Länsi-Uudenmaan liikennesektorin moottoripyöräpoliisit ja autopartiot suorittivat valvontaa Espoossa, Kirkkonummen Veikkolassa, Karkkilassa, Tammisaaressa sekä Vihdin Otalammella ja kirkonkylällä.
Useamman tunnin kestäneen valvontajakson aikana tarkastettiin noin 70 mopoa. Karkuun yritti kolme kuljettajaa: 60-luvulla syntyneellä, Espoossa moottoripyörällä ajaneella, kortittomalla miehellä oli hallussaan amfetamiinia. 14-vuotiaalla teinillä oli Tammisaaressa rekisteröimätön ja vakuuttamaton moottoripyöräksi luokiteltava crossipyörä. Tammisaaressa tavattiin myös toinen henkilö, jolla oli moottoripyöräksi viritetty mopo.
Kaikki kolme saatiin kiinni ja tapauksia tutkitaan törkeinä liikenneturvallisuuden vaarantamisina. Huumausaineen hallussa pitäjä saa lisäksi rikosnimikkeen huumausainerikos, minkä takia hänet myös otettiin kiinni.
Lisäksi seitsemän mopoa oli kehnojen jarrujen vuoksi liikennekelvottomassa kunnossa, ajokieltoon määrättiin kahdeksan kuljettajaa, rekisterikilpiä poistettiin 16 moposta ja sakkoja ja rikesakkoja kirjoitettiin yhteensä 44 kappaletta.
Nummi-Pusulassa nuori henkilö kalasti luvattomasti taimenjoella. Taimenen saatuaan, kalastusviehe tarttui kiinni haaviin. Apuun soitettu isä ajoi rekisteröimättömällä mopolla humalassa paikalle. Rikosnimikkeiksi kirjattiin mm. rattijuopumus, ajoneuvorikkomus ja kalastusrikkomus. Taimen saatiin palautettua hengissä jokeen.
Tammisaaressa nuoriso käyttäytyi kaikkein huonoimmin. Esimerkiksi kolme teiniä tuli häiritsemään poliisin suorittamaa valvontaa ja heidät jouduttiin hakemaan ”maijalla” poliisiasemalle, jossa heille määrättiin kullekin sakko niskoittelusta.
Poliisi haluaakin muistuttaa, että vanhemmat, jotka esimerkiksi hankkivat jälkikasvulleen rekisteröimättömiä crossipyöriä, ovat velvollisia huolehtimaan siitä, ettei niillä ajella yleisillä teillä. Osalla viritettyjen mopojen haltijoiden vanhemmat ovat tukeneet niiden virittelyä. Poliisi joutuukin vielä muistamaan useita vanhempia sakolla. Länsi-Uudenmaan poliisi tulee jatkamaan valvontaa tehostetusti.
