Eräänä päivänä noin 30 vuotta sitten Jorma Kuosmasen päähän pälkähti, että Lohjalla  pitäisi järjestää markkinat. Mutta eivät mitkään hulabaloot, joissa vilkkuu, vonkuu ja paukahtelee, ja kansalaiset säntäilevät kuola pärskyen kaiken kiiltävän perässä.
– Vaan semmoiset, joissa olisi jotakin entisajan havinaa, käsityöläismeininkiä, ehkä myös soittoa, laulua, tanssia ja teatteria. Näitähän on Keski-Euroopassa paljonkin, mutta ei minulla mitään suoraa kopiota ollut mielessä, Kuosmanen tuumaa.
Koska Kuosmanen haluaa omien sanojensa mukaan myös toteuttaa kaikki päähänpälkähdyksensä, hän laati ideasta muistion ja lähti esittelykierrokselle. Ensiksi hän sattui astumaan silloisen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Launiksen huoneeseen.
– Puoli tuntia istuin, minkä jälkeen Launis lausahti, että tämä olisi juuri semmoinen juttu, joka voitaisiin Lohjalla toteuttaa.
Noin viikko sen jälkeen Kuosmanen törmäsi kaupungin projektinvetäjänä toimineeseen Päivi Pohjolaan.
– Hän vihjasi, että nyt oli ideani tainnut tärpätä. Ei minua vissiin aina aikaisemmin ollut otettu todesta, Kuosmanen naureskelee.

Kirkonmäki kohtaamispaikkana

Siitä pallo lähti pyörimään. Perustettiin työryhmä hahmottelemaan markkinoiden sisältöä. Ensimmäiseen työryhmään kuuluivat Jorma Kuosmanen, Päivi Pohjola, museonjohtaja Eero Ahtela, kirkkoherra Kaiku Mäenpää, käsityöläisyhdistyksen edustaja Marjaana Salo ja Ritva Viranko, joka nimettiin ohjelmavastaavaksi.
– Minulle oli alusta lähtien selvää, että tapahtuma pidettäisiin kirkkokentällä. Kirkonmäki oli Lohjalla ollut keskiajalta lähtien ihmisten kohtaamispaikka, Kuosmanen sanoo.
Nimen valinta mietitytti.
– Jos olisi pitäydytty tiukasti keskiajassa, se olisi hankaloittanut sekä myyntiä että ohjelmatarjontaa. Niin päädyttiin Menneen ajan joulumarkkinoihin, jossa on väljempi aikajänne.
Tuoreinta lähihistoriaa ei sentään laskettu menneeksi ajaksi. Alussa myyjiksi kelpuutettiin vain käsityöläiset, seurat ja yhdistykset. Myös tuotevalikoima oli tarkasti rajattu.
– Metrilakua ei haluttu myyntiin eikä muutakaan teollisesti valmistettua saati ulkomaista halparoinaa. Tämä tehtiin myyjille etukäteen selväksi. Alkuvuosina alueella kierteli jopa pari tarkastajaa, ja se, jolta löytyi vääränlaista tavaraa, ei saanut seuraavaksi vuodeksi sopimusta.

Leppoisa meininki

Ensimmäiset Menneen ajan joulumarkkinat pidettiin 1995.
– Myyjiltä saatiin heti palautetta, että Lohjalla oli leppoisampi tunnelma kuin Porvoossa tai Tammisaaressa tai jopa Tuomaan markkinoilla Helsingissä. Siitä on koetettu pitää kiinni, Kuosmanen sanoo.
Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 28. kerran. Vain 2020 markkinat jäivät koronapandemian takia pitämättä. Konsepti on vajaassa 30 vuodessa muuttunut hämmästyttävän vähän. Jorma Kuosmanen on ollut koko ajan markkinatyöryhmässä mukana.
– Välillä harkittiin vetovastuun siirtämistä kaupungilta jollekulle yrittäjälle. Eräs ilmoittautuikin, mutta hän olisi halunnut tehdä hommasta kolmen vuoden sopimuksen. Katsoimme, että siinä olisi liikaa riskejä, joten ideasta luovuttiin.
Takaiskuja on toki välillä tullut. Kuosmanen myöntää, että jotkin osallistujatahot ovat eri syistä väsähtäneet.
– Aluksi useimmat myyjät olivat mammoja, jotka alkoivat neuloa uusia sukkia, lapasia ja poppanoita heti, kun edelliset markkinat olivat päättyneet. Mutta myyntipaikat olivat heille ehkä liian kalliita. Niinpä myyjiksi hyväksyttiin myös ammattimaiset kauppiaat, jotka välittivät käsityöläisten tuotteita eteenpäin.

Ei tarvetta kasvaa

Menneen ajan joulumarkkinoiden vuotuinen kävijämäärä on pysytellyt 20-30 000:ssa, mihin on oltu tyytyväisiä.
– Joskus pohdittiin, olisiko tapahtuma ajoitettu useammalle päivälle, ehkä jopa kokonaiseen viikkoon, mutta aika nopeasti todettiin, että viikonloppu on juuri sopiva.
Jorma Kuosmanen on ollut markkinoiden joulupukkina jokaisena vuotena. Aluksi hänellä oli mukanaan vuohi, mutta elintarvikesäädösten tiukennuttua eläimiä ei ole saanut tuoda markkina-alueelle.
– En ole jakanut yhtään karamellia, mutta olen keskustellut lasten kanssa. Toivon, että se on ollut myös lasten vanhempien mielestä hyvä asia.
Miltä tuntuu, kun päähänpälkähdyksestä virisi instituutio?
– Hyvältä. Joku on joskus kommentoinut, pitääkö meidän nähdä noin paljon vaivaa turistien vuoksi.
Mutta kyllä me teemme tätä myös itsemme takia. Vireässä kaupungissa on hyvä asua, Kuosmanen myhäilee.

Menneen ajan joulumarkkinoita ei tehdä vain turistien vaan myös kaupunkilaisten iloksi, markkinoiden isä Jorma Kuosmanen vakuuttaa.


JP

Jorma Kuosmanen kertoilee Menneen ajan joulumarkkinoista 14.11. klo 18 Lohjan pääkirjaston Järnefelt-salissa.