Cafe Laurin yli kymmenen vuotta sitten perustanut yrittäjäpariskunta tietää, miten yrittämisestä saa mielekästä koko yrityksen elinkaaren ajaksi. Nyt kun kahvila on myyty ja eläkepäivät edessä, on hyvä jakaa menestyksen resepti muillekin.

Lohjalaiset yrittäjät Jukka Turunen ja Timo Ranta tunnetaan Cafe Laurin alkuperäisenä isäntäparina. Vuonna 2009 perustettu kahvila on palkittu mm. Lohjan matkailuyrityksenä ja Pauligin parhaana kahvilana.

Huhtikuussa 2020 miehet päättivät jäädä kahvilanpidosta eläkkeelle, mutta eivät yrittämisestä uupuneena, vaan täynnä elinvoimaa. Miten yrittäjän on mahdollista säilyttää hyvä energiataso päivästä ja vuodesta toiseen aina eläkkeelle jäämiseen saakka?

Oikea ala ja sopiva ajoitus

Sekä Turunen että Ranta ovat kahvilaihmisiä.

–Ensitreffeillä kohtasimme Café Engelissä, Turunen muistelee.

–Olemme myös matkustaneet paljon ja nähneet valtavasti erilaisia kahviloita, jatkaa Ranta.

Miehet arvioivat kahviloiden erilaisia ratkaisuja ja pohtivat aluksi leikillään, mitkä niistä sopisivat heidän tulevaisuuden kahvilaansa. Kun pitkän uran eri ravintoloissa sekä Suomessa että Keski-Euroopassa tehnyt Ranta täytti 52 vuotta, oli päätöksen aika.

–Ymmärsin, että jos haluaisin kokeilla siipiäni yrittäjänä, olisi uskallettava tehdä päätös. Yrittäjäkurssin jälkeen sopiva kahvila löytyi Lohjalta.

Menestyneen Cafe Laurin isäntäpariskunnasta ei koskaan tuntunut vastenmieliseltä lähteä töihin. Pullien leipominen oli terapeuttista ja asiakkaat antoivat päivään positiivista energiaa.

Avoin ja ammattimainen asenne

Aluksi Ranta huolehti pariskunnan kahvilayrityksestä päätoimisesti, ja Turunen jatkoi uraansa Helsingissä. Toiminnan jatkuvasti vilkastuessa myös hän siirtyi täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Kuopiosta kotoisin olevan Turusen työelämä on ollut värikäs ja ennen kahvilayrittäjyyttä mies loi uraa niin muodin ja median parissa kuin pankkimaailmassakin. Monipuolisen työelämän takana ovat avoin suhtautuminen ja rohkeus heittäytyä. Yritys hyötyi aikaisempien ammattien kartuttamista verkostoista sekä kokemuksesta markkinoinnin, myynnin ja talouden parissa.

–Hakiessamme yritysrahoitusta saimme yritysneuvojalta positiivista palautetta liiketoimintasuunnitelmastamme, johon ei tarvinnut tehdä lainkaan muutoksia, Ranta muistelee.

–Vuosien varrella meitä yllätti eniten se, ettei mikään yllättänyt. Kaikki oli alusta asti niin hyvin mietitty, Turunen jatkaa.

Hän muistuttaa, että on myös tärkeää olla haukkaamatta liian isoa palaa. Kun tiedostaa omat resurssinsa, on helpompaa tehdä omankokoista liiketoimintaa.

–Emme esimerkiksi halunneet tehdä Cafe Laurista ketjua, vaikka meille sellaista tilaisuutta tarjottiinkin. Mitä isompi bisnes, sitä suuremmat murheet, Turunen toteaa.

Persoonallista palvelua

Turunen ja Ranta ovat nautiskelijoita ja esteetikkoja, mikä näkyi ihastuttavasti kahvilan sisustuksessa. Seinissä kimalsivat kultatapetit, wc:ssä säkenöi kristallikruunu ja pöytien ääressä oli wieniläistuolit.

–Timolla on aina ollut se periaate, että täytyy uskaltaa erottua – seinäruusuksi ei sovi jäädä ja olemassaoloaan ei pidä pyytää anteeksi, Turunen toteaa.

