Talviloma, hiihtoloma – tai siis kun nyt katselee täällä Etelä-Suomessa ulos, niin enemmän tuo syksyltä näyttää kuin talvelta. Tänä talvena ei etelässä ole liikaa päästy nauttimaan talvikeleistä tai luistelemaan ulkojäillä tai hiihtämään oikealla hangella.

Lapissa sen sijaan on ollut melkeinpä tavallinen talvi hyvine harrastuskeleineen, mutta etelän lumettomat talvet muuttavat myös harrastuksia. Jos siis nyt ei ole pääsyä talvisiin urheiluharrastuksiin niin mitä sitten ensi viikon loma-aikana tehdään? Mitä vaihtoehtoja on tarjolla ja kuinka moni todella edes kaipaa lumisia hankimaisemia?

Mitä sinä harrastat?

Onhan niitä harrastuksia paljon sellaisiakin, joissa ei liikuta ulkona, joten kyllä varmasti aina tekemistä löytyy. Varsinkin nykyään tekniikka ja internet ovat tuoneet meille entistä enemmän vaihtoehtoja sisätiloissa tapahtuvaan harrastamiseen eikä pelaaminenkaan ole enää vain lasten ja nörttien puuhaa. Ja voihan näitä älypuhelinten uusimpia sovelluksia liittää myös liikuntaharrastukseen, ja vaikka pelaamiseen, tyyliin Pokemon Go.

Ennen harrastaminen tapahtui paljon erilaisissa seuroissa ja yhdistyksissä, ja ihmisten piti aina kerääntyä yhteen kerhohuoneelle tekemään asioita yhdessä – harrastaminen oli monesti nimenomaan se vapaa-ajan sosiaalinen tapahtuma.

Nykyään monet harrastamisen muodot ovat vieneet meitä yksilösuuntaan, emmekä enää kokoonnu niin useasti näihin kerhohuoneisiin – niistä monet ovat siirtyneet virtuaalisiin tapaamisiin, digitaalisiin kokoushuoneisiin. Kylläkin harrastukset kuten palokunta ja partio ovat yhä suosittuja kaikissa ikäryhmissä.

Entistä enemmän vapaa-aikaa

Nyky-yhteiskunta on tuonut kehityksen mukana meille kaikille enemmän vapaa-aikaa. Meidän ei monestikaan tarvitse enää tehdä 10 tunnin työpäiviä tai hakea ruokatarvikkeita monesti eri kaupasta. Kaikki arkisen elämän tehtävät ovat nopeutuneet ja tuloksena on meillä entistä enemmän aikaa tehdä, mitä haluamme. Tarjontakin on sitten lisääntynyt ja meille on tarjolla niin itseohjautuvaa tekemistä kuin ohjattua tekemistä – niin oli ennenkin, mutta ennen ihmisillä ei välttämättä ollut aikaa eikä energiaa töiden jälkeen tehdä mitään ylimääräistä.

Osaatko rauhoittua?

Jos kaikki nykyaikana on nopeampaa kuin ennen, osaammeko me enää rauhoittua? Koska viimeksi esimerkiksi olet pitänyt älypuhelin vapaan illan, tai televisiosta ja tietokoneesta vapaan illan? Koska oikeasti olet antanut sen vapaan ajan aivan itsellesi?

Yksin vai yhdessä

Toinen kysymys joka tuli mieleen on, että harrastatko ennemmin esimerkiksi postimerkkienkeräilyä yksin, vai haluatko yhdistää harrastamiseen myös kavereiden tapaamisen ja uusien ystävien löytämisen. Salillakin voi nykyään käydä puhumatta kenellekään ja harrastaa täysin yksin mutta toisaalla netissä voi löytää uusia tuttavia tapaamatta kenties koskaan henkilökohtaisesti.

Mitä sitten harrastatkaan, toivottavasti saat siitä iloa ja vastapainoa työlle ja arjen puurtamiselle.

KO