Mustion Linna haluaa tuoda klassisen musiikin osaksi uniikin miljöön elämystarjontaa. Yhteistyössä Lauluakatemian kanssa järjestetään mm. Delicious Arias -konserttitapahtuma sekä laulukurssi.

Mustion Linna ja korkeatasoiseen klassisen laulun opetukseen keskittyvä Lauluakatemia käynnistävät yhteistyön. Yhteistyön myötä järjestetään mm. ainutlaatuinen Delicious Arias- konserttitapahtuma 27.4. sekä monipuolinen laulukurssi 5.6. – 9.6.

Mustion Linnassa huomattiin ulkoilmateatterissa järjestetyn oopperakonsertin suosion myötä jo muutama vuosi sitten, että klassinen musiikki on arvostettua ja sille löytyy kysyntää. Mustion Linnaa johtavat Christine ja Filip Linder ajattelevat, että Mustion Linnan miljöö on kuin tehty klassiselle musiikille, joten se sopisi hyvin Mustion Linnan kulttuuritarjontaan. Ajatus yhteistyöstä Lauluakatemian kanssa syntyi eräänä iltana Helsingin musiikkitalolla, kun Linderit tapasivat Lauluakatemian toiminnanjohtajan Kim Juntusen.

–Olimme kuuntelemassa Mahlerin 8. sinfoniaa, kun tapasimme Kimin. Hän ehdotti yhteistyötä ja ajattelimme, että se on mainio idea. Klassista musiikkia ja oopperailtoja on ennenkin järjestetty Mustion Linnassa, mutta yhteistyön myötä saavutamme entistä enemmän klassisen musiikin ihailijoita. Ravintolamme laajentui viime vuonna, joten nyt konsertteja voidaan pitää sisätiloissakin, kertoo Filip Linder.

Lauluakatemian ovat perustaneet oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano sekä pianisti Pami Karvonen.

–Lauluakatemia on pitkällä oleville laulunharrastajille ja ammattilaisille tarkoitettu äänenmuodostusakatemia. Mahdollisuuksien mukaan otamme mestareita opettajiksi, kertoo Lauluakatemian taiteellinen johtaja, oopperalaulajaJuha Uusitalo.

Juha Uusitalo.

Säveltäjiä ja heidän lempiherkkujaan

Linnankrouvissa 27.4. kello 18.00 järjestettävä ooppera & dinner -tapahtuma Delicious Arias juhlistaa alkanutta yhteistyötä näyttävästi. Uusitalo ja Rusanen-Kartano tulkitsevat Sibeliusta, Wagneria, Puccinia, Rossinia ja KuulaaKarvosen säestämänä. Vuorotellen esitysten kanssa tarjoillaan säveltäjien lempiruokia Mustion Linnan ravintola Linnankrouvissa. Vain tähän tapahtumaan räätälöidyn uniikin menun on luonut Linnankrouvin ravintolatoimenpäällikkö, keittiömestari Niko Tuominen. Menu on syntynyt säveltäjien musiikkia kuunnellessa ja tarinoihin tutustuessa ja siinä yhdistyvät säveltäjien mieltymykset, teokset sekä palkitun Linnankrouvin keittiön arvot.

–Esimerkiksi Sibelius maistoi Ranskan matkallaan ostereita ja sanoi, että rakastaa niitä, Filip Linder paljastaa.

–Menu ja taiteilijat ovat loistavat. Luvassa on korkealaatuinen ja ikimuistettava ilta. Uskomme, että tämä kiinnostaa ihmisiä. Kiinnostus on jo näkynytkin, sillä lippuja on mennyt mukavasti, sanoo Juntunen.

Uusitalo puolestaan hehkuttaa, että vastaavaa illallista tuskin on ennen järjestetty missään. ”Herkullisten aarioiden” illan juontaa Aarno Cronvall.