Myös henkilökohtaiseen palveluun kiinnitettiin paljon huomiota, ja alusta asti oli selvää, että Cafe Laurissa tarjoillaan pöytiin ja kahvikupit jätetään herkkuhetken jälkeen henkilökunnan huoleksi.

–Itsepalvelu ei missään tapauksessa ollut Cafe Laurin juttu. Suomessa itsepalvelukulttuuri on mennyt ihan liian pitkälle, sanoo Ranta.

Lohjan asuntomessuille kesäksi 2021 valmistuva Pyörre-talo tulee olemaan Jukka Turusen ja Timo Rannan haaveiden koti.

Verkostoja, vertaistukea ja vapaa-aikaa

A-oikeuksilla varustetun Cafe Laurin valikoimiin kuului kymmenien erikoiskahvi- ja teelaatujen lisäksi sekä suolaisia että makeita herkkuja. Samalla kun Turunen huolehti asiakaspalvelusta, valmisti Ranta kakut, pullat ja munkit sekä sieni-, lohi- ja kinkkupiiraat. Patongit ja croissantit tulivat puolivalmiina yhteistyökumppanilta. Valikoimiin kuului myös kahdeksan salaattivaihtoehtoa ja päivän keitto. Monipuolisen ja korkealaatuisen valikoiman parissa yrittäjät tekivät helposti seitsemän päivän mittaista työviikkoa, jonka työpäivät venyivät pitkiksi. Omasta jaksamisestaan täytyy pitää huolta, vaikka tekisi rakastamaansa työtä.

–Yrittäjillä ja varsinkin yksinyrittäjillä ei välttämättä ole tukiverkostoa. Me Timon kanssa olemme olleet onnekkaassa asemassa, koska olemme saaneet toisistamme vertaistukea koko ajan, Turunen sanoo.

Hän muistuttaa, ettei kukaan voi yksin hallita kaikkea – joka alalla on omat asiantuntijansa, ja jos haluaa tarjota asiakkaille laatua, kannattaa verkostoitua hyvin. Jos yrittää tehdä kaiken itse, väsyy helposti, eikä jaksa enää täyttää antamiaan asiakaslupauksia. Asiakkaat ovat laatutietoisia ja vaihtavat nopeasti palveluntarjoajaa, mikäli eivät saa rahalleen vastinetta. Jaksamisesta täytyy huolehtia myös riittävällä vapaa-ajalla.

–Olemme pitäneet kahvilan kokonaan kiinni kahdeksan viikkoa vuodessa – kolme viikkoa kesällä ja talvella sekä viikon keväällä ja syksyllä. Silloin olemme lomailleet, matkustelleet ja rentoutuneet kunnolla.

Aika luopua ja siirtyä eteenpäin

Yrittäjäpariskunta alkoi suunnitella kahvilasta luopumista eläkeiän lähestyessä. Pyörät alkoivat pyöriä heti, kun asiaa pohdittiin ensimmäisen kerran ääneen.

–Mainitsin asiasta erään haastattelun yhteydessä, ja kun luopumisaikeista kirjoitettiin lehdessä, saimme heti ostotarjouksen, Turunen kertoo.

Kun luopumispäätös on tehty, on turha jäädä haikailemaan. Kun luopuu jostain, saa jotakin uutta tilalle.

–Olimme jo aikaisemmin tehneet päätöksen rakentaa Lohjan vuoden 2021 asuntomessuille uuden kodin ja nyt meille on jäänyt aikaa tälle projektille, kertoo Turunen.

Cafe Laurin tavoin myös taloprojektista tulee omistajiensa näköinen – esteettinen ja massasta erottuva. Talo erottuu jo muodollaan ja materiaalillaan – Turusen ja Rannan uusi koti tulee olemaan pyöreä ja teräsrunkoinen. Toteutuksesta vastaa lohjalainen Aulis Lundell Oy.

–Uudessa kodissamme on tilaa taiteelle ja jopa live-musiikille, Turunen kertoo.

Estetiikan lisäksi Pyörteeksi nimetyssä kodissa on huomioitu ekologisuus ja esteettömyys.

–Olemme hankkineet loppuelämän kodin, jossa voi liikkua tarvittaessa vaikka pyörätuolilla, toteaa Ranta.

Aulis Lundell Oy

Pyörre-talon rungot ja myös terassi on valmistettu ikuisesta teräksestä.