Mustion Linnan kesäteatteria pyörittävä Teatteri Provinssi on tällä hetkellä samassa tilanteessa kuin moni muukin teatteri ja näytökset on peruttu kaikilla teatterin näyttämöillä 30.6.2020 asti. Teatteri Provinssin johtaja-tuottaja Seppo Suominen toteaa, että jokainen arvaa, mitä siitä seuraa, kun 33 esitystä peruuntuu vajaan kolmen kuukauden esityskauden ajalta.

–Tämä on teatterille valtava ongelma ja suuri katastrofi. Teatteri on kolme viikkoa selvitellyt lippupalautuksia, joita on tuhansia, yhdessä Lippupisteen kanssa ja urakka on varsin suuri. Liput hyvitetään asiakkaan toivomalla tavalla ja koronan tuoman poikkeustilan takia teatteri on toivonut, että mahdollisimman moni käyttäisi mahdollisuutta ottaa joko lahjakortti tai vaihtaa korvaavaan esityspäivään. Olemme saaneet sovittua korvaavia esityksiä paljon. Niitä on elokuusta alkaen aina 2021 vuoden puolelle asti. Sama esitys, joka peruttiin, tulee siis esitettäväksi uudella päivällä.

–Totean vielä, että kuten muillakin, tämä aika on todella raskasta aikaa teatterin taloudelle, monelle teatterin tekijälle henkilökohtaisesti ja epävarmuudessa eläminen on raskasta. Monelle teatterissa toimivalle menee työt ja monille harrastuspaikka. Kuitenkin ihminen on tärkein ja se edellä mennään tulevaisuuteen, Suominen sanoo.

Katse keväästä kesään

Hankaluuksista huolimatta katse on kesässä ja kesäteatterien tuotanto on aloitettu. Heinäkuussa ensi-iltansa saavat Kaksi puuta (1.7.) Mustion Linnan kesäteatterissa sekä Sisko ja sen veli Mathildedalissa (10.7.) Suominen toteaa, että koska koronavirustilanteen etenemisestä ei ole tietoa, kesään täytyy joko valmistautua tai unohtaa ensi kesän teatteriesitykset kokonaan.

–Luonnollisesti päätöksiä tehdään sääntöjen antamilla ehdoilla ja toivomme tietysti kaikkien kesäteattereidenkin puolesta, että teatteria olisi yleisölle tänäkin kesänä. Molemmissa työryhmissä on alle kymmenen henkilöä, joten se omalta osaltaan auttaa toukokuussa alkavissa harjoitusjaksoissa.

Kesäkuulle 2020 suunniteltu Mustion Linnan kesäteatterin Mielensä pahoittaja ja poika joko siirtyy ensi elokuulle tai kesään 2021. Vierailevien esiintyjien esitykset alkavat Mustion Linnan kesäteatterissa 1.8. Lavalle nousevat mm. Noin viikon studio stand up, Jarkko Ahola, Katri Helena, Tuure Kilpeläinen ja kaihon karavaani sekä Reino Helismaa & Toivo Kärki -juhlakonsertti.

Mustion Linnan kesäteatterissa nähdään ensi kesänä Kaksi puuta -näytelmä, jos korona sen salliin.