Monipuolinen laulukurssi

Lauluakatemian kurssille Mustion Linnaan saapuu kesäkuussa parikymmentä klassisen laulun opiskelijaa, jotka päättävät nelipäiväisen kurssin upeaan konserttiin Mustion kirkossa. Kursseja Lauluakatemia on järjestänyt aiemminkin, mutta tänä kesänä kurssi järjestetään ensimmäistä kertaa Mustiolla. Uusitalo kertoo, että kurssin teemoihin kuuluu mm. musiikkilääketiedettä, neuvoja näyttämöllä olemiseen, improvisaatioharjoituksia ja koelauluun valmistautumista

Kurssi on suunnattu etupäässä ammattiin opiskeleville tai jo työkseen laulaville, mutta se sopii periaatteessa kenelle tahansa laulamisesta kiinnostuneelle. Opetuksen lisäksi Lauluakatemian kesäkurssi sisältää konsertteja sekä Suomessa harvinaisen mahdollisuuden päästä tutustumaan klassinen laulun opetuksen saloihin passiivioppilaana.

–Passiivioppilas voi tulla kuuntelemaan opetusta. Meillä on ollut alusta saakka halu ottaa mukaan passiivioppilaita, sanoo Juntunen.

Lauluakatemia tiedottaa lisää verkko- ja Facebook-sivuillaan kesän edetessä.

Johanna Rusanen-Kartano.

Klassinen musiikki pitää suosionsa

He kertovat, että klassiselle musiikille löytyy aina kuuntelijoita.

–Klassinen musiikki on ollut suosittu musiikkilaji kautta aikojen ja kiinnostusta löytyy edelleen. Siitä kertoo esimerkiksi se, että Savonlinnan Oopperajuhlat myydään loppuun joka vuosi, Filip Linder toteaa.

Klassisen musiikin suosio näkyy myös Lauluakatemian kursseilla, sillä Uusitalo kertoo, että opettaa saa hikihatussa, koska innokkaita opiskelijoita on niin paljon.

–Klassinen laulu ja soitto ovat suosittuja Suomessa. Suosio on pysynyt tasaisena 70-luvulta lähtien ja salit ovat täynnä. Meillä saa myös maailman mittakaavassa korkealaatuista koulutusta ja se myös näkyy. Suomesta tulee paljon hyviä laulajia, soittajia ja kapellimestareita, sanoo Juntunen.

Suunnitteilla vuosien yhteistyö

Sekä Lauluakatemian että Mustion Linnan mukaan kulttuuriala kaipaa enemmän yhteistyötä. Kurssit ja tapahtumat tulevatkin toistumaan vuosittain Mustiolla.

–Jatkoa on mietitty vuosiksi eteenpäin. Odotan into piukkana ensi kesää, iloitsee Uusitalo.

–Iloitsemme Mustion Linnan kanssa alkavasta yhteistyöstä. Paikan kulttuurihistoria, ympäristö ja perinteet mahdollistavat myös laulutaiteen kautta syventäviä kokemuksia alueellisen historian valottamiseksi. Mustion Linnan miljöö, luonto, rakennukset ja lämpö kuin kutsuvat musiikkia, sanoo Juntunen.

–Toimintaa voi jalostaa mihin tahansa suuntaan. Meillä on näyttämö käytettävissä, joten siellä voidaan pitää esityksiä kesäaikaan. Ehkä yhteistyömme laajenee. Savonlinnassakin aloitettiin hyvin pienestä. Samaan mittakaavaan emme pyri, mutta ooppera on osa tarjontaamme, Filip Linder sanoo.

Hän kertoo, että Mustion Linna haluaa laajentaa kulttuuritarjontaansa muutenkin. Teatteria ja konsertteja on luvassa tulevanakin kesänä. Yhteistyö Teatteri Provinssin kanssa jatkuu. Teatterin lavalla nähdään Hjalmar Linderistä kertova Viimeinen Patruuna ruotsiksi sekä Vadelmavenepakolainen suomeksi. Leppoisa ja hauska Vadelmavenepakolainen kertoo suomalaismiehestä, joka haluaa tulla ruotsalaiseksi.

SMS