri, kehittivät sen 15 vuotta sitten Suomessa. Lohjalla asahia ei ole ollut aiemmin tarjolla.

–Asahi sopii kaikille. Liikkeet tehdään seisaallaan oman hengityksen rytmissä niin, ettei syke nouse yli sadan, joten omaa jaksamista ei tarvitse pelätä. Asahi on helppo laji, jossa ihmiset kokevat onnistumisia. Se on virtaavaa, joustavaa ja lempeää. Niin tasapaino, lihasvoima kuin keskittymiskykykin paranevat ja stressi laskee, Lintukorpi kuvailee.

–Itselläni oli jalkavaivoja autokoulu-uran jälkeen ja ne ovat hävinneet tällä lempeällä liikuntamuodolla. Olen siitä ihan ihmeissäni, koska aiemmin on kokeiltu monenlaista, eikä apua ole ollut, Lintukorpi kertoo.

Valmennuksesta oivalluksia omaan elämään

Mielen rauhoittumista voi hakea mindfulnessista tai erilaisista koulutuksista ja valmennuksista. Lintukorpi räätälöi erilaisia kursseja ja luentoja esimerkiksi yrityksille. Teemoja voivat olla mm. ”tunne itsesi, ymmärrä muita” tai ”työpaikan vuorovaikutustaidot ja -tyypit”. Tarjolla on myös pidempi, yhdeksän kuukautta kestävä Toimiva arki -valmennuskokonaisuus, jossa ryhmä tapaa yhden päivän ajan kerran kuukaudessa ja pysähtyy tuolloin miettimään omaa elämäänsä. Apuna on työkirja, mutta kotitehtäviä ei tule.

–Valmennus on niin pitkä sen vuoksi, että alitajunta ehtii työstää ja omaksua asioita. Edellinen valmennus alkoi maaliskuussa ja olen huomannut, että ihmiset palaavat työkirjassa taaksepäin pohtimaan asioita, joihin voisi kiinnittää elämässään huomiota. Jokainen tietää esimerkiksi, että on parempi ajatella myönteisesti kuin kielteisesti, mutta on eri asia, miten sen saa toimimaan arjessaan. Hiljentymisen taas voi aloittaa siten, että pitää esimerkiksi vain kolmen minuutin hiljentymisen päivässä, Lintukorpi sanoo.

–Valmennuksen tavoite on, että ihminen saa ajateltavaa ja löytää jotain uutta omaan elämäänsä. Oivallusten kautta hän kokee olonsa toiveikkaammaksi, Lintukorpi tiivistää.

Toimiva Arki -valmennuksen pilottiryhmä aloitti Järvenpäässä syksyllä 2018, ja siitä saatu palaute oli loistavaa.

–Hyvillä mielin porukka on valmennuksista aina lähtenyt. Kaikki ovat sanoneet, että onneksi tulin, Lintukorpi iloitsee.

Uusi Toimiva arki -valmennus alkaa 18.9.

–Esimerkiksi työnantaja voi tilata tämän valmennuskokonaisuuden työntekijöilleen, Lintukorpi vinkkaa.

Toimiva Arki -valmennus perustuu Sari Hämäläisen (Masari Oy) kehittämään valmennuskokonaisuuteen.

Lintukorpi pitää ryhmien lisäksi myös henkilökohtaisia valmennuksia. Sellainen voi tehdä hyvää esimerkiksi elämän muutosvaiheissa, kuten työpaikan vaihdoksen yhteydessä, tai ihmissuhdeongelmia kohdatessa. Myös parisuhdevalmennusta järjestetään.

–Valmentaja kuuntelee ja esittää kysymyksiä, joiden myötä asiakas voi oivaltaa asioita. Jokainen on oman elämänsä toimitusjohtaja, eikä toinen voi sanoa, mitä hänen pitäisi tehdä. Ihminen oivaltaa itse asioita jo sillä, että hän puhuu niitä ääneen valmentajalle, joka kuuntelee, Lintukorpi tiivistää.

SMS