Mustion Linnan teatterikesä on vilkas tänäkin vuonna, sillä 7.6.–24.8. välisenä aikana kesäteatterissa nähdään kaikkiaan kaksi omaa tuotantoa ja neljä vierailuesitystä, yhteensä 42 esityskertaa.

Kesän aloittaa Den sista Patronen -näytelmästä, joka viime kesänä esitettiin Viimeinen Patruuna nimellä suomenkielellä, on nyt vuorossa ruotsinkielinen versio. Näytelmä kertoo Mustion omistajasta Hjalmar Linderistä (1862-1921), joka teki Mustiosta merkittävän teollisuus ja maatalouspitäjän muiden paikkakuntien lisäksi, joissa tämä Suomen rikkain mies aikanaan toimi. Lohjan teollisuuteen hänellä oli myös merkittävä osuus. Näytelmä kertoo eräästä tapaamisesta Mannerheimin kanssa, joka oli Linderin sukulaismies. Viime vuonna suuren suosion saavuttanut näytelmä esitetään autenttisessa ympäristössä aivan Mustion Linnan puistonalueen keskellä.

Toinen näytelmä, jota tähdittävät mm. Helsingin kaupunginteatterin näyttelijä Risto Kaskilahti ja Kansallisteatterin näyttelijä Sari Puumalainen, on komedia Vadelmavenepakolainen. Se kertoo riemastuttavasti tarinan miehestä, joka haluaisi olla ruotsalainen ja siitähän komedia saakin aihetta vaikka kuinka paljon. Miika Nousiaisen käsikirjoitus ja Joonas Suomisen
ohjaus takaavat vauhdikkaan kesäteatteriesityksen. Näytelmässä on mukana myös lohjalainen Hannamaija Nikander. Rooleja on yli 50, mikä tuo aivan oman hauskuutensa esitykseen.

Vierailujakin on taas luvassa Mustiolle ja nämä aloittaa 6.7. nostalgisesti Mamba eli Tero Vaara ja hänen orkesterinsa. Luvassa on tuttua Mamban musiikkia. Sen jälkeen 9.7. estradille astuu tänä vuonna juhlavuottaan viettävä Arja Koriseva seuranaan terori, saksofonitaiteilija Hannu Lehtonen sekä Minna Lintukangas ja harmonikkataiteilija Jarno Kuusisto. 20.7. Jarkko Ahola konsertoi (esitys lähes loppuunmyyty). Mustion stand-up on vuorossa 26.7. Tuolloin lavalla nähdään André Wickstöm, Heli Sutela ja Anders Helenius.

Risto Kaskilahti nähdään Vadelmavenepakolainen-näytelmässä. Se kertoo riemastuttavasti tarinan miehestä, joka haluaisi olla ruotsalainen.