Meidän jokapäiväiseen arkeemme kuuluu lähes poikkeuksetta älypuhelimet ja tietokoneet. Puhelimet ovat niin vakiintuneet meidän ihmisten väliseen viestintään, että on melko mahdotonta olla omistamatta sellaista. Tämä sama pätee myös tietokoneiden kohdalla, olit sitten töissä, kotona tai opiskelemassa. Niin kuin puhelimienkin kohdalla, on tietokoneissa paljon eroja ja nämä ratkaisevat aina käyttötarkoituksesta riippuen.

Ihmiset, pääosin nuoret käyttävät koneita pelaamiseen, jolloin he usein joko kasaavat itse tai ostavat valmiin pelikoneen, jonka merkki yleisesti on MSI, HP Omen tai vastaava mutta opiskelijat sekä työssä käyvät suosivat Applen laitteita. Miksi näin?

Applen iPhone puhelimet ovat nuorison keskuudessa suosittuja kuin myös toimistotyöntekijöiden, ja tämä johtuu niiden helppokäyttöisestä käyttöjärjestelmästä suurimmaksi osaksi. Toimistotyöntekijöillä saattaa myös olla Macbook työ/kotikoneena jolloin iPhone onkin ymmärrettävä sillä helppokäyttöisyyden sekä käyttäjäystävällisyyden lisäksi eri Applen tuotteet ovat yhteensopivia toistensa kanssa.

Applen Macbook koneet ovat muutenkin tunnettuja siitä. että niihin on lähes mahdotonta saada virustartuntaa, aikaisemmin ei ollut ollenkaan mahdollista mutta vieläkin se on hyvin, hyvin epätodennäköistä toisin kuin Windows käyttöjärjestelmällä pyörivät koneet.

Varmuus parasta – turvaa oma mäkkisi

Nykyään ei kuitenkaan voi koskaan olla liian varma, joten Mackeeper tarjoaa ratkaisun nopeampaan ja toimintavarmaan kotimäkkiin. On aina parempi tehdä enemmin yksi toimi enemmän turvallisuuden puolesta, kuin jättää kaikki tekemättä ja itseä sitten kun jotain tapahtuu.

Paljon Macbook maksaa?

Yksi vaikuttava tekijä on myöskin hinta, moni ei sen takia osta Macbook konetta itselleen sen hinnan takia mutta kannattaa muistaa, ettei se ostohinta aivan kaikkea ratkaise. Varsinkaan silloin, jos haluat vaikkapa ostaa uuden Macbookin nykyisen tilalle. Mietitään vaikkapa 2-3 vuotta vanhan PC:n myymistä eteenpäin uuden tieltä pois, et välttämättä edes saa paljoa siitä, hyvällä tuurilla 30 prosenttia ostohinnasta. Applen tietokoneiden kohdalla kuitenkin tilanne on eri, sillä olet varmasti törmännyt ihmisiin, jotka myyvät vanhoja Macbook koneitansa 700-900 eurolla ja suurin osa tekee samaa sillä ne todellakin ovat sen arvoisia (ellei ole mitään naarmuja tai vastaavaa). Tähän on juurikin syynä se, että ne ovat kestäviä, vanhassa HP:n kannettavassa akunkesto heikkenee jo vuoden käytön jälkeen mutta Applen Macbookissa akku on yllättävän kestävä. Näin ei kuitenkaan ole iPhone 8 Plus älypuhelin mallin kohdalla valitettavasti, ei talvisin ainakaan. Toinen vaikuttava tekijä on ylempänä mainittu virus immuniteetti.

Applen kannettavat ovat siis kestäviä mutta entäpä niiden käyttö muuten? Otetaan esimerkkinä vaikkapa asiakastuki, kun Windows koneissa kuten juurikin HP sekä Lenovo on monta erilaista kolmannen osapuolen sovellusta, joita kone ja sen järjestelmä vaatii. Näihin kuuluvat ajurit jokaiselle komponentille, itse käyttöjärjestelmä, virusturva yms. Jokaiselle on oma asiakastuki ja se voi olla joissain tapauksissa selkeä mutta taas joissain tapauksissa avunsaanti voi olla haasteellista. Jos vaikka jokin vika liittyy itse ajuriin, jota et itsenäisesti pysty korjata mutta se ajurin vika johtuukin jostain muusta sovelluksesta tai ominaisuudesta koneessa. Applen tietokoneissa jokaiseen ongelmatilanteeseen on yksi ja sama taho, joka tarjoaa teknistä tukea ja se on Applen tuki. Kun aikaisemmin mainitsimme Applen laitteiden yhteensopivuuden keskenään, niin siihen on myös toinenkin positiivinen puoli nimittäin tallennustila. Toki tietokoneissa, puhelimissa ja tableteissa ei itsessään ole rajatonta tallennustilaa mutta Applen iCloud turvaa kaikki tiedostosi pilvipalveluunsa ja näihin tiedostoihin pääset käsiksi millä tahansa laitteella, johon olet kirjautuneena Applen tunnuksillasi.

Ikuinen kysymys Mac vai PC?

Myös puhuimme ylempänä Macbook kannettavien hinnasta ja kuinka sen jälleenmyyntiarvokin pysyy melko samana kuitenkin jo vuosia ovat mac ja PC-käyttäjät käyneet puolileikillään kinastelua siitä, kumpi koneista on parempi. Tämän otamme jälleen puheeksi koska Applen Macbook koneille saa asennettua Windows käyttöjärjestelmän, jos suosit PC koneita vain Windowsin takia. Sillä Macbookit ovat kestävämpiä, niiden tuki on yksinkertainen, jälleenmyyntiarvo pysyy samana ja saat Windowsin asennettua halutessasi niin miksi et ostaisi Macbookia? Toki mikäli haluaa koneen, jonka käyttötarkoitus on pelaaminen niin silloin Apple ei ole oikea vaihtoehto mutta muussa käytössä se on toiminnoiltaan ja hintalaatu suhteeltaan parempi.

Toki tämähän on mielipidekysymys myös, että kummasta tykkää mutta se iänikuinen väittely, että kumpi on tekniikaltaan parempi, niin näiden ylempänä mainittujen kohtien jälkeen on turvallista sanoa, että Apple vie siltä osin voiton